Kustannustoimittaja

Johdanto

Kustannustoimittajat työskentelevät kirjankustantamoissa. He toimivat yhdyshenkilöinä kustantamon ja kirjailijoiden välillä. Tehtäviin kuuluu arvioida käsikirjoituksia, antaa palautetta teksteistä ja osallistua kirjojen markkinointiin. Kustannustoimittajalta vaaditaan hyvää suomen kielen taitoa, yleissivistystä, kirjallisuuden tuntemusta ja yhteistyötaitoja

Työtehtävät

Kustannustoimittaja toimii yhdyshenkilönä kustannustalon ja kirjailijan tai kirjoittajan välillä. Hän lukee kustantamoon lähetettyjä käsikirjoituksia ja valitsee niistä julkaistavaksi kelpaavat. Jos käsikirjoitus hyväksytään, kustannustoimittaja ryhtyy käymään tekstiä läpi kirjoittajan kanssa.

Kustannustoimittajan roolina on kritisoiminen ja kannustaminen, kirjailijan taas kirjoittaminen. Yksittäisen kirjan kohdalla yhteistyö jatkuu kunnes käsikirjoitus on valmis taittajalle lähetettäväksi tai painoaikataulut niin vaativat. Monesti yhteistyötä on jatkunut jo vuosia eri kirjaprojektien parissa.

Tehtäviin kuuluu palautteen antaminen tekstistä, sen asiasisällön ja oikeakielisyyden tarkistaminen sekä kirjallisen tason valvominen. Kaikki lähdeluetteloihin, alaviitteisiin, sisällysluetteloihin, hakemistoihin jne. liittyvät asiat kuuluvat toimenkuvaan. Käännösten kohdalla tehtäviin kuuluu myös tekstin vertaaminen alkuteokseen.

Kustannustoimittaja suunnittelee kirjan painoasun yhdessä graafisen suunnittelijan kanssa. Hänen tehtäviinsä kuuluu myös kirjan kuvituksen eli valokuvien ja tarvittavien piirrosten tms. hankkiminen. Työ ei lopu kirjan mennessä painoon, vaan tämän jälkeen kustannustoimittaja osallistuu yleensä myös markkinointiin.

Kustannustoimittajan työtehtävät vaihtelevat kustannustalon mukaan. Suurissa taloissa on päätoimisia kustannustoimittajia, jotka ovat erikoistuneet oppikirjoihin, tietokirjoihin tai kaunokirjallisuuteen. Pienkustantamoissa työ saattaa olla hyvinkin monipuolista ja toimittajat tekevät kaikkea alkaen toimistorutiineista. Kustannustoimittajia työskentelee myös järjestöissä.

Työympäristö on toimisto, ja työaika tyypillisesti normaali päivätyö. Työajoista voi joutua joustamaan, esimerkiksi oppikirjaryhmät kokoontuvat usein iltaisin ja viikonloppuisin. Yleensäkin kirjoittajien aikataulut vaikuttavat työaikoihin.

Sesonkiaikoina, esimerkiksi ennen joulua ja lukuvuosien alkaessa kirjojen tiukka valmistumisaikataulu teettää usein ylitöitä. Kustannustoimittajan työssä joutuu matkustamaan mm. palavereihin.

 

Työpaikat

Kustannustoimittajia työskentelee pääasiassa kustannustaloissa (kustantamot) sekä järjestöissä, liitoissa ja muissa organisaatioissa, joilla on omaa julkaisutoimintaa.

Alalla toimii paljon freelance-kustannustoimittajia.

 

Työn vaatimukset

Kustannustoimittajan on hallittava hyvin suomen kieli. Lisäksi hänen on tunnettava ne kirjallisuuden lajit tai tekstilajit, joiden parissa hän työskentelee.

Työssä tarvitaan yleissivistystä, kielitaitoa, visuaalista näkemystä ja tarkkuutta.

Markkinointitaidot ovat eduksi.

Yhteyshenkilönä kirjoittajan ja kustantamon välillä kustannustoimittajalta edellytetään organisointikykyä ja valmiutta yhteistyöhön erilaisten ihmisten kanssa.

