Opettaja, taide- ja taitoaineet

Johdanto

Taideaineiden opettajat opettavat peruskouluissa ja lukioissa musiikkia tai kuvataidetta, taitoaineiden opettajat puolestaan käsityötä peruskouluissa. Ammatissa tarvitaan opetettavan aineen hallinnan ja opetustaitojen lisäksi vuorovaikutustaitoja.

Työtehtävät

Taideaineiden opettajat opettavat musiikkia tai kuvataidetta, taitoaineiden opettajat puolestaan käsityötä. Taide- ja taitoaineiden opettajat työskentelevät pääasiassa peruskouluissa ja lukioissa. Taito- ja taideaineisiin luetaan kuvataiteen, musiikin ja käsityön lisäksi myös kotitalous ja liikunta.

Oppituntien pitämisen lisäksi opettajan työhön kuuluu opetuksen suunnittelua, tuntien valmistelua ja oppilasarviointia. Työhön kuuluu myös oman ammattitaidon ylläpitämistä ja muuta oppituntien ulkopuolella tehtävää työtä.

Opetuksen tavoitteet ja sisällöt on määritelty opetussuunnitelmassa, joka ohjaa opettajan työtä. Työn sisältöön vaikuttaa myös oppilaiden ikä. Erityisesti perusopetuksessa myös kasvatuksellinen näkökulma on tärkeä.

Työ on itsenäistä ja vaihtelevaa johtuen erilaisista opetusryhmistä ja oppilaiden yksilöllisyydestä sekä nopeasti vaihtuvista tilanteista.

Taide- ja taitoaineiden opetus tapahtuu näihin aineisiin soveltuvissa tiloissa, esimerkiksi kuvaamataidonluokassa tai auditoriossa tai tekstiili-, metalli- tai puutyöluokassa. Työssä käytetään apuna opetukseen soveltuvia välineitä, alan kirjallisuutta ja tietotekniikkaa.

Opettajan opetusvelvollisuus on virasta ja opetusaineesta riippuen 16-24 tuntia viikossa, mutta opettajat työskentelevät usein myös iltaisin, jolloin esimerkiksi voidaan korjata kokeita tai valmistella oppitunteja.

 

Työpaikat

Peruskoulut. Lukiot.

 

Työn vaatimukset

Taide- ja taitoaineen opettajan on hallittava hyvin opettamansa aine sekä pedagogiset taidot.

Ammatissa on osattava käyttää erilaisia opetusmenetelmiä ja opetusvälineitä sekä pystyttävä soveltamaan niitä luovasti eri opetustilanteissa.

Työssä tarvitaan hyviä vuorovaikutustaitoja.

Ammatissa tarvitaan sekä itsenäistä työskentelyotetta ja oma-aloitteisuutta että ryhmätyötaitoja.

Oppilaiden tai opiskelijoiden ja opettajan välinen myönteinen vuorovaikutus on tärkeä edellytys oppimiselle ja kiinnostuksen herättämiselle oppiainetta kohtaan.

Erilaisten opetustilanteiden hallinta edellyttää joustavuutta ja kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

Ammatissa tarvitaan tietotekniikan käyttötaitoja.

Oman alan kehityksen seuraaminen on työssä tarpeen.

 

Koulutus

Taide- ja taitoaineiden opettajilta edellytetään yleensä ylempää korkeakoulututkintoa. Tutkintoon on sisällyttävä sekä opetettavan aineen opinnot että opettajan pedagogiset opinnot tai sitten ne on suoritettava erikseen.

Musiikinopettajaksi aikova voi opiskella Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa sekä Jyväskylän ja Oulun yliopistoissa.

Kuvaamataidon opettajaksi aikova voi suorittaa opinnot Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa tai Lapin yliopistossa.

 


Opintopolku, koulutushaku Ulos

Kelpoisuusehdot

Perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa aineenopetusta antavien opettajien kelpoisuusvaatimuksista on säädetty asetuksessa opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista.

 

Palkkaus

Palkkauksen osalta noudatettava työehtosopimus tai virkaehtosopimus riippuu siitä, mihin työnantajajärjestöön oppilaitos on järjestäytynyt, esimerkkeinä kunnallisen opetusalan virkaehtosopimus, yksityisen opetusalan työehtosopimus sekä palvelulaitosten työnantajayhdistyksen työehtosopimus.

Opettajien palkkaukseen vaikuttavat mm. opetustuntien ja työkokemuksen määrä. Opetusvelvollisuuden ylittävistä tunneista maksetaan erikseen.

 

 

 

Työmarkkinatiedot
Opetusala

Opetusala työllistää yhteensä noin 100 000 opetusalan ammattilaista, joita ovat esimerkiksi luokanopettajat, aineenopettajat, lehtorit, erityisopettajat, rehtorit, lastentarhanopettajat, opetuksen ja koulutuksen asiantuntijat sekä tutkijat.

Opettajien työpaikat ovat peruskouluissa, lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, aikuiskoulutusta järjestävissä oppilaitoksissa, vapaassa sivistystyössä kansalais- ja työväenopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa sekä varhaiskasvatuksessa päiväkodeissa. Kunnat ja kuntayhtymät ovat suurin työnantaja opetusalalla, mutta opettajia työskentelee myös yksityisellä opetusalalla ja valtiolla.

Opettajat työllistyvät yleisesti ottaen hyvin koulutustaan vastaavaan työhön, mutta työllistyminen riippuu omasta koulutuksesta. Varsinkin lastentarhanopettajien, erityisopettajien, harvinaisempien kielten ja matemaattisten aineiden opettajista on pulaa. Työntekijöiden tarpeessa ja työllisyydessä on alueellisia eroja.

Opetusalalla esiintyy myös työttömyyttä esimerkiksi aikuiskoulutuksessa ja yliopistoissa. Työttömyys vaihtelee kausittain siten, että kesällä ja joulun aikaan on enemmän työttömyyttä. Työllistymisessä vaikeinta on uran alku. Esimerkiksi luokanopettajilla vakinaisen viran tai toimen saaminen voi olla hankalaa. Opetusalalla toimitaan myös määräaikaisuuksissa ja sijaisuuksissa.

Opettajia siirtyy lähivuosina paljon eläkkeelle, mikä luo runsaasti työpaikkoja uusille opettajille. Työllisyyteen vaikuttavat kuitenkin monet tekijät, esimerkiksi pienenevät tuntikehykset, tuntiopettajista säästäminen ja oppilasryhmien koon kasvattaminen. Opettajat ovat kysyttyjä työntekijöitä myös muilla aloilla.

Lähinimikkeet

opettaja
musiikinopettaja
kuvaamataidon opettaja
teknisen työn opettaja
tekstiilityön opettaja
musiikin maisteri
taiteen maisteri