Lääketieteen lisensiaatit työelämässä

Teksti: Toni Lehtonen


Lääketieteen lisensiaatti, erikoislääkäri, tohtori

Lääkärien tärkeänä tehtävänä on auttaa ihmisiä terveyden ylläpitämisessä ja edistämisessä, sairauksien ehkäisemisessä ja parantamisessa sekä kärsimyksien lievittämisessä. Lääkärit työskentelevät perusterveydenhuollossa tai erikoissairaanhoidossa oman koulutuksensa ja erikoistumisalansa mukaisesti yleislääkäreinä tai esimerkiksi kirurgeina, psykiatreina, lastenlääkäreinä tai gynekologeina.

Lääkäriksi haluavan on suoritettava yliopistossa lääketieteen lisensiaatin tutkinto, joka on lääketieteen perustutkinto. Tutkinnon laajuus on vähintään 360 opistopistettä ja suoritusaika kuusi vuotta. Tutkinnon suorittamisen jälkeen Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira myöntää hakemuksesta oikeuden harjoittaa lääkärin ammattia, jota saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.

Erikoislääkärikoulutusta ja tieteellistä jatkokoulutusta järjestetään yliopistoissa. Lääketieteen lisensiaatti voi erikoistua jollekin lääketieteen erikoisalalle erikoistumiskoulutuksessa, jolloin hänestä tulee kyseisen alan erikoislääkäri. Tieteellisen jatkotutkinnon suorittamalla lääkäristä tulee lääketieteen tohtori.

Yleislääkärin työ monipuolista

Lääketieteen lisensiaatit, jotka eivät ole suorittaneet erikoislääkärin tutkintoa, toimivat perusterveydenhuollossa yleislääkäreinä. He työskentelevät pääasiassa kuntien ylläpitämissä terveyskeskuksissa, mutta myös yksityisillä lääkäriasemilla ja työterveydenhuollon palveluja antavissa yksiköissä. Noin kolmasosa lääkärikunnasta ei ole erikoistuneita, mutta heistäkin moni on erikoistumassa johonkin erikoisalaan.

Yleislääkärin työ on monipuolista, sillä esimerkiksi terveyskeskuksissa potilaiden ongelmat, vaivat ja sairaudet ovat monenlaisia. Yleislääkäri on yleensä ensimmäinen terveydenhuollon ammattilainen, jonka puoleen käännytään terveysongelmien kohdatessa. Vastaanotolla hoidettavia tavallisimpia vaivoja ovat infektiot, tuki- ja liikuntaelimistön vaivat, lievät vammat sekä monet krooniset sairaudet ja niiden kontrollit.

Työssä keskeistä on potilaan taudin määrittäminen eli diagnosointi, johon hoito perustuu. Diagnoosin tekemiseksi lääkäri mm. haastattelee ja havainnoi potilasta sekä tekee erilaisia tutkimuksia. Lisätutkimuksia tarvittaessa lääkäri kirjoittaa lähetteen esimerkiksi laboratorioon tai röntgeniin. Erikoissairaanhoitoa vaativat potilaat ohjataan lähetteellä sairaaloiden poliklinikoille saamaan erikoislääkärin hoitoa sairauksiinsa ja vammoihinsa.

Yleislääkärit tekevät itse osan hoitotoimenpiteistä, jotka voivat ulottua aina pienkirurgisiin toimenpiteisiin asti. Vastaanottoaikojen lisäksi lääkärit toimivat vuorollaan päivystyksessä. Päivystykseen tulee potilaita, joita on kohdannut tapaturma tai onnettomuus tai joilla on kipuja tai jokin akuutti vaiva. Työtä tehdään myös puhelimessa, jolloin ilmoitetaan potilaalle esimerkiksi tämän kolesteroliarvot laboratoriotestien pohjalta.

Yleislääkärit auttavat myös sairauksien ennaltaehkäisyssä tekemällä terveystarkastuksia sekä antamalla terveysneuvontaa ja -kasvatusta, joka voi liittyä esimerkiksi ravitsemukseen tai liikuntaan. Terveyskeskuksissa työskentelevät lääkärit toimivat usein myös neuvoloissa sekä kouluterveydenhuollossa. Avohoidossa työskennellään esimerkiksi päihdehuollossa, psykiatriassa tai vanhustenhuollossa.

Lääkärin työhön kuuluu myös hallinnollisia töitä, kuten esimerkiksi laitosten, osastojen ja työryhmien johtamista sekä terveydenhuollon työntekijöiden ja harjoittelijoiden ohjaamista. Myös lääketieteen kandidaattien ohjaus kuuluu tehtäviin.

