Parturi-kampaaja

Johdanto

Parturi-kampaaja on hiusten ja parran hoitamisen ja muotoilun asiantuntija. Parturi-kampaajia työskentelee alan liikkeiden lisäksi myös erilaisissa hoitoloissa, kylpylöissä, sairaaloissa sekä tavaratalojen yhteydessä. Keskeistä työssä on asiakaspalveluhenkisyys, kätevyys ja luovuus.

Työtehtävät

Parturi-kampaaja suunnittelee, tekee ja markkinoi asiakkaille hiusten ja parran hoitoja, leikkauksia, kampauksia, kihartamiskäsittelyjä sekä värjäyksiä. Entistä useammin parturi-kampaamoissa tehdään myös hiuspidennyksiä ja -lisiä sekä rakennekynsiä.

Parturi-kampaaja voi myös suorittaa pään, niskan ja hartioidenhoitoon liittyviä hierontoja. Hoidot voivat kohdistua sekä hiusten että hiuspohjan kunnon ylläpitämiseen, hiusten vaurioitumien kosmeettiseen korjaamiseen sekä asiakkaan rentouttamiseen.

Parturi-kampaaja voi myös ohjata asiakasta yksilöllisen tyylin löytämisessä ja värien käytössä. Lisäksi hän esittelee hiustenhoitotuotteita sekä ohjaa niiden käytössä.

Asiakkaan hoidon ja tyylin suunnittelu tapahtuu aina vuorovaikutteisena ja yksilöllisenä asiakasyhteistyönä. Palvelukokonaisuuksia voidaan suunnitella asiakkaan työhön, juhlaan ja vapaa-aikaan.

Suunnitelmassa tulee huomioida asiakkaan kulttuuri, elämäntapa, kulutustyyli ja yksilölliset ominaisuudet. Erilaisten tyylikokonaisuuksien luomisessa yhdistellään usein erilaisia leikkaus-, kampaus-, kihartamis- ja värjäysmenetelmiä.

Yrittäjänä toimivan parturi-kampaajan työhön sisältyy myös yritystoiminnan suunnittelua, toteuttamista, seurantaa ja arviointia. Siihen voi kuulua tuotannollisen toiminnan organisointia ja työntekijöiden ammattitaidon kehittämistä.

Parturi-kampaajan perustyövälineitä ovat mm. sakset, kammat, harjat sekä permanenttikäsittelyihin ja värjäykseen käytettävät välineet ja aineet. Työvälineiden ja työympäristön puhtaudesta huolehtiminen on työssä tärkeää.

Työtilat voivat olla joko liikehuoneistossa tai kodin yhteydessä olevissa tiloissa. Suuremmissa parturi-kampaamoissa työskentelee useampia ammattilaisia, pienissä liikkeissä ei välttämättä työskentele muita työntekijöitä kuin omistaja.

Liikkeiden aukioloajoista johtuen alalla työskentelevän on oltava valmis työskentelemään myös iltaisin ja viikonloppuisin. Joillain ammatinharjoittajilla saattaa olla myös vaihtelevaan aikaan erilaisia kuvaus-, näytös- ja messutöitä.

 

 

Työpaikat

Parturi-kampaaja työskentelee joko itsenäisenä yrittäjänä, toisen palveluksessa tai vuokrapaikalla, jolloin liike on vuokrattu useammalle yrittäjälle. Parturi-kampaaja voi työskennellä myös erilaisissa hoitoloissa, kylpylöissä, sairaaloissa, palvelutaloissa sekä risteilyaluksilla ja tavaratalojen yhteydessä. Parturi-kampaajia työskentele myös myynti-, konsultointi- ja koulutustehtävissä sekä teatteri- ja media-alan palveluksessa.

Työn vaatimukset

Parturi-kampaajan ammatissa tarvitaan asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustaitoja sekä kädentaitoja ja esteettistä näkemystä.

Luovuutta, mielikuvitusta ja taiteellisuutta tarvitaan varsinkin vaativissa töissä, kuten esimerkiksi tehtäessä kampauksia erikoistilaisuuksiin.

