Automyyjä

Johdanto

Automyyjät työskentelevät autojen ja niiden varusteiden myyntitehtävissä autoliikkeissä. Työhön kuuluu myös muiden palvelujen kuten vakuutusten myyntiä. Myyntitaitojen lisäksi automyyjän työ edellyttää asiakaspalvelutaitoja, autojen teknistä tuntemusta ja tulosvastuullisuutta.

Työtehtävät

Automyyjät markkinoivat, myyvät ja ostavat uusia ja käytettyjä autoja sekä niiden varusteita. Autoliikkeet ovat yleensä erikoistuneita joihinkin tiettyihin automerkkeihin, ja ne myyvät sekä uusia autoja että vaihtoautoja. Autoliike voi toimia myös autojen maahantuojana. On myös pelkästään käytettyjä autoja myyviä liikkeitä.

Autoliikkeen myyjät ovat yleensä erikoistuneita yhteen tai useampaan automerkkiin tai tuotteeseen, mistä esimerkkinä yritysautojen markkinointi ja myynti. Pienemmässä autoliikkeessä myyjä voi myydä kaikkia tuotteita.

Automyyjä aloittaa työnsä, kun asiakas saapuu liikkeeseen. Myyjä kuuntelee asiakkaan toiveita sekä esittelee tälle autoja ja kertoo niiden ominaisuuksista. Myyntikeskustelun aikana hän selvittää asiakkaan tarpeita, esittää myyntiperusteita sekä auttaa asiakasta päätöksenteossa. Tavoitteena on saada kauppa syntymään ja auto myydyksi. Yleensä asiakas haluaa kokeilla autoa ja tehdä sillä koeajon.

Jos asiakas on kiinnostunut autosta, myyjä aloittaa asiakkaan kanssa myyntineuvottelut. Myyjä kertoo asiakkaalle myyntiehdoista, rahoitusvaihtoehdoista, huoltosopimuksista ja vakuutuksista. Autoa ostettaessa neuvotellaan yleensä myös hinnasta, tinkiminen on olennainen osa autokauppaa.

Kun asiakas on päättänyt ostaa auton, myyjä tekee tarvittavat paperit, hoitaa rekisteröinnin ja vakuutukset ja sopii asiakkaan kanssa, milloin tämä voi käydä hakemassa auton. Kun asiakas noutaa auton, täytetään vielä auton luovutuspaperit.

Myyjä työskentelee tulosvastuullisesti, ja hänellä on kokonaisvastuu omien tuotteidensa markkinoinnista ja myynnistä. Yritysautojen myynnissä automyyjällä on vastuullaan tiettyjä yritysasiakkaita, joille hän markkinoi ja myy autoja. Hän menee yritykseen tapaamaan asiakkaita, keskustelee näiden kanssa yrityksen tarpeista ja ehdottaa erilaisia ratkaisuja. Yritysmyynnissä työhön kuuluu myös rahoitusohjelmien suunnittelua yrityksille.

Kun asiakas haluaa vaihtaa autoa, myyjä arvioi vaihdettavan auton arvon. Automyyjät hoitavat myös autojen leasingia ja vuokrausta yksityishenkilöille ja yrityksille. Auton vuokrauksessa automyyjän työhön kuuluu myös paperitöitä.

Automyyjän työhön kuuluu myös asiakashankintaa ja asiakassuhteiden hoitoa. Autoliikkeet järjestävät usein myyntinäyttelyitä viikonloppuisin. Automyyjä tilaa myytävät autot ja huolehtii siitä, että autot menevät varusteluun ja ovat ajoissa asiakkaan noudettavissa.

Keskeistä työssä on myyntityö, mutta suuri osa työajasta kuuluu erilaisiin oheistehtäviin. Automyynnin lisäksi autoliikkeen palveluihin kuuluu yleensä myös huoltotoimintaa, varaosa- ja tarvikepalvelua, autojen vuokrausta sekä rahoituspalveluja ja vakuutuksia.

Työympäristönä autoliike on yleensä suuri ja hallimainen. Se on meluisampi, pölyisempi ja vetoisampi kuin myyntityössä keskimäärin. Automyyjien työaika määräytyy aukioloaikojen mukaan. Autoliikkeet ovat yleensä avoinna myös iltaisin ja viikonloppuisin. Viikonlopputöiden vastapainoksi on vapaata viikolla. Sesonkivaihtelut voivat aiheuttaa ajoittaista ruuhkaa työssä.

Automyyjän työ sopii hyvin myös naisille. Naisasiakkaiden määrä on kasvanut koko ajan autokaupoissa.

 

Työpaikat

Automyyjien työpaikkana on yleensä autoliike tai autojen maahantuoja.

 

Työn vaatimukset

Automyyjä tekee tulosvastuullista myyntityötä, joka edellyttää asiakaspalvelutaitoja ja myyntitaitoa. Ammatti edellyttää autoalan ja autojen teknistä tuntemusta.

Automyyjän on osattava kertoa asiakkaalle riittävästi autosta. Asiakas haluaa yleensä tietää, millainen on auton suorituskyky, kuinka paljon bensiiniä se kuluttaa ja muita auton ominaisuuksia.

Liikkeeseen saapuvaan asiakkaaseen on luotava kontakti nopeasti. Koska autot ovat kalliita ja asiakas haluaa tehdä hyvän kaupan, on tärkeää luoda luottamuksellinen suhde asiakkaaseen. Asiakkaan on voitava luottaa siihen, että hän ostaa hyvän auton.

