Myyntipäällikkö johtaa yrityksen myyntiosaston toimintaa. Hän organisoi myyntiä ja seuraa raporttien avulla sen kehitystä. Myyntipäälliköitä työllistävät myös tavaratalot. Työssä tarvitaan myytävien tuotteiden tuntemusta, kaupanteon hallintaa ja tulosvastuullisuutta. Kaupanteko edellyttää myös kykyä tehdä itsenäisiä päätöksiä. Kaupan alan työssä korostuvat asiakaspalveluhenkisyys sekä vuorovaikutustaidot.
Myyntipäällikkö tai myyntijohtaja johtaa yrityksen myyntiosaston toimintaa. Hän suunnittelee myyntikampanjoita ja laatii myyntitavoitteita sekä organisoi myyntiä ja seuraa raporttien avulla myynnin kehitystä.
Myyntipäällikön vastuualue saattaa muodostua alueellisesti tai sitten tuotteen tai asiakkaiden mukaan. Tällöin nimikkeitä voivat olla alue- tai piiripäällikkö, tuotepäällikkö tai avainasiakaspäällikkö.
Suurin osa myyntityöstä on yritysten välistä kauppaa sekä jälleenmyyjien ja muiden yritysasiakkaiden hankintaa ja asiakassuhteiden ylläpitoa. Käytännössä työ on pitkälti myyntitarjousten tekoa ja myyntineuvotteluja.
Myyntipäällikön tehtäviin kuuluu myös perehdyttää ja kouluttaa myyjiä, myyntiedustajia, myyntineuvottelijoita, myyntisihteereitä, puhelinmyyjiä ja tuote-esittelijöitä.
Myyntipäällikkö työskentelee usein yhteistyössä markkinointipäällikön kanssa. Yrityskoko vaikuttaa henkilöstön erikoistumiseen. Mitä pienempi yritys, sitä monipuolisemmin henkilöstön on hallittava kaupan eri tehtävät markkinoinnista myyntiin.
Yrityksestä riippuen myyntipäälliköiden työstä noin puolet voi olla toimistotyötä ja toinen puoli matkustamista, myyntiedustajien ohjaamista tai edustamista asiakkaiden luona. Tavarataloissa ja vähittäiskaupassa puolet työajasta on asiakaspalvelua myymälässä. Myyntipäälliköt myös päivystävät eli ovat tarvittaessa töissä iltaisin ja viikonloppuisin.
Yritysten myyntiosastot ja vähittäiskaupan yritykset kuten tavaratalot.
Myynnin johtotyö edellyttää kaupanteon ja markkinoinnin hallintaa, taloudellista ajattelua ja tulosvastuullisuutta. Työssä tarvitaan myös erikoistietämystä myytävistä tuotteista.
Kaupanteko edellyttää joustavuutta, mutta myös päättäväisyyttä sekä kykyä tehdä nopeita ja itsenäisiä päätöksiä. Myyntipäälliköltä edellytetään myös organisointikykyä ja kokonaisuuksien hallintaa.
Kaupan alan työssä korostuvat asiakaspalveluhenkisyys sekä yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot.
Työssä tarvitaan niin ikään hyvää suullista ja kirjallista ilmaisua sekä kielitaitoa.
Vastuu tuloksista ja henkilöstön johtamisesta voi aiheuttaa stressiä.
Pääsy johtotehtäviin edellyttää myyntityökokemusta sekä alan tuntemusta.
Myyntipäälliköillä on yleensä jokin kaupallisen alan koulutus. Heillä voi olla myös jokin yrityksen toimialaan liittyvä koulutus, kuten esimerkiksi lääkealalla terveydenhuoltoalan koulutus.
Ylemmän tai alemman korkeakoulututkinnon, kauppatieteiden maisteri tai kauppatieteiden kandidaatti, voi suorittaa kauppatieteellisellä koulutusalalla.
Ammattikorkeakouluissa voi suorittaa liiketalouden ammattikorkeakoulututkinnon, tradenomi (AMK).