Alan ammattilaisen on osattava toteuttaa asiakkaan toiveet, nähtävä mitkä värisävyt sopivat parhaiten asiakkaalle ja minkä malliset hiukset sopivat hänen kasvojensa muotoon. Hiusmuotoilussa on huomioitava kasvojen lisäksi kallon luusto ja vartalotyyppi, eli kokonaisuus.

Alan ammattilaisen on tunnettava huomattava määrä eri aineita ja niiden vaikutukset erilaisille hiustyypeille. Erityisesti on tiedettävä, mitkä aineet eivät sovellu erilaisista allergioista kärsiville ja puolestaan, mitä erikoisvalmisteita tulee käyttää huonokuntoisia hiuksia tai hiuspohjaa käsiteltäessä.

Parturi-kampaajan on osattava markkinoida ja myydä hiustenhoitotuotteita ja omaa työtään.

Alan kehityksen ja muodin aktiivinen seuraaminen sekä monipuolisten taitojen ylläpito ovat välttämättömiä alalla menestymiselle.

Yrittäjä tarvitsee myös liiketaloudellista osaamista. Parturi-kampaamopalvelujen ytimenä on kustannustietoinen hinnoittelu, hyvään ammattitaitoon sekä palveluun perustuvat vakituiset asiakassuhteet ja sitä kautta toiminnan kannattavuus. Työn lähtökohtana on asiakkaan tarpeiden tulkinta.

Monien kemiallisten aineiden käsittely saattaa aiheuttaa allergisia oireita. Ammatin haittana on seisomatyön aiheuttama rasitus jaloille, selälle ja hartioille.

 

Koulutus

Toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa voidaan suorittaa hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja. Tutkinto voidaan suorittaa myös näyttötutkintona sekä oppisopimuksella.

Näyttötutkintoina voidaan suorittaa myös hiusalan ammattitutkinto sekä hiusalan erikoisammattitutkinto.

Alalla on myös yksityisiä kouluja.

 


Opintoluotsi Ulos
Koulutusnetti, ajankohtaista tietoa Suomessa järjestettävästä koulutuksesta. Ulos

Palkkaus

Suurin osa parturi-kampaajista on itsenäisiä yrittäjiä, joiden ansiotaso perustuu liiketoiminnan kannattavuuteen.

Toisen palveluksessa noudatetaan hiusalan työehtosopimusta, jossa työntekijän palkka määräytyy joko kiinteänä taulukkopalkkana tai provisiomuotoisena palkkana. Kiinteä taulukkopalkka on kokoaikaiselle työntekijälle kuukausipalkka, osa-aikaiselle tuntipalkka.

Kuukausi- tai tuntipalkan määrään vaikuttavat koulutus, työssäolovuodet, työtehtävät, työaika, vastuut, lisä ja kuntien kalleusluokitus. Provisiopalkka perustuu työntekijän työpanokseen.

Nk. vuokratuolikäytännössä itsenäinen ammatinharjoittaja vuokraa jostakin liikkeestä tuolipaikan itselleen, eikä varsinaista työsuhdetta liikkeen kanssa synny.

 

Työmarkkinatiedot
Elokuva-ala

Elokuva-alalla tehdään projektiluonteista ja tuotantokohtaista työtä. Elokuvanteko kokoaa ammattilaiset määräajaksi yhteen tuotantotiimiksi, jolloin tuotantoyhtiön palkkalistoilla olevien lukumäärä moninkertaistuu tuotannon ajaksi.

Toimiminen freelancena, ammatinharjoittajana, yrittäjänä tai alihankkijana on alalla yleistä.Kilpailu alan työtilaisuuksista on kovaa. Työttömyyskausia voi seurata myös työn projektiluonteisuuden vuoksi.

Elokuva-alan oppilaitoksista valmistuvien suuren määrän vuoksi kaikille ei riitä alan töitä. Tämä koskee sekä taiteellisiin että tuotannollisiin tehtäviin kouluttautuneita. Ala houkuttelee silti yhä uusia tulijoita.

Televisio- ja radiotyö

Televisio- ja radioalan työpaikoista on yleisesti ottaen kova kilpailu. Viestintäalan oppilaitoksista on valmistunut alalle enemmän tulijoita kuin työpaikkoja on tarjolla. Työpaikat ovat myös vähentyneet viime vuosina. Ala kuitenkin houkuttelee jatkuvasti uusia tulijoita.