Erikoislääkäreillä lukuisia erikoistumisaloja

Erikoislääkärinä toimiminen edellyttää aina erikoislääkärin tutkintoa joltakin lääketieteen erikoisalalta. Erikoislääkärin pätevyys on edellytyksenä myös osaston-, erikois- ja ylilääkärin virkoihin. Noin kaksi kolmasosaa lääkärikunnasta on erikoistuneita.

Eniten erikoislääkäreitä toimii yleislääketieteessä, sisätaudeissa, psykiatriassa, anestesiologiassa ja työterveyshuollossa. Vähiten erikoislääkäreitä toimi suu- ja leukakirurgiassa, foniatriassa, perinnöllisyyslääketieteessä ja oikeuslääketieteessä.

Lääketieteen lisensiaatin tutkinnon suorittaneilla on valittavana 50 erikoisaluetta, joilla jatkokouluttautua erikoislääkäriksi. Koulutusohjelmia ovat esimerkiksi foniatria, fysiatria, geriatria, korva-, nenä- ja kurkkutaudit, silmätaudit, anestesiologia ja tehohoito, ihotaudit ja allergologia, kardiologia, keuhkosairaudet ja allergologia, lastentaudit, naistentaudit ja synnytykset, neurologia, ortopedia ja traumatologia, psykiatria ja yleislääketiede.

Julkisessa terveydenhuollossa erikoislääkärit työskentelevät tavallisimmin sairaanhoitopiirien sairaaloissa erikoissairaanhoidossa, pääsääntöisesti omaan erikoisalaansa kuuluvien tautien ja sairauksien poliklinikoilla tai vuodeosastoilla. Erikoislääkäreitä toimii myös yksityissairaaloissa, yksityisillä lääkäriasemilla ja lääkärikeskuksissa.

Erikoislääkärin työ on tutkimusten tekemistä ja potilaan hoitamista oman erikoisalan menetelmin. Tutkimuksissa hyödynnetään tapauskohtaisesti esimerkiksi erilaisia kuvantamismenetelmiä röntgenistä magneettikuvaukseen, laboratoriotutkimuksia ja tähystyksiä. Hoitomenetelmät vaihtelevat potilaasta riippuen lääkehoidosta kirurgiaan ja kuntoutukseen.

Erikoissairaanhoitoon pääsy edellyttää kiireellisiä tapauksia lukuun ottamatta lääkärin lähetettä. Perusterveydenhuollon lääkärin vastaanotolle saapuvista potilaista noin viisi prosenttia ohjataan erikoissairaanhoitoon. Yksityisellä puolella erikoislääkärin tutkittavaksi ja hoitoon pääsee ilman lähetettä, mutta yksityisellä puolella ei tehdä kaikista vaativimpia hoitoja.

Perusterveydenhuoltoa, erikoissairaanhoitoa ja työterveyshuoltoa

Suomen Lääkäriliitto seuraa säännöllisesti lääkärien sijoittumista työelämään. Suomen Lääkäriliittoon kuuluvat lähes kaikki Suomessa asuvat lääkärit. Lääkärien työllistymistä tutkittiin Suomen Lääkäriliiton selvityksessä Tilastotietoja lääkäreistä ja terveydenhuollosta 2016.

Suomessa on noin 21 000 työikäistä lääkäriä. Lääkärimäärä on kasvanut voimakkaasti, sillä se on kymmenkertaistunut 50 vuodessa. Työikäisiä lääkäreitä on tullut 2000-luvulla lisää keskimäärin noin 300 vuodessa. Nuorten lääkärien määrä on ollut selvässä kasvussa, mikä johtuu suuremmista koulutusmääristä. Lääkärien määrä maassamme on kansainvälisesti verraten keskitasoa. Yhtä työikäistä lääkäriä kohden on 262 asukasta.

Työikäisistä lääkäreistä 60 prosenttia on naisia, ja terveyskeskuslääkäreistä kaksi kolmesta. Miehet sijoittuvat naisia useammin opetuksen, tutkimuksen ja hallinnon tehtäviin. Työikäisistä lääkäreistä joka neljäs on yli 54-vuotias. Nuoret lääkärit työskentelevät useammin terveyskeskuksissa ja sairaaloissa.

Lääkäreistä yli 60 prosenttia on suorittanut erikoislääkärin jatkotutkinnon. Mieserikoislääkärien määrä on hieman vähentynyt vuodesta 2000, samalla ajanjaksolla naiserikoislääkärien määrä on lähes kaksinkertaistunut. Joka kolmas työikäinen erikoislääkäri on yli 55-vuotias.

