Kassanhoitaja ottaa asiakkaalta maksun tuotteesta. Päätoimisia kassanhoitajia (kassamyyjiä) on lähinnä tavarataloissa, marketeissa ja valintamyymälöissä. Pienissä myymälöissä kassanhoitajat tekevät tarpeen mukaan muutakin, esimerkiksi hoitavat tilauksia. Kassanhoitajan työ edellyttää asiakaspalvelutaitoja. Rahan käsittelyssä tarvitaan huolellisuutta ja tarkkuutta. Työssä tarvitaan myös stressinsietokykyä.
Kassanhoitaja ottaa asiakkaalta maksun tuotteesta rahana tai muuna maksuvälineenä kuten pankkikortilla. Hän ottaa vastaan myös etukortit, joilla asiakas kerryttää itselleen bonuksia ja saa alennusta tietyistä tarjoustuotteista.
Päätoimisia kassanhoitajia (kassamyyjiä) on lähinnä tavarataloissa, marketeissa ja valintamyymälöissä. Pienissä myymälöissä kassanhoitajat hoitavat monia eri tehtäviä ja he työskentelevät tarpeen mukaan eri paikoissa.
Tehtäviin voi kuulua esimerkiksi tilausten hoitamista, hinnoittelua, tuotteiden menekin seuraamista, toimitusten tarkistamista jne. Mitä pienempi yritys, sitä monipuolisemmin henkilöstön on hallittava kaupan eri tehtävät markkinoinnista myyntiin.
Kassanhoitaja saa melko usein asiakaspalautetta, sillä erityisesti suurissa tavarataloissa hän saattaa olla ainoa kontakti asiakkaaseen.
Kassanhoitaja on asiakaspalvelutyössään koko ajan tekemisissä ihmisten kanssa. Muita työyhteisön jäseniä ovat toiset kassanhoitajat ja myyjät. Kassanhoitajan esimies on työpaikasta riippuen kassavastaava, osastonhoitaja, myymälänhoitaja tms.
Viivakoodiin perustuva atk-pohjainen kassajärjestelmä on helpottanut kassanhoitajan työtä. Tuotteen hintatietoja ei enää yleensä tarvitse näppäillä käsin, vaan kassapääte ilmoittaa tunnistamansa viivakoodin avulla hintatiedot automaattisesti.
Työympäristö on meluisampi ja rauhattomampi kuin myyntityössä keskimäärin. Työaika vaihtelee yleensä klo 8-20 välillä. Työssä ollaan myös lauantaisin ja sunnuntaisin, joten arkivapaat ovat yleisiä. Huomattava osa kassamyyjistä on osa-aikaisia.
Myymälät, tavaratalot jne.
Kassanhoitajan työ edellyttää asiakaspalvelutaitoja. Kaupan alan työssä korostuvat myös yhteistyön tekeminen ja vuorovaikutustaidot.
Työssä tarvitaan huolellisuutta sekä tarkkuutta rahan käsittelyssä. Ripeyttä tarvitaan etenkin ruuhka-aikoina.
Kassanhoitajan työ edellyttää sopeutumista työn yksitoikkoisuuteen ja ajoittaiseen kiireeseen. Työ on pääosin istumatyötä.
Kielitaidosta on etua työssä.
Myymälöiden kassanhoitajilla voi olla työpaikasta riippuen henkilökohtainen kassavastuu.
Työssä viihtymistä voivat heikentää hankalat asiakkaat, näpistelyn vahtiminen ja kiire. Kassanhoitaja tarvitsee kykyä käsitellä hankaliakin asiakkaita.
Monet kassanhoitajat ovat tulleet työhön ilman ammatillista koulutusta. Osalla on jokin kaupallisen alan koulutus.
Toisella asteella voi opiskella liiketaloutta ja suorittaa liiketalouden perustutkinnon, merkonomi. Tutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuksella ja näyttötutkintona.
Näyttötutkintoina voidaan suorittaa myös myynnin ammattitutkinto ja kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto.
Kaupan alan koulutusta järjestävät kaupan alan yritysten omat koulutusorganisaatiot. Ammatillista täydennyskoulutusta tarjoavat Markkinointi-instituutti sekä eri oppilaitosten yhteydessä toimivat täydennyskoulutusorganisaatiot jne.
Kuukausi- tai tuntipalkka. Kaupan työehtosopimuksessa palkan suuruuteen vaikuttavat työtehtävät, koulutus, palvelusvuodet, lisät ja kuntien kalleusluokitus.
Myyntityö
Kaupan ala työllistää noin 300 000 henkeä. Heistä palkansaajia on noin 180 000, loput ovat yrittäjiä. Suurin työllistäjä on päivittäistavarakauppa, seuraavaksi suurin tukkukauppa, sitten autokauppa.Suurten lisäksi alalla toimii suuri määrä pieniä yrityksiä.
Kaupan yritysten toiminta- ja työllistämisedellytyksiin vaikuttavat monet tekijät, mm. talouden suhdannevaihtelut, kotitalouksien ostovoiman kehitys, kulutuskysyntä ja mielipideilmasto, yleinen hintakehitys, verotus ja lainsäädäntö.
Päivittäistavarakaupassa myynnin määrät ja siten myös toimialan työllistävyys on tasaisempaa kuin erikoiskaupassa, esimerkiksi autokaupassa.Tukkukaupan kannattavuus ja työllisyysnäkymät riippuvat erityisesti päivittäistavaroiden osalta pitkälti vähittäiskaupasta.
kassa-myyjä
kassanhoitaja
kaupan kassa
merkonomi
vastaava kassanhoitaja