Jäteautonkuljettaja

Johdanto

Jäteautonkuljettajan tehtäviin kuuluu kiinteistöjen, laitosten jne. jäteastioiden tyhjentäminen sekä jätteen kuljetus ja kuorman tyhjennys jätelaitokselle tai kaatopaikalle. Loka-autonkuljettajat tyhjentävät puolestaan likakaivoja nestemäisistä jätteistä. Työpaikkoja on jätehuoltoyhtiöissä sekä kuntien alueellisissa jätehuoltoyhtiöissä. Ammatissa on hallittava keräys- ja ajokalusto sekä tunnettava ympäristömääräykset. Työssä tarvitaan asiakaspalvelutaitoja sekä normaalia terveyttä ja hyvää fyysistä kuntoa.

Työtehtävät

Jäteautonkuljettajan tekemä työ mahdollistaa toimivan jätehuollon, jolla vaikutetaan ympäristön siisteyteen, terveellisyyteen ja viihtyisyyteen. Jätehuollolla on suuri merkitys koko yhteiskunnan kannalta, sillä maassamme vuosittain kertyvä yhdyskuntajäte on kuljetettava keräyspisteistä jätelaitoksiin käsiteltäväksi tai kaatopaikoille sijoitettavaksi.

Jäteautonkuljettaja on kuljetustyötä tekevä jätehuollon ammattilainen. Tehtäviin kuuluu ajaa tiettyä reittiä tyhjentäen reitin varrella olevat jäteastiat eli roskalaatikot ja kuljettaa jätteet pois. Jäteauto käy esimerkiksi kerran viikossa hakemassa jätteet asuinkiinteistöjen, liikkeiden, tuotantolaitosten, sairaaloiden jne. jätekeräyspaikoista. Jätteitä kerätään myös aluekeräyspisteistä.

Jäteautonkuljettaja ajaa keräyspisteessä kuorma-auton mahdollisimman lähelle jäteastioita, jotka rullataan tai vedetään auton luo, jonka jälkeen jätteet kipataan auton keräysosaan hydraulisen nosturin avulla ja puristetaan kasaan. Jätesäkit jne. heitetään autoon käsin. Monilokeroautoon voidaan kerätä samanaikaisesti useampia jätelajeja. Kaupan ja teollisuuden jäte kerätään usein jätepuristimiin tai lavoille ja haetaan vaihtolava-autoilla. Näitä keräystapoja kutsutaan pintakeräykseksi.

Syväkeräyksessä kuljettaja nostaa säkissä olevan jätteen maahan upotetusta säiliöstä puominosturilla kuorma-auton lavalle. Jäteauto voi myös olla varustettu imulaitteilla lietteiden ja nestemäisten jätteiden keräämiseksi. Loka-autonkuljettaja tyhjentää kiinteistöjen kaivoja, jotka voivat olla jätevesi-, liete-, sadevesi-, ongelmajäte-, liuotinjäte-, rasva-, öljynerotus- tai hiekkakaivoja. Letku vedetään kaivolle käsin tai ohjataan kaukosäätimellä puomin avulla. Tyhjennyksen yhteydessä kaivoja pestään painepesurilla.

Jäteautonkuljettajan tehtäviin kuuluu myös kiinteiden jätteiden laatutarkkailua. Kuljettaja tarkistaa päällisin puolin, että astiassa oleva jäte on sitä, mitä sen kuuluukin olla. Jos esimerkiksi biojäteastiassa on sekajätettä, kuljettaja kiinnittää astiaan tiedotteen, jossa kerrotaan, että astia tullaan myöhemmin tyhjentämään kaatopaikkajäteautolla. Kaikki jäte pyritään aina hyödyntämään uusioraaka-aineena tai energiana, toisin sanoen kierrättämään, mikä edellyttää jätteen lajittelua jo keräyspisteessä.

Kuljettaja käy tyhjentämässä kuorman ajoreitin kierrettyään tai auton täyttyessä. Jäte viedään joko jätelaitokselle edelleen käsiteltäväksi, kaatopaikalle loppusijoitettavaksi tai siirtokuormausasemalle pakattavaksi suurempiin kuljetuskontteihin eteenpäin kuljetusta varten. Loka-auton nestemäinen jäte tyhjennetään jätevedenpuhdistamolle.

Tehtäviin voi kuulua myös ajoreitin suunnittelua, asiakaspalvelua ja autoon liittyviä kunnossapitotöitä. Yrittäjänä toimivan jäteautonkuljettajan tehtäviin kuuluu myös yrityksen toimintaan liittyvien asioiden hoitamista, kuten esimerkiksi markkinointia, laskentaa ja hankintojen tekemistä.

Jäteautonkuljettajat työskentelevät yksin tai apulaisen kanssa. Apulainen auttaa jäteastioiden ja jätesäkkien siirtelyssä, lokatyhjennyksessä taas kaivojen kansien ja letkujen kanssa. Käyntien aikana ollaan jonkin verran tekemisissä esimerkiksi asukkaiden ja jätelaitosten henkilökunnan kanssa.

Työympäristö vaihtelee kuorma-auton ohjaamosta ulkoalueilla sijaitseviin jätekeräyspaikkoihin, kaatopaikoille, jätelaitoksiin jne. Työtä tehdään ulkona kaikkina vuodenaikoina ja kaikissa sääolosuhteissa. Autolla ajetaan myös huonolla tai liukkaalla kelillä, usein ahtaissa porttikäytävissä sekä vilkkaankin liikenteen seassa. Työ on tyypillisesti päivätyötä tai kaksivuorotyötä.

