Ympäristöala

Ympäristönhuollon palveluihin kuuluu ihmisen toiminnasta syntyvien jätteiden keräys ja käsittely. Ympäristönhuolto on siksi välttämätöntä sekä elinympäristön terveellisyyden että yhteiskunnan toimintojen sujuvuuden kannalta. Ympäristönhuollolla vaikutetaan myös ympäristön hyvinvointiin estämällä tai vähentämällä haitallisten aineiden pääsyä luontoon sekä puhdistamalla maaperää ja vesiä.

Ympäristönhuollossa työskennellään jätteiden keräyksen, kuljetuksen, vastaanoton ja käsittelyn tehtävissä. Ala työllistää myös kierrätyksessä, jätevesihuollossa sekä pilaantuneen maