Hyttisiivooja

Johdanto

Hyttisiivooja siivoaa alusten hyttejä ja muita tiloja sekä täydentää hyttien varusteita. Hyttisiivoojia työskentelee lähinnä matkustaja-aluksilla. Työ vaatii puhdistuspalvelujen osaamista, sopeutumista alusten erityiseen työympäristöön sekä asiakaspalvelutaitoja.

Työtehtävät

Hyttisiivooja tai hyttiemäntä siivoaa lähinnä matkustaja-alusten hyttejä ja muita tiloja matkan aikana sekä aluksen seistessä satamissa. Tehtäviin kuuluu myös vaihtaa ja täydentää hyttien varusteita, liinavaatteita ja pyyhkeitä sekä pedata vuoteet.

Hytit siistitään edellisten asiakkaiden jäljiltä uusia matkustajia varten. Hyttisiivoojien ja hyttiemäntien työn laatu vaikuttaa selvästi matkustajien viihtymiseen. Työhön kuuluu myös opastaa asiakkaita hytteihin sekä toimia satamasta alukseen tulevien siivoojien opastajana.

Hyttiemännällä on yleensä tietty alue, esimerkiksi 40-50 hyttiä huolehdittavanaan. Säännöllisiä lyhyitä linjoja liikennöivissä aluksissa hyttien ja muiden tilojen kunnostus tehdään matkan päättyessä ennen seuraavan matkan alkua.

Työ aluksilla on ryhmätyötä, mutta myös yksin työskentelyä on paljon. Päivittäinen työaika on normaalisti 8 tuntia, mutta ylitöitä tehdään tarvittaessa. Päivittäinen työaika saattaa jonkin verran vaihdella laivojen aikataulupoikkeamien takia.

Hyttiemännän ammatti muistuttaa monessa suhteessa muita merimiesammatteja siinä että työjakson aikana asutaan ja myös vapaa-ajat vietetään aluksella. Työ jaksottuu esimerkiksi viikon jaksoihin, jolloin ollaan viikko laivalla ja viikko vapaalla.

 

Työpaikat

Varustamoiden omistamat matkustaja-alukset.

 

Työn vaatimukset

Hyttisiivoojalta edellytetään puhdistuspalveluosaamisen lisäksi asiakaspalvelutaitoja.

Ammatti vaatii luotettavuutta sekä kykyä kohdata ja palvella erilaisia ihmisiä.

Monipuolinen kielitaito on eduksi.

Työssä tarvitaan järjestelmällisyyttä.

Hyttisiivoojan on osattava toimia itsenäisesti, mutta myös yhteistyössä muiden kanssa.

Ammatti vaatii sopeutumista aluksen erityiseen työympäristöön.

Työ edellyttää sopeutumista pieneen työyhteisöön, jonka kanssa on tultava toimeen sekä työssä että vapaa-aikana.

Työajat asettavat omat ehtonsa perhe- ja muulle sosiaaliselle elämälle. Toisaalta pitkät vapaat antavat myös mahdollisuuden viettää pitkiä aikoja maissa.

Työssä on sopeuduttava ajoittain keinuvaan työympäristöön.

Normaali fyysinen kunto sekä terveys ovat tarpeen. Pesuaine- ja pölyallergiasta kärsivälle ei työ sovi.

 

Koulutus

Tavallisimmin työnantajan taholta perehdytetään ja koulutetaan ammattiin.

Toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa voi suorittaa kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinnon, jossa voi suuntautua puhdistuspalveluihin ja valmistua toimitilahuoltajaksi.

Perustutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuksella ja näyttötutkintona.

Näyttötutkintoina voidaan suorittaa myös laitoshuoltajan ammattitutkinto sekä siivousteknikon ja siivoustyönohjaajan erikoisammattitutkinnot.

 


Opintopolku, koulutushaku Ulos

Kelpoisuusehdot

Aluksilla työskenteleviltä vaaditaan merenkulkualan kansainvälisten määräysten edellyttämän turvallisuuskoulutuksen suorittaminen.

 

Palkkaus

Merenkulkualalla työstä maksetaan peruspalkka ja erilaisia lisiä, kuten vuorotyö-, ilta- ja yötyölisät. Asunto ja ruoka kuuluvat yleensä palkkaukseen

Useimmilla aluksilla on käytössä ns. takuupalkkajärjestelmä, johon sisältyy tietyt lisät ja sovittu määrä ylitöitä. Palkka on kuukausipalkka ja myös vapaajaksolta maksetaan palkka samoin perustein. Matkustaja-aluksissa käytetään myös palvelurahapalkkauksen eri muotoja. Tällöin palkka määräytyy aluksen myynnin arvon perusteella ja voi vaihdella paljonkin.