Kolmasosa lääkäreistä työskentelee pääkaupunkiseudulla, mikä selittyy pitkälti väestön keskittymisellä. Lääkäritiheys vaihtelee huomattavasti maantieteellisesti. Lääkärimäärä on noussut erityisesti yliopistollisissa sairaanhoitopiireissä, joissa lääkäreitä on selvästi muuta maata enemmän.

Vuonna 2016 lääkäreistä lähes 90 prosenttia oli työelämässä. Työelämään osallistumattomuuteen tärkein syy oli äitiys-, isyys- tai hoitovapaa.

Osallistuminen työelämään

%

työssä

87

äitiys-, isyys- tai hoitovapaalla, osallistuu työelämään

3

äitiys-, isyys- tai hoitovapaalla, ei osallistu työelämään

4

kokoaikaisella eläkkeellä, osallistuu työelämään

2

kokoaikaisella eläkkeellä, ei osallistu työelämään

2

muusta syystä pois työelämästä

3

Kokopäivätyön ohella lääkärit työskentelevät myös osa-aikaisesti, joka on yleistynyt, sillä keskimäärin noin viidennes lääkäreistä työskentelee osa-aikaisesti. Yleisintä osa-aikatyö on esimerkiksi lääketeollisuuden ja työvoimaa välittävän yrityksen palveluksessa.

Lääkäreistä 70 prosenttia työskenteli julkisella sektorilla, jolla kunnat ovat suurin työllistäjä.

Työnantaja

%

kunnat

67

yksityinen

30

valtio

2

Yksityisellä sektorilla työskenteli noin 5 500 lääkäriä, joista suurin osa yksityisillä lääkärikeskuksilla ja -vastaanotoilla. Yksityissektorin lääkäreistä noin kolmannes oli ammatinharjoittajia, työterveyshuollon lääkäreistä melkein neljännes.

Toimipaikkoja tarkasteltaessa kaksi lääkäriä kolmesta työskenteli sairaalassa tai terveyskeskuksessa.

 

Toimipaikka

%

sairaala

44

terveyskeskus

22

lääkäriasema ja -keskus, yksityinen vastaanotto

18

muu kunnallinen toimipaikka

4

yliopisto

4

valtion virasto tai laitos

2

säätiö, yhdistys tai järjestö

2

muu toimipaikka kuten lääketeollisuus

4

Joka kolmas työikäinen lääkäri piti yksityisvastaanottoa pää- tai sivutoimisesti. Yleisintä yksityisvastaanoton pito oli korva-, nenä- ja kurkkutautien, silmätautien sekä naistentautien ja synnytysten erikoislääkäreillä.

Erikoistumattomien lääkäreiden yleisimmät työpaikat olivat terveyskeskukset sekä säätiöt, yhdistykset ja järjestöt. Erikoislääkäreistä suurin osa työskenteli yksityisillä lääkäriasemilla ja vastaanotoilla tai sairaaloissa erikoissairaanhoidossa. Kokeneimmat lääkärit olivat lisäksi usein töissä järjestöissä ja säätiöissä.

Terveyskeskuksessa työskentelevän lääkärin työnantaja voi kunnan asemesta olla myös työvoimaa vuokraava yritys. Terveyskeskuslääkäreistä kahdeksan prosenttia oli vuokrafirmojen palkkalistoilla vuonna 2016.

Ulkoistetuissa tehtävissä lääkäripalvelut hankitaan terveyskeskusten vastaanottoon tai päivystykseen joko yksityiseltä lääkäripalvelu- tai henkilöstöpalveluyritykseltä. Ostopalveluissa terveyskeskuksen perusterveydenhuollon palvelut voivat kaikki olla yksityisen yrityksen hoidettavana. Ostopalveluita käytetään lähinnä silloin, kun virkaa ei saada täytettyä, mikä on yleistä etenkin syrjäseuduilla, tai silloin kun kunnissa pyritään saavuttamaan säästöjä, mikä on toisinaan osoittautunut kiistanalaiseksi.

Tehtävänimikkeitä

Yliopistollisten sairaaloiden ja muiden sairaaloiden lääkäreiden tehtävänimikkeitä ovat erikoislääkäri, osastonlääkäri, johtajaylilääkäri, ylilääkäri, apulaisylilääkäri, erikoistuva lääkäri ja sairaalalääkäri.

Yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa lääkäreitä työskentelee tutkijoina ja kliinisinä opettajina. Terveyskeskusten lääkärien tehtävänimikkeitä ovat terveyskeskuslääkäri, ylilääkäri, johtava lääkäri, apulaisylilääkäri ja erikoislääkäri.

Yksityisellä sektorilla lääkäreiden tehtävänimikkeitä ovat esimerkiksi yksityislääkäri, työterveyslääkäri, vastaava työterveyslääkäri, johtava lääkäri, ylilääkäri, apulaisylilääkäri, erikoislääkäri ja osastonlääkäri.

Työllisyystilanne erinomainen, erikoislääkäreistä pulaa

Lääkäreiden työllisyystilanne on yleisesti ottaen erinomainen työpaikan saamisen suhteen toisin kuin monien muiden ammattikuntien kohdalla. Lääkäreistä on pikemminkin pulaa alueittain ja erikoisalakohtaisesti. Lääkäreillä ei juuri esiinny työttömyyttä. Työttömien lääkäreiden osuus työvoimasta oli heinäkuussa 2017 ilman lomautettuja hieman yli puoli prosenttia (Työ- ja elinkeinoministeriön työttömyystilastot).

Perusterveydenhuollon lääkärivaje vaihtelee alueellisesti. Terveyskeskuksissa oli vuonna 2015 täyttämättä enää 4 prosenttia lääkärin tehtävistä. Myös ostopalveluilla ja ulkoistuksilla täytettyjen lääkäritehtävien määrä on pienentynyt terveyskeskuksissa. Sairaaloidenkin työvoimatilanne on aiempiin vuosiin verrattuna hieman parantunut.

Erikoissairaanhoidossa lääkärivaje on pienentynyt. Syksyllä 2015 vaje oli pienentynyt reiluun kuuteen prosenttiin, mutta vajeessa on vaihtelua erikoisalojen välillä. Eniten täyttämättömiä tehtäviä oli psykiatrisilla aloilla sekä keuhkosairauksien ja patologian erikoisaloilla. Vähiten vajetta oli anestesiologialla ja ihotaudeilla, ja kirurgisilla aloillakin keskimääräistä vähemmän.

Lääkäreiden työllisyyttä parantaa entisestään se, että eläkkeelle siirtyvien lääkäreiden määrä kasvaa tulevina vuosina ja on korkeimmillaan 2020-luvun alussa. Julkisesta terveydenhuollosta siirtyy vuosittain eläkkeelle noin 300 lääkäriä.

Koulutusmäärien lisäyksen johdosta lääkärien määrä kasvaa lähivuosina. Suomessa lääketiedettä opiskelee 4 400 henkilöä. Lääkärikoulutuksen aloituspaikkoja on jo 750. Myös ulkomailla lääketiedettä opiskelee yhä useampi suomalainen. Lääkärimäärän ennustetaan jatkavan kasvuaan, ja vuonna 2030 maassamme on arviolta lähes 25 000 lääkäriä, 4 000 enemmän kuin vuonna 2016.

Lääkärien työvoimatarpeeseen vaikuttavia keskeisiä tekijöitä ovat koko maan tasolla väestönkasvu sekä lääkärikäyntien lukumäärä, mihin vaikuttavat laajassa mittakaavassa väestön ikääntyminen sekä monet kansanterveydelliset tekijät kuten ravitsemus- ja liikuntatottumukset ja päihteiden käyttö. Ennaltaehkäisevällä työllä kuten esimerkiksi terveysvalistuksella ja -suosituksilla voidaan edistää väestön terveydentilaa.

Lääkäreillä riittää työtä tulevaisuudessakin, sillä arvokas terveydenhuoltoalan ammatti tarvitsee osaajansa. Alueelliset erot palveluiden saatavuudessa saattavat väestön muuttaessa kasvukeskuksiin edelleen kasvaa, vaikka lääkäreitä houkutellaankin syrjäseuduille monin keinoin.

Yksityinen sektori työllistänee tulevaisuudessa nykyistä suuremman osan lääkäreistä. Julkisella sektorilla työpaikkojen määrä riippuu erityisesti virkojen perustamisesta ja niiden täyttämisestä.

Lääketieteen lisensiaatiksi yliopistosta

Lääketiedettä voi opiskella Helsingin, Itä-Suomen (Kuopio), Oulun, Tampereen ja Turun yliopistoissa. Koulutusta järjestävät tiedekunnat vaihtelevat yliopistoittain ollen usein lääketieteellisiä tiedekuntia. Lääketieteen lisensiaatin tutkinnon (LL) laajuus on vähintään 360 opintopistettä ja suoritusaika noin kuusi vuotta.