Toisella asteella voi suorittaa liiketalouden perustutkinnon, merkonomi. Tutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuksella ja näyttötutkintona.
Näyttötutkintoina voidaan suorittaa myös myynnin ammattitutkinto ja kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto sekä markkinointiviestinnän ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto.
Ammatillista lyhyt- ja pitkäaikaista täydennyskoulutusta tarjoavat Markkinointi-instituutti sekä eri oppilaitosten yhteydessä toimivat täydennyskoulutusorganisaatiot jne. Lisäksi kaupan alan kursseja järjestävät kaupan alan yritysten koulutusorganisaatiot.
Myyntipäällikön palkkaus perustuu yleensä työntekijän ja työnantajan väliseen sopimukseen, joten palkkaus vaihtelee suuresti työntekijän ammattitaidon, koulutuksen ja vastuun mukaan.
Yli puolella myyntipäälliköistä ja -johtajista on kiinteä kuukausipalkka. Myös kiinteän palkan ja provisiopalkan yhdistelmä on melko yleinen. Pieni osa myyntipäälliköistä ja -johtajista saa pelkkää provisioon perustuvaa palkkaa.
Mainos- ja markkinointityö
Markkinointiviestinnän alalla toimii yli 4 000 aktiivista yritystä, jotka ovat esimerkiksi mainos- ja mediatoimistoja. Satatoimialan suurinta yritystä työllistävät yhteensä noin 2 850 henkeä. Suurin osa toimialan yrityksistä on pieniä 1-5 henkilöä työllistäviä yrityksiä.
Markkinoinnin ja mainonnan tehtävät työllistävät myös muiden toimialojen yrityksissä. Suurissa yrityksissä on yleensä useampia markkinointiviestinnän henkilöitä, keskisuurissa yleensä ainakin yksi. Pienissä yrityksissä näitä tehtäviä hoidetaan yleensä oman toimen ohella.
Mainosala ja markkinointitehtävät houkuttelevat yhä uusia tulijoita. Työpaikoista on kova kilpailu,ja työvoimasta on yleisesti ottaen ylitarjontaa.Alaa luonnehtii suhdanneherkkyys. Huonompina taloudellisina aikoina asiakkaat eli mainostajat pienentävät markkinointi- ja mainosbudjettejaan, mikä heijastuu myös työn tarpeeseen. Viimeisin taantuma vei alalta pahimmillaan arviolta jopa 20-30 prosenttia työpaikoista.
Työllistymiseen vaikuttaa paljolti osaamisprofiili. Markkinointiviestinnän toimistoissa on kysyntää erityisesti asiakassuhteista vastaavista henkilöistä sekä digitaalisen markkinointiviestinnän osaajista.
MyyntityöKaupan ala työllistää noin 300 000 henkeä. Heistä palkansaajia on noin 180 000, loput ovat yrittäjiä. Suurin työllistäjä on päivittäistavarakauppa, seuraavaksi suurin tukkukauppa, sitten autokauppa.Suurten lisäksi alalla toimii suuri määrä pieniä yrityksiä.
Kaupan yritysten toiminta- ja työllistämisedellytyksiin vaikuttavat monet tekijät, mm. talouden suhdannevaihtelut, kotitalouksien ostovoiman kehitys, kulutuskysyntä ja mielipideilmasto, yleinen hintakehitys, verotus ja lainsäädäntö.
Päivittäistavarakaupassa myynnin määrät ja siten myös toimialan työllistävyys on tasaisempaa kuin erikoiskaupassa, esimerkiksi autokaupassa.Tukkukaupan kannattavuus ja työllisyysnäkymät riippuvat erityisesti päivittäistavaroiden osalta pitkälti vähittäiskaupasta.
aluemyyntipäällikkö
aluepäällikkö
apulaismarkkinointipäällikkö
apulaismyyntipäällikkö
asiakaspäällikkö
avainasiakaspäällikkö
ekonomi
kauppatieteiden kandidaatti
kauppatieteiden maisteri
merkonomi
myynti-insinööri
piirimyyntipäällikkö
tradenomi
tuotepäällikkö