Hyvät vuorovaikutustaidot ovat työssä tarpeen.

Kustannustoimittajan pitää myös osata perustella mielipiteensä hyvin, sillä kirjoittaja ei aina ole suostuvainen muuttamaan tekstiään vaaditulla tavalla. Tekstejä on uskallettava myös hylätä.

 

Koulutus

Varsinaista ammattiin johtavaa koulutusta ei ole. Edellytyksenä on useimmiten soveltuva korkeakoulututkinto.

Kaunokirjallisuutta toimittavilla on yleensä takanaan kirjallisuustieteen ja suomen kielen opintoja yliopistoissa.

Tietokirjatoimittajat ovat useimmiten opiskelleet humanistisia tai yhteiskuntatieteellisiä aineita tai sitä alaa, minkä kirjoja he toimittavat, esimerkiksi luonnontieteitä.

Oppikirjatoimittajilla on yleensä myös opettajankoulutus ja työkokemusta.

 


Opintopolku, koulutushaku Ulos

Palkkaus

Kuukausipalkka, jonka suuruus määräytyy mm. aseman, tehtävän vaatimustason, koulutuksen ja työvuosien mukaan. Luontaisedut ovat työnantajakohtaisia.

Freelance-kustannustoimittajien palkkio määräytyy tehdyn työmäärän mukaan, usein liuskakohtaisesti.

 

 

Työmarkkinatiedot
Kustannusala

Kustannusalan työpaikat ovat pääasiassa kustantamoissa. Suomen Kustannusyhdistykseen kuuluu yli 100 kirjankustantajaa, jotka työllistävät välittömästi kustannustoiminnassa noin 1 000 henkilöä. Kaikki kustantamot eivät kuulu yhdistykseen, joten alalla työskentelevien määrä on suurempi. Kustantamoiden henkilöstön määrä on koko ajan vähentynyt viime vuosina.

Työpaikoista on kova kilpailu kustannusalalla. Paikkoja ilmoitetaan melko harvoin avoimiksi, ja niihin on paljon hakijoita. Kustannusalalle pyrkii erityisesti yliopistoista valmistuneita. Esimerkiksi kustannustoimittajaksi ei ole virallista tutkintoa, minkä vuoksi tehtävään voidaan pyrkiä erilaisilla koulutustaustoilla.

Työllistyminen kustannustoimittajaksi on vaikeaa. Kustannustoimittajina, kääntäjinä ja graafisen suunnittelun tehtävissä työskennellään usein freelance-pohjalta ammatinharjoittajina. Freelancet tekevät töitä yleensä useammalle toimeksiantajalle, jotka ovat kustantamoja. Ammatinharjoittajat ovat yrittäjiä. Toimeentulo edellyttää riittävästi toimeksiantoja sekä kannattavia palkkioita.

Suomen Kirjailijaliittoon kuuluu noin 740 kirjailijaa. Kaikki maamme kirjailijat eivät kuitenkaan ole järjestäytyneet liittoon. Kirjailijan on Suomessa erittäin vaikeaa elättää itsensä pelkällä kirjallisella työllä. Useimmilla kirjailijoilla onkin jokin toinen työ kirjailijan työn ohessa. Suomen tietokirjailijat ry:ssä on yli 3 100 jäsentä.

Sarjakuvantekijät ry:hyn kuuluu noin 150 sarjakuvantekijää, jotka ovat koko- tai osa-aikaisia sarjakuvapiirtäjiä, -käsikirjoittajia, -tekstaajia tai -kääntäjiä. Sarjakuvia tekemällä saa maassamme toimeentulonsa vain muutama ammattilainen. Toimeentulon lähteenä on usein jokin muu työ, esimerkiksi kuvitustyöt, graafinen suunnittelu tai taittotyöt.

Kustannusala työllistää kustantamoiden lisäksi myös välillisesti esimerkiksi kirjapainoissa, logistiikkayhtiöissä, kirjakaupoissa ja kirjastoissa.

Lähinimikkeet

filosofian maisteri
oppikirjatoimittaja
sanakirjatoimittaja
tietokirjatoimittaja
toimittaja
freelance-toimittaja