Automyyjän on tunnettava ja osattava käsitellä hyvin autoliikkeessä myytäviä ajoneuvoja niiden esittely-, luovutus-, hinnoittelu- ja koeajotilanteissa.

Perinteisten myynti- ja toimistotehtävien ohella on hallittava ajoneuvojen rekisteröinti- ja vakuutusasiat, erilaiset rahoitusjärjestelmät, huoltosopimukset ja verotus sekä autokauppaan liittyvä lainsäädäntö.

Työssä tarvitaan itsenäisyyttä, oma-aloitteisuutta, yhteistyötaitoja ja yrittäjähenkeä.

Työssä on tultava toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja on kyettävä antamaan hyvää palvelua ja oltava hyvällä tuulella, vaikka olisi väsynyt ja stressaantunut.

Työ vaatii joustoa työaikojen suhteen, sillä asiakas voi tulla hakemaan ostamansa auton vasta illalla.

Ajokortti on välttämätön.

Ammatissa on myös osattava kieliä ja hallittava tietotekniikkaa.

Ammatti edellyttää kiinnostusta autoihin ja autoalaan sekä alan kehityksen seuraamista.

Vastuu suurista rahasummista voi aiheuttaa paineita. Automyyjältä odotetaan tuloksentekokykyä.

 

 

Koulutus

Toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa voi suorittaa autoalan perustutkinnon, jossa voi suuntautua automyyntiin. Tutkinto on automyyjä.

Toisella asteella voi suorittaa myös liiketalouden perustutkinnon merkonomi.

Perustutkinnot voi suorittaa myös oppisopimuksella tai näyttötutkintona.

Ammattikorkeakouluissa voi opiskella esimerkiksi ajoneuvotekniikkaa tai ajoneuvo- ja kuljetustekniikkaa ja suorittaa tekniikan ammattikorkeakoulututkinnon insinööri (AMK).

Teknisen alan koulutusta voi täydentää myynnin ja markkinoinnin täydennyskoulutuksella.

Ammattikorkeakouluissa voi suorittaa myös liiketalouden ammattikorkeakoulututkinnon tradenomi (AMK).

Automyyjän työ edellyttää jatkuvaa lisä- ja täydennyskoulutusta, sillä autot ja niiden tekniikka kehittyvät koko ajan.

Autoalan pätevöitymisohjelmat (APO) ovat autoalan kehittämiä ammatillisia täydennyskoulutusohjelmia, joissa autoalalla työskentelevä pätevöityy omassa ammatissaan tai voi edetä urallaan vaativampiin tehtäviin aina johtotehtäviin asti.

 


Opintopolku, koulutushaku Ulos

Palkkaus

Automyyjien palkkaus määräytyy Autoalan Keskusliitto ry:n ja sen jäsenliittojen jäsenyritysten työntekijöiden työsuhteissa Autoalan kaupan ja korjaamotoiminnan työehtosopimuksen mukaan.

Työntekijän peruspalkka saadaan lisäämällä henkilökohtainen palkan osuus työntekijän työkohtaiseen palkan osuuteen. Työkohtainen palkanosuus määräytyy työntekijän säännönmukaisesti tekemien töiden vaativuuden perusteella. Henkilökohtainen palkan osuus määritetään työn kannalta merkityksellisten pätevyystekijöiden perusteella, joita ovat ammatinhallinta, monitaitoisuus, huolellisuus ja asiakaspalvelu.

Palkkausmuotona voi olla myös provisiopalkkaus, jossa ansio muodostuu kiinteästä palkasta, luontoisedusta ja provisiosta.

 

 

Työmarkkinatiedot
Autoala

Autoalalla työskentelee yli 27 000 ammattilaista autokaupassa, huolto- ja korjaamotoiminnoissa sekä katsastuksessa. Kokonaisuudessaan autoala työllistää noin 45 000 henkilöä, kun mukaan luetaan vielä ajoneuvojen valmistus, auton osien ja varusteiden kauppa, moottoripyörien kauppa ja korjaustoiminta, ajoneuvojen vuokraus- ja leasingtoiminta, rengasala, vakuutusala ja viranomaistoiminta (v. 2017).

Autokaupan työllisyystilanne tukkukaupassa ja vähittäiskaupassa riippuu pitkälti siitä, miten kauppa käy. Siihen vaikuttavat esimerkiksi kuluttajien ostovoima, luottamus talouteen, autojen hinnat ja korkotaso. Huoltotoiminta, varaosamyynti ja katsastus työllistävät tasaisemmin, koska autot on pidettävä kunnossa.

Autoalan koulutuksesta valmistuneet ovat työllistyneet hyvin. Autoalalle tarvitaan uusia, osaavia työntekijöitä varsinkin eläkkeelle lähtevien tilalle. Vuosittain autoalalle tulee töihin noin 1 500 uutta ammattilaista. Autoalan työpaikat tulevat jatkossakin säilymään Suomessa, koska esimerkiksi autokauppa, korjaamotoiminta ja katsastukset ovat toimintoja, jotka on hoidettava paikan päällä.

Lähinimikkeet

myyntipäällikkö
tuotepäällikkö
vaihtoautopäällikkö
yritysmyyntipäällikkö
merkonomi
tradenomi
tradenomi (AMK)
insinööri

 

Automyyjä