Pukusuunnittelija on taiteilija, joka suunnittelee esityksen puvustuksen ja valvoo sen toteutusta. Pukusuunnittelijat työskentelevät ammattiteattereiden ja tv-yhtiöiden palveluksessa sekä elokuvatuotannoissa. Monet pukusuunnittelijat suunnittelevat myös lavastusta. Työ edellyttää luovuutta, laajaa yleissivistystä ja ryhmätyötaitoja.
Pukusuunnittelija on taiteilija, joka suunnittelee esityksen puvustuksen. Hänen tehtävänsä on ilmaista esityksen idea vaatetuksen kielellä, tukea näyttelijän roolityötä ja luoda visuaalista kokonaisuutta.
Monet pukusuunnittelijat suunnittelevat esiintymispukujen ohella myös lavastusta. Skenografi on yhteisnimike lavastajalle ja pukusuunnittelijalle. Osa tekee suunnittelutyön lisäksi myös opetustyötä.
Puvustuksen idea lähtee aina näytelmätekstistä. Jokainen tehtävä sisältää ainutkertaiset haasteensa, kun puvustuksesta pyritään tekemään osa esityksen taiteellista kokonaisuutta.
Suunnittelutyö tapahtuu poikkeuksetta yksin, ja periaatteessa se on mahdollista tehdä missä vain. Kynä, paperi ja kangasmallit ovat suunnittelun tärkeimmät työvälineet. Myös tietotekniset kuvankäsittelymenetelmät saattavat tarjota apuvälineen suunnitteluun.
Pukusuunnittelijat myös valvovat puvustuksen toteutusta, jonka hoitaa työryhmä. Isoimmilla teattereilla on yleensä oma ompelimo, jossa työskentelee 2-5 ompelijaa. Toteutustyöryhmän muita jäseniä ovat vaatturit, puvustonhoitajat ja pukijat.
Kaikkia esiintymispukuja ei valmisteta kokonaan alusta asti, vaan pukusuunnittelija myös etsii, yhdistelee ja muokkaa esitykseen sopivia pukuja käytettävissä olevista asusteista.
Toteutusvaiheessa tuotannon aikataulu määrää työtahdin ja silloin joutuu usein matkustamaan paikkakunnalta toiselle. Ideointivaiheessa työtä tehdään vapaammalla aikataululla.
Työajat muodostuvat helposti epäsäännöllisiksi, eikä kiirehuippuihin voi juuri vaikuttaa, mutta kokemuksen avulla voi ennakoida tiettyjä työvaiheita.
Vuodessa tulee noin 3-5 suunnitteluprojektia. Keskimäärin yksi projekti kestää noin 3 kuukautta, josta ensimmäinen kuukausi on ideointia ja taustatietojen hankkimista, seuraava kuukausi taas konkreettista suunnittelutyötä ja viimeinen kuukausi toteutuksen valvontaa ompelimoissa ja verstailla.
Pukusuunnittelijoita työskentelee ammattiteattereiden ja tv-yhtiöiden palveluksessa sekä elokuvatuotannoissa, ja jonkin verran myös muoti- ja vaatetusalalla.
Kiinteät ammattiteatterit sekä tv- ja elokuvayhtiöt työllistävät parhaiten. Suurin osa pukusuunnittelijoista työskentelee freelanceina. Puheteattereissa vakinaiset tehtävät ovat vähentyneet vierailijatehtävien kustannuksella.
Suurten kaupunkikeskusten työllisyystilanne on parempi, mutta niiden ulkopuolella freelancetyön teettäjiä ei juuri ole muutamia kaupunginteattereita lukuun ottamatta.
Luovuus on pukusuunnittelijalle tärkeää, sillä koko ajan on pystyttävä luomaan uutta. Laajaa yleissivistystä ja tiedonhankintataitoja tarvitaan päivittäin, sillä on tunnettava tarkkaan mm. työn alla olevan näytelmän aikakausi ja tyylilaji.
Ideoiden ilmaiseminen työryhmälle edellyttää ryhmätyötaitoja. Tarkkaavaisuus ja kyky kuunnella muita ovat tärkeitä ominaisuuksia, sillä puvustuksen kokonaisuudesta keskustellaan ohjaajan, lavastajan, näyttelijöiden ja toteutuksesta vastaavan työryhmän kanssa. On myös osattava sovittaa yhteen erilaisia arvo- ja asennemaailmoja.