 

Työmarkkinatiedot
Meriliikenne

Meriliikenteen eli merenkulun työpaikat ovat varustamoiden laivoissa sekä erilaisissa maatoiminnoissa. Merisektori työllistää yhteensä noin 48 400 henkilöä. Heistä noin 11 800 työskentelee varustamoissa ja muissa merenkulkuun liittyvissä elinkeinoissa, 6 500 satamatoiminnoissa ja 1 500 muissa meriklusteria palvelevissa toiminnoissa (v. 2017).

Suomen Merimies-Unioni SMU ry:hyn kuuluu noin 9 500 jäsentä, joista työelämässä on noin 6 200. He työskentelevät merenkulkuun liittyvissä tehtävissä meri- ja sisävesiliikenteessä tai maissa. Merimiesammateissa toimitaan alusten kansiosastolla, koneosastolla tai talousosastolla, johon kuuluvat ravintolat, keittiöt, myynti ja muut palvelut.

Meriliikenteen työllisyystilanne on hyvä. Osaaville työntekijöille on jatkuvaa tarvetta, jota lisää monen ammattilaisen jääminen eläkkeelle lähivuosina. Ala tulee työllistämään tulevaisuudessakin vakaasti. Merimiesammatit ovat kansainvälisiä, joten ala työllistää suomalaisia merimiehiä kaikkialla maailmassa.

Suomessa on vuosia eteenpäin pula laivakoneinsinööreistä eli eritason pätevyyksiä omaavista laivakonemestareista. Kansipäällystöä, merikapteeneja ja perämiehiä tarvitaan eläkkeelle jäävien tilalle. Miehistön osalta kokeneesta kansi- ja konemiehistöstä on jatkuvasti pulaa. Matkustaja-alusten catering-henkilökuntaa on saatavilla riittävästi. Maailmanlaajuisesti on pulaa kansi- ja konepäällystöstä.

Meriklusteri työllistää merenkulun lisäksi telakoilla ja muun meriteollisuuden palveluksessa, lastinkäsittelylaitteiden valmistajilla, satamissa, satamaoperaattoreilla ja muissa merenkulkuun liittyvissä toiminnoissa. Meriklusterin työllistävä vaikutus ulottuu yhteiskuntaan laajalti, esimerkiksi logistiikka- ja matkailualoille.

Siivouspalvelut

Yksityinen kiinteistöala työllistää noin 115 000 henkilöä. Kiinteistöpalvelut työllistävät yli 90 000 henkilöä, isännöintipalvelut reilut 3 000 ja muu kiinteistöliiketoiminta noin 20 000 henkilöä.

Kiinteistöpalvelualan työllisyyttä ylläpitää jatkuva tarve kiinteistöjen ylläpidolle, jotta esimerkiksi kodit, koulut ja työpaikat olisivat toimivia, terveellisiä, turvallisia ja viihtyisiä ympäristöjä.

Kiinteistöalan yhteiskunnallinen merkitys on huomattava, sillä yli 65 prosenttia suomalaisten varallisuudesta on sidottu kiinteistöihin. Suunnitelmallisella ja ammattimaisella ylläpidolla kiinteistöt pysyvät kunnossa ja niiden arvo säilyy.

Vahvasti kehittyvän ja monipuolistuvan yksityisen kiinteistöpalvelualan työpaikat säilyvät kotimaassa jatkossakin, sillä palveluja voidaan tuottaa vain paikallisesti. Ala työllistää vakaasti talouden suhdanteista riippumatta, eikä työpaikkoja voi siirtää ulkomaille.

Kiinteistöpalveluala tarjoaa rajattomasti uramahdollisuuksia, ja alan töihin voi kulkea monta erilaista polkua. Alalla tarvitaan osaajia kaikilta koulutusasteilta niin asiakkaalla työskentelevistä kiinteistöpalvelualan ammattilaisista erilaisiin liiketoiminnan kehittämisen ja hallinnon asiantuntijoihin. Tyypillisiä toimenkuvia ovat esimerkiksi toimitilahuoltaja, kiinteistönhoitaja, monipalvelutyöntekijä, palveluohjaaja, palvelupäällikkö ja aluejohtaja.

Alalla kansainvälisyys on arkipäivää ja monikulttuurisuus nähdään vahvuutena. Kiinteistöpalveluyritykset ovat edelläkävijöitä monimuotoisten ja -kulttuuristen työyhteisöjen johtamisessa.

Lähinimikkeet

laitoshuoltaja
siivooja
toimitilahuoltaja