Opintojen ensimmäinen vaihe (prekliininen vaihe) on enimmäkseen teorian opiskelua, harjoitustöitä ja laboratorioharjoituksia. Opintojen toisessa vaiheessa (kliininen vaihe) opiskellaan lääkärin työssä tarvittavia taitoja, potilastyötä ja sairauksien diagnosointia ja hoitoa käytännössä. Kliininen koulutus tapahtuu lähinnä opetussairaalassa. Opintoihin kuuluu myös harjoittelua terveyskeskuksissa (4 kk).

Lääketieteen kandidaatin (LK) arvoa opiskelijalla on oikeus käyttää, kun hän on suorittanut lääketieteen lisensiaatin tutkintoon johtavista opinnoista hyväksytysti vähintään kahden vuoden opinnot.

Neljän vuoden opinnot hyväksytysti suorittanut opiskelija voi toimia lääkärin sijaisena terveyskeskuksen vuodeosastolla tai erikoissairaanhoidossa sellaisella alalla, jonka opinnot on suorittanut. Päivystäjänä toimivalla tulee olla ohjaajana laillistettu lääkäri, jonka välittömässä valvonnassa toimitaan. Viiden vuoden hyväksytysti suoritettujen opintojen jälkeen lääketieteen opiskelija voi toimia lääkärin sijaisena perusterveydenhuollossa tai erikoissairaanhoidossa. Päivystysyksiköissä on aina oltava paikalla laillistettu lääkäri.

Lääkärien jatkokoulutus jakautuu ammatilliseen ja tieteelliseen jatkokoulutukseen. Ammatillisessa jatkokoulutuksessa on viiden tai kuuden vuoden koulutusohjelmia yhteensä 50.

Koulutusohjelmat (5 vuotta): foniatria, fysiatria, geriatria, kliininen kemia, kliininen mikrobiologia, kliininen neurofysiologia, korva-, nenä- ja kurkkutaudit, liikuntalääketiede, oikeuslääketiede, patologia, perinnöllisyyslääketiede, silmätaudit, syöpätaudit, terveydenhuolto.

Koulutusohjelmat (6 vuotta): akuuttilääketiede, anestesiologia ja tehohoito, endokrinologia, gastroenterologia, gastroenterologinen kirurgia, ihotaudit ja allergologia, infektiosairaudet, kardiologia, keuhkosairaudet ja allergologia, kliininen farmakologia ja lääkehoito, kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede, kliininen hematologia, käsikirurgia, lastenkirurgia, lastenneurologia, lastenpsykiatria, lastentaudit, naistentaudit ja synnytykset

sekä: nefrologia, neurokirurgia, neurologia, nuorisopsykiatria, oikeuspsykiatria, ortopedia ja traumatologia, plastiikkakirurgia, psykiatria, radiologia, reumatologia, sisätaudit, suu- ja leukakirurgia, sydän- ja rintaelinkirurgia, työterveyshuolto, urologia, verisuonikirurgia, yleiskirurgia ja yleislääketiede.

Ammatilliseen jatkokoulutukseen kuuluvat myös lääketieteen lisensiaateille tarkoitettu yleislääketieteen erityiskoulutus sekä erikoislääkärien lisäkoulutusohjelmat, joihin voi hakea erikoislääkärikoulutuksen suorittamisen jälkeen.

Suomen Lääkäriliiton erityispätevyysjärjestelmän tarkoituksena on tukea jäsenistön täydennyskoulutusta ja ammatillista kehittymistä. Erityispätevyys on lääkärille lisäansio. Erikoislääkärillä voi olla useita lisäpätevyyksiä. Suomen Lääkäriliitolla on 38 erityispätevyysohjelmaa, joita ovat esimerkiksi diabeteksen hoito, kuntoutus, psykoterapia, päihdelääketiede ja unilääketiede. Erityispätevyyksiä on myönnetty työikäisille lääkäreille yli 2 200. Suosituimpia ovat lääkärikouluttaja, kuntoutus ja psykoterapia.

Tieteellinen jatkokoulutus johtaa puolestaan lääketieteen tohtorin (LT) tutkintoon. Päämääränä on kouluttaa itsenäiseen työskentelyyn kykeneviä tutkijoita ja asiantuntijoita. Lääketieteen tohtorin tutkinnon suorittaminen vastaa noin kolmen vuoden täysipäiväistä opiskelua. Tutkinto koostuu yleiskoulutuksesta, erityiskoulutuksesta ja väitöskirjasta. Noin viidennes lääkäreistä on suorittanut tohtorin tutkinnon.