Avoimen uteliaasta, innostuvasta ja kokeilunhaluisesta luonteesta on etua. Syrjäänvetäytyvyys ja itsepäisyys haittaavat ammatissa toimimista.
Pukusuunnittelijan on kestettävä monelta suunnalta tulevia keskenään ristiriitaisiakin vaatimuksia ja odotuksia, joten työssä tarvitaan henkistä kestävyyttä ja itseluottamusta, samoin kykyä itsenäiseen päätöksentekoon.
Pukusuunnittelija osallistuu suunnittelutyön lisäksi myös aikataulujen ja budjetin laatimiseen ja noudattamiseen, joten organisointikykyä vaaditaan myös.
Jokainen tehty työ on julkisen arvostelun alainen ja tekijänsä käyntikortti, joten kritiikkiäkin on kestettävä. Ammattikriitikoilta tosin saattaa puuttua tieto-taitoa pukusuunnittelun arvioimiseen, siksi julkista kritiikkiä tulee harvemmin.
Halu tehdä taiteellisesti yhä täysipainoisempia kokonaisuuksia sekä täydennyskoulutus ovat tekijät, jotka auttavat urakehityksessä.
Aalto-yliopiston taideteollisessa korkeakoulussa voi opiskella esittävän taiteen pukusuunnittelua. Tutkinto on taiteen kandidaatti tai maisteri.
Teatteripuvustusta voi opiskella Mikkelin ammattikorkeakoulussa, jossa voi suorittaa kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinnon, artenomi (AMK).
Tekstiili- ja vaatetusalan opintoja järjestetään myös lukuisissa muissa oppilaitoksissa eri puolilla maata, mm. ammattikorkeakouluissa, käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksissa sekä ammatillisissa oppilaitoksissa.
Myös oppisopimuskoulutusta on, jolloin toimitaan pukusuunnittelijan assistenttina.
Kiinteissä ammattiteattereissa ja tv-yhtiöissä palkkaus on yleensä alan työehtosopimuksen mukainen, muuten palkkaus vaihtelee. Peruspalkka arvioidaan aina kulloisenkin työn laajuuden perusteella ja päälle tulevat kokemuslisät sekä mahdolliset henkilökohtaiset lisät.
Jotkut teatterit ovat alkaneet siirtyä suorituspalkkaukseen tai edellyttävät laskuttavaa yhtiötä tai toiminimeä.
Pukusuunnittelijoiden on mahdollista hakea vuosi- ja työskentelyapurahoja, mutta niitä on vaikea saada.
Elokuva-ala
Elokuva-alalla tehdään projektiluonteista ja tuotantokohtaista työtä. Elokuvanteko kokoaa ammattilaiset määräajaksi yhteen tuotantotiimiksi, jolloin tuotantoyhtiön palkkalistoilla olevien lukumäärä moninkertaistuu tuotannon ajaksi.
Toimiminen freelancena, ammatinharjoittajana, yrittäjänä tai alihankkijana on alalla yleistä.Kilpailu alan työtilaisuuksista on kovaa. Työttömyyskausia voi seurata myös työn projektiluonteisuuden vuoksi.
Elokuva-alan oppilaitoksista valmistuvien suuren määrän vuoksi kaikille ei riitä alan töitä. Tämä koskee sekä taiteellisiin että tuotannollisiin tehtäviin kouluttautuneita. Ala houkuttelee silti yhä uusia tulijoita.
Teatteri- ja tanssialaTeatteriala työllistää eri tehtävissä yhteensä noin 3 600 henkilötyövuoden edestä, joista vakinaisen henkilöstön osuus on noin 2 600. Osa-aikaisuudet ja vierailijatehtävät työllistävät tilapäisesti vuosittain noin 1 000 henkilötyövuodella. Valtion ja kuntien määrärahat vaikuttavat teattereiden toiminta- ja työllistämisedellytyksiin.
