Tekstiili-insinööri

Johdanto

Tekstiili-insinööri työskentelee tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa johto- ja asiantuntijatehtävissä. Työssä tarvitaan teknisen osaamisen lisäksi esimiesosaamista, suunnittelutaitoja, taloudellista ajattelua ja yhteistyökykyä.

Työtehtävät

Tekstiili-insinööri toimii alan tuotantolaitosten johto- ja asiantuntijatehtävissä. Työnkuva voi koostua mitä erilaisimmista tehtävistä.

Tehtäväalueita ovat esimerkiksi tuotannon johtaminen, tuotannon suunnittelu ja kehittäminen, tutkimus ja tuotekehitys sekä laadunvalvonta.

Tekstiili-insinööri voi sijoittua myös teollisuuden hallinnollisiin tehtäviin, markkinointitehtäviin ja opetustehtäviin. Tehtäviin voi kuulua esimerkiksi asiakassuhteiden hoitamista, hankintoja, henkilöstöasioita ja kouluttamista.

Tekstiili-insinööri voi työskennellä osastoinsinöörinä, teknisenä johtajana, tuotantopäällikkönä, käyttöinsinöörinä, laboratorion johtajana tai työntutkimuspäällikkönä. Alaisenaan tekstiili-insinöörillä on esimerkiksi leikkaajia, ompelijoita, kutojia, neulojia jne. riippuen yrityksen toimialasta.

Tekstiili-insinöörin työhuone sijaitsee tavallisimmin tehtaassa tai erillisessä toimistorakennuksessa, mutta tarpeen mukaan liikutaan myös tuotantotiloissa. Työ on tyypillisesti päivätyötä. Työhön saattaa kuulua myös matkustamista.

Työpaikat

Tekstiili- ja vaatetusteollisuuden tuotantolaitokset.

Työn vaatimukset

Työ edellyttää alan tuotannon tuntemusta sekä johtamistaitoja.

Organisointi-, suunnittelu- ja ongelmanratkaisutaidot ovat työssä tarpeen, samoin taloudellinen ajattelutapa.

Tuotannon muutosten tai häiriön sattuessa on venyttävä pitkiinkin yhtämittaisiin työsuorituksiin ja kyettävä tekemään nopeita ratkaisuja.

Vuorovaikutustaitoja tarvitaan myös. Työnjohdolliset taidot korostuvat tekstiili-insinöörin työssä, koska toimialalla ihmisen työpanos on tärkeä.

Kielitaito on hyödyksi.

 

Koulutus

Ammattikorkeakouluissa voi suorittaa tekniikan ammattikorkeakoulututkinnon insinööri (AMK) tekstiili- ja vaatetustekniikkaan suuntautuen.

 


Opintoluotsi Ulos
Koulutusnetti, ajankohtaista tietoa Suomessa järjestettävästä koulutuksesta. Ulos

Palkkaus

Kuukausipalkka, joka määräytyy tehtävän vaativuuden, henkilökohtaisen pätevyyden ja työsuhteen yhtäjaksoisen kestoajan perusteella.

Palkkaus perustuu Tekstiili- ja vaatetusteollisuuden toimihenkilöitä koskevaan työehtosopimukseen, joka on solmittu Kulutustavararyhmä ry:n ja Toimihenkilöunioni TU ry:n välillä.

 

Työmarkkinatiedot
Tekstiili- ja vaatetusala

Ala työllistää sekä teollisuudessa että pienissä yrityksissä kuten ompelimoissa. Alan yrityksiin tarvitaan uutta työvoimaa pääasiassa eläkkeelle jäävien tilalle.

Alalla työskentelevien lukumäärä on ollut reilut kymmenen vuotta laskussa johtuen tuotantoa tehostavan ja työvoiman tarvetta vähentävän automaation yleistymisestä. Tuotantoa on myös siirretty ulkomaille alhaisempien työvoimakustannusten maihin kilpailun kiristyessä markkinoilla.

Tekstiili- ja vaatetusalan tuotantoon ja siten myös työllistävyyteen vaikuttavat kuluttajien ostokäyttäytyminen eli alan tuotteiden ja palveluiden kysyntä, asiakkaina olevien toimialojen kuten auto- ja rakennusteollisuuden toiminnan vilkkaus sekä talouden suhdanteet.

 

Lähinimikkeet

diplomi-insinööri
insinööri
käyttöinsinööri
osastoinsinööri
tekstiili- ja vaatetusalan insinööri
vaatetusinsinööri