Kotitalousopettaja

Johdanto

Kotitalousopettajat opettavat peruskouluissa ja lukioissa kotitaloutta. Kotitalous on elämänläheinen aine, joka opettaa arjessa tarvittavia taitoja. Kotitaloustaitojen lisäksi työssä korostuu kuluttaja- ja terveyskasvatus. Kotitalousopettajalta vaaditaan hyviä vuorovaikutustaitoja, luovuutta ja organisointikykyä.

 

 

Työtehtävät

Kotitalousopettajat antavat peruskouluissa ja lukioissa kotitalousopetusta. Kotitalousopetus antaa oppilaille tärkeitä taitoja selviytyä omista ja perheen arkipäivän toiminnoista sekä valmiudet hyvään elämän hallintaan.

Kotitaloudellisten tietojen ja taitojen lisäksi opetuksessa kiinnitetään erityisesti huomiota taloudellisuuteen, terveellisyyteen ja työturvallisuuteen sekä ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Myös kuluttajakasvatus on keskeinen osa kotitalousopettajan työtä.

Oppituntien pitämisen ja niiden suunnittelun lisäksi kotitalousopettajan työhön kuuluu huolehtia myös opetukseen liittyvistä hankinnoista, varastoista ja kalustosta.

Kansainvälistyminen näkyy kotitalousopettajan työssä. Kansainvälistyvä keittiö on tuonut mukanaan opetukseen uusia raaka-aineita, valmistustapoja ja ruokalajeja. Työssä huomioidaan entistä enemmän myös oppilaiden erilaiset kulttuuritaustat.

Kotitalousopettajan työ tehdään opetussuunnitelman pohjalta, mutta se on hyvin itsenäistä ja vaihtelevaa. Oppilaat ovat yleensä aineesta kiinnostuneita ja hyvin motivoituneita.

Kotitalousopettajan työ tapahtuu kotitalousopetukseen varatuissa keittiö- ym. tiloissa. Opettajien opetusvelvollisuus on virasta ja opetusaineesta riippuen 16-24 tuntia viikossa. Oppituntien ulkopuolista työtä voi olla runsaasti.

 

Työpaikat

Peruskoulut ja lukiot.

 

Työn vaatimukset

Kotitalousopettajan on hallittava hyvin opettamansa aine sekä teorioineen että käytäntöineen.

Hyvät opetustaidot ovat työssä tarpeen.

Opettajalta vaaditaan hyviä vuorovaikutustaitoja, luovuutta ja mielikuvitusta.

Työ edellyttää organisointikykyä ja huolellista suunnittelua.

Opetukseen käytettävä aika ja määrärahojen niukkuus suhteessa tavoitteisiin saattavat aiheuttaa ristiriitoja työssä.

 

Koulutus

Kotitalousopettajaksi valmistutaan opiskelemalla kasvatustieteen maisterin tutkinto. Opiskelija voi valita pääaineekseen tutkinnon sisällä joko kotitaloustieteen tai kasvatustieteen.

Kotitalousopettajaksi voi opiskella Helsingin yliopistossa ja Itä-Suomen yliopistossa Savonlinnassa. Ruotsinkielisen tutkinnon voi suorittaa Åbo Akademin alaisessa koulutuksessa Vaasassa.

 


Opintopolku, koulutushaku Ulos

Kelpoisuusehdot

Opettajien kelpoisuusvaatimuksista on säädetty asetuksessa opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista.

 

Palkkaus

Palkkauksen osalta noudatettava virkaehto- tai työehtosopimus riippuu siitä, mihin työnantajajärjestöön oppilaitos on järjestäytynyt, esimerkkeinä Kunnallisen opetusalan virkaehtosopimus ja Yksityisen opetusalan työehtosopimus.

Palkkaukseen vaikuttavat muun muassa opetustuntien määrä viikossa, työkokemuksen määrä ja työpaikkakunnan sijainti. Opetusvelvollisuuden ylittävistä tunneista maksetaan erikseen korvaus.

 

 

Työmarkkinatiedot
Opetusala

Opetusala työllistää yhteensä noin 100 000 opetusalan ammattilaista, joita ovat esimerkiksi luokanopettajat, aineenopettajat, lehtorit, erityisopettajat, rehtorit, lastentarhanopettajat, opetuksen ja koulutuksen asiantuntijat sekä tutkijat.

Opettajien työpaikat ovat peruskouluissa, lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, aikuiskoulutusta järjestävissä oppilaitoksissa, vapaassa sivistystyössä kansalais- ja työväenopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa sekä varhaiskasvatuksessa päiväkodeissa. Kunnat ja kuntayhtymät ovat suurin työnantaja opetusalalla, mutta opettajia työskentelee myös yksityisellä opetusalalla ja valtiolla.

Opettajat työllistyvät yleisesti ottaen hyvin koulutustaan vastaavaan työhön, mutta työllistyminen riippuu omasta koulutuksesta. Varsinkin lastentarhanopettajien, erityisopettajien, harvinaisempien kielten ja matemaattisten aineiden opettajista on pulaa. Työntekijöiden tarpeessa ja työllisyydessä on alueellisia eroja.

Opetusalalla esiintyy myös työttömyyttä esimerkiksi aikuiskoulutuksessa ja yliopistoissa. Työttömyys vaihtelee kausittain siten, että kesällä ja joulun aikaan on enemmän työttömyyttä. Työllistymisessä vaikeinta on uran alku. Esimerkiksi luokanopettajilla vakinaisen viran tai toimen saaminen voi olla hankalaa. Opetusalalla toimitaan myös määräaikaisuuksissa ja sijaisuuksissa.

Opettajia siirtyy lähivuosina paljon eläkkeelle, mikä luo runsaasti työpaikkoja uusille opettajille. Työllisyyteen vaikuttavat kuitenkin monet tekijät, esimerkiksi pienenevät tuntikehykset, tuntiopettajista säästäminen ja oppilasryhmien koon kasvattaminen. Opettajat ovat kysyttyjä työntekijöitä myös muilla aloilla.

Lähinimikkeet

kotitalousopettaja
kasvatustieteen maisteri
opettaja