Työpaikat

Jätehuoltoyhtiöt. Kuntien alueelliset jätehuoltoyhtiöt. Loka-autoyritykset.

Työn vaatimukset

Jäteautonkuljettajan ammatissa on hallittava keräys- ja ajokalusto sekä tunnettava ympäristö- ja laatumääräykset.

Työssä tarvitaan normaalia terveyttä ja kohtalaisen hyvää fyysistä kuntoa, sillä työ on osittain raskasta. Jäteastiat ja -säkit voivat painaa useita kymmeniä kiloja.

Lokakaivojen raskaiden kansien avaamisessa käytetään nostokoukkua tai rautakankea. Myös imuletkujen kiskomisessa tarvitaan voimaa. Oikeiden työotteiden hallinta säästää ylimääräiseltä rasitukselta.

Hyvät vuorovaikutustaidot ovat eduksi, sillä kuljettaja kohtaa työvuoronsa aikana toisinaan asukkaita ja asiakasyritysten henkilöstöä.

Autolla ajetaan kaikissa sääolosuhteissa ja kaikkina vuodenaikoina, mikä edellyttää tarkkuutta ja huolellisuutta.

Ammatissa on tärkeää noudattaa työturvallisuusohjeita, sillä puristimien ja raskaiden jäteastioiden kanssa työskenneltäessä on aina olemassa tapaturman riski. Varovaisuus on tarpeen myös liukkailla alustoilla liikuttaessa.

Jätteiden kanssa työskenneltäessä ollaan tekemisissä myös lian ja hajujen kanssa, joiden ei saa antaa häiritä työn tekoa.

Ammatissa on hallittava auton tavallisimmat huoltotoimet ja käsityökaluin tehtävät varaosien vaihdot.

Yrittäjänä toimiva tarvitsee myös yrityksen toimintaan liittyvien asioiden tuntemusta, joita ovat esimerkiksi rahoitus, markkinointi, verotus ja kirjanpito.

Koulutus

Ympäristöhuollon ammattitutkinto voidaan suorittaa näyttötutkintona. Tutkintoon valmistavaa koulutusta järjestetään toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa aikuiskoulutuksena.

Jätehuoltoalan yritykset kouluttavat myös itse työntekijöitään.

Opintopolku, koulutushaku Ulos

Kelpoisuusehdot

Jäteautonkuljettajalta vaaditaan kuorma-auton ajamiseen oikeuttava C-ajokortti.

Ongelmajätteet kuuluvat kuljetuslainsäädännön kannalta lähes aina vaarallisiin aineisiin, jolloin kuljettajilta vaaditaan ADR-ajolupa.

Palkkaus

Yleensä käytetään tuntipalkkausta. Yrittäjien tulot perustuvat liiketoiminnan kannattavuuteen.

Työmarkkinatiedot
Ympäristönhuolto

Ympäristönhuollossa työskennellään jätteiden keräyksen, kuljetuksen, vastaanoton, käsittelyn ja kierrätyksen sekä jätevesihuollon tehtävissä. Ala työllistää lisäksi pilaantuneen maaperän ja vesistöjen kunnostuksessa. Työpaikkoja on myös ympäristövalvonnassa, jäte- ja kierrätysneuvonnassa, tutkimuksessa ja alan teknologiaa kehittävissä ja tuotteita valmistavissa yrityksissä.

Ympäristönhuollossa työskentelevien kokonaismäärän arvioiminen on vaikeaa, koska työpaikat sijaitsevat eri sektoreiden työnantajilla. Ala työllistää pääasiassa jätehuolto- ja vesihuoltoyrityksissä sekä kunnissa ja kuntayhtymissä. Työpaikkoja on myös valtion hallinnossa ja tutkimuslaitoksissa sekä alan järjestöissä.

Työpaikkoja on niin ikään ympäristöliiketoiminnassa, joka liittyy eri toimialojen yritysten ympäristön pilaantumista estävään tai luonnonvaroja säästävään tuotantoon. Esimerkiksi kone- ja metallituoteteollisuus valmistaa materiaali- ja energiatehokkuutta edistäviä koneita ja laitteita. Palvelualoilla tuotetaan tutkimus-, konsultointi- ja suunnittelupalveluja. Rakentamisessa edistetään puolestaan energiatehokkuutta.

Työllisyyttä ylläpitää alan välttämättömyys yhteiskunnan toimivuuden kannalta sekä lakisääteisyys. Toiminnan on oltava jatkuvaa, sillä muuten ympäristön ja ihmisten terveys sekä luonto vaarantuvat. Kierrätyksessä työllisyyttä ylläpitää tarve säästää raaka-aineita uusien tuotteiden valmistuksessa sekä jätteen hyödyntäminen energiantuotannossa.

Työllisyysnäkymät ovat hyvät jätehuollossa, jätteiden kierrätyksen tehtävissä sekä jäte- ja ympäristöneuvonnassa. Ammattitaitoisia ympäristötyöntekijöitä tarvitaan maa-alueiden ja vesistöjen kunnostukseen. Yritykset, kunnat ja muut alan toimijat rekrytoivat uusia työntekijöitä ja asiantuntijoita tarpeen mukaan.

Lähinimikkeet

puhtaanapitomies
jäteauton kuljettaja
roskakuski
jäteauton apulainen
loka-auton kuljettaja
loka-autoilija