Alan eri oppilaitoksista valmistuu vuosittain enemmän uusia teatterintekijöitä kuin ala pystyy työllistämään. Etenkin pysyvä työllistyminen on vaikeutunut merkittävästi. Nykyään työllistytään yhä enemmän vierailijatehtävissä freelance-pohjalta. Tämä tarkoittaa käytännössä usein myös pätkätöitä, joiden lomassa on apurahatyöskentelyä tai työttömyyttä.
Suomen Näyttelijäliiton 1 700 jäsenestä noin 1 200 on enemmän tai vähemmän päätoimisia näyttelijöitä. Loput 500 ovat teatterialan opiskelijoita tai eläkkeelle jääneitä. Heistäkin osa on aktiivisesti työelämässä. Näyttelijöistä noin 40 prosenttia on vakinaisessa työsuhteessa. Freelancena toimii noin 60 prosenttia, heillä työn määrä vaihtelee eri aikoina. Näyttelijöiden työttömyys on useimmiten vajaatyöllisyyttä.
Suomen Tanssitaiteilijain Liitossa on yli 900 jäsentä. Yhteensä maassamme on yli 1 000 tanssin ammattilaista. Alalla ei juuri ole vakinaisia työsuhteita, lähes kaikki tanssitaiteilijat työskentelevät freelanceina. Tanssitaiteilijoille on tyypillistä, että he tekevät myös koreografin ja tanssinopettajan työtä yhtäaikaisesti tai peräkkäisissä työsuhteissa tanssijan työn kanssa. Tanssijoilla esiintyy työttömyyttä, tanssinopettajilla ei juurikaan.
Teatterialan Ammattilaiset TAM ry:ssä on jäsenenä yli 1 800 teattereiden ja teatteriryhmien teatteritekniikan ammattilaista ja toimihenkilöä sekä teatteri-ilmaisun ohjaajaa ja opettajaa.Teknisissä ja toimihenkilötehtävissä työllisyys on ollut suhteellisen vakaata, suuntauksena on kuitenkin ollut siirtyminen vakinaisista enemmän määräaikaisiin ja pätkätöihin. Teatteri-ilmaisun ohjaajat työllistyvät useimmiten soveltavan teatterin alueelle.
Televisio- ja radiotyö
Televisio- ja radioalan työpaikoista on yleisesti ottaen kova kilpailu. Viestintäalan oppilaitoksista on valmistunut alalle enemmän tulijoita kuin työpaikkoja on tarjolla. Työpaikat ovat myös vähentyneet viime vuosina. Ala kuitenkin houkuttelee jatkuvasti uusia tulijoita.
Toimiminen freelancena, ammatinharjoittajana, yrittäjänä tai alihankkijana on alalla yleistä. Yhä useampi työllistää itsensä em. tavoin vakinaisten työsuhteiden vähennyttyä. Tämä kuitenkin johtaa helposti markkinoiden täyttymiseen, jolloin freet ovat alityöllistettyjä ja -palkattuja, ja vastaavasti vakinaisessa työsuhteessa olevat ylityöllistettyjä.
Televisioyhtiöt ovat ulkoistaneet ohjelmatuotantojaan, jolloin ne ostavat ohjelmia erilisiltä tuotantoyhtiöiltä, jotka palkkaavat tarvitsemansa tekijät tuotannon vaatimaksi ajaksi. Työskentely on projektiluontoista ja tuotantokohtaista, mistä voi seurata myös työttömyyskausia.
Alan yritykset rekrytoivat palvelukseensa tarpeen mukaan. Radio- ja televisioalalle ei ole odotettavissa merkittävää työvoimatarpeen kasvua suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle, sillä henkilöstö onkeskimääräistä nuorempaa. Myös digitalisoitunut tekniikka tehostaa tuotantoja, jolloin kaikkien alalta poistuvien tilalle ei tulla palkkaamaan uusia työntekijöitä.
Televisio- ja radioalalle hakeutuvien kannattaa hankkia mahdollisimman monipuoliset taidot, sillä moniosaaminen parantaa työllistymismahdollisuuksia: digitaalinen viestintä, kuvaaminen, äänittäminen, editointi, kirjoittaminen jne. Monipuolisten teknisten valmiuksien lisäksi eri ilmaisumuotojen hallinta ja liiketaloudellinen osaaminen ovat eduksi.
artenomi
skenografi
taiteen kandidaatti
taiteen maisteri
teatteripukusuunnittelija