Toimiminen freelancena, ammatinharjoittajana, yrittäjänä tai alihankkijana on alalla yleistä. Yhä useampi työllistää itsensä em. tavoin vakinaisten työsuhteiden vähennyttyä. Tämä kuitenkin johtaa helposti markkinoiden täyttymiseen, jolloin freet ovat alityöllistettyjä ja -palkattuja, ja vastaavasti vakinaisessa työsuhteessa olevat ylityöllistettyjä.

Televisioyhtiöt ovat ulkoistaneet ohjelmatuotantojaan, jolloin ne ostavat ohjelmia erilisiltä tuotantoyhtiöiltä, jotka palkkaavat tarvitsemansa tekijät tuotannon vaatimaksi ajaksi. Työskentely on projektiluontoista ja tuotantokohtaista, mistä voi seurata myös työttömyyskausia.

Alan yritykset rekrytoivat palvelukseensa tarpeen mukaan. Radio- ja televisioalalle ei ole odotettavissa merkittävää työvoimatarpeen kasvua suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle, sillä henkilöstö onkeskimääräistä nuorempaa. Myös digitalisoitunut tekniikka tehostaa tuotantoja, jolloin kaikkien alalta poistuvien tilalle ei tulla palkkaamaan uusia työntekijöitä.

Televisio- ja radioalalle hakeutuvien kannattaa hankkia mahdollisimman monipuoliset taidot, sillä moniosaaminen parantaa työllistymismahdollisuuksia: digitaalinen viestintä, kuvaaminen, äänittäminen, editointi, kirjoittaminen jne. Monipuolisten teknisten valmiuksien lisäksi eri ilmaisumuotojen hallinta ja liiketaloudellinen osaaminen ovat eduksi.

Kauneudenhoitoala

Hiusalalla työskentelee arviolta noin 15 000 ammattilaista, joista yrittäjiä on noin 11 000. Hiusalan työllisyystilanne on hyvä. Työvoimapulaa on eri puolilla Suomea, mutta alueelliset vaihtelut ovat suuria.

Ammattitaitoisille parturi-kampaajille on kysyntää tulevaisuudessakin. Lähivuosina alalta jää eläkkeelle monia ammattilaisia, mikä tarjoaa työllistymismahdollisuuksia nuoremmille.

Hiusalalla on tapahtunut yritysten ketjuuntumista ja yritysten koon kasvua. Alan yritysten palvelut laajenevat kattamaan yhä useampia kauneudenhoitopalveluita, jolloin palvelut kohdistuvat hiusten lisäksi esimerkiksi rakennekynsiin tai vaikkapa tatuointeihin, mikä laajentaa asiakaskuntaa ja lisää työn määrää.

Suomen Kosmetologien Yhdistyksessä on noin 3 400 jäsentä, joista noin 1 200 toimii hoitolayrittäjinä. Kosmetologien työllisyystilanne on hyvä, mutta alan ammattilaiset työskentelevät pääasiassa liikkeen- tai ammatinharjoittajina, joten työpaikkoja toisen palveluksessa on vain vähän. Tulevaisuudessa työtilanne säilynee samanlaisena. Työpaikkoja voi syntyä enemmän parturi-kampaamoihin.

Kauneudenhoitoalan työllisyyttä pitävät yllä palveluiden jatkuva kysyntä, ihmisten halu panostaa ulkoiseen olemukseensa ja hoitaa itseään sekä edustavuuden merkityksen korostuminen myös työelämässä. Hyvä ammattitaito ja korkea osaaminen edesauttavat työllistymistä, samoin hyvät viestintä-, vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaidot. Kielitaito ja erilaisten kulttuurien ymmärtämys on entistä tärkeämpää.

Alalla toimitaan usein yrittäjinä (liikkeen- tai ammatinharjoittajana), mikä edellyttää mm. palvelun korkeaa laatua, pitkäjännitteisyyttä, realistisia odotuksia sekä kykyä hankkia ja säilyttää oma asiakaskunta.

Lähinimikkeet

parturi
kampaaja

Parturi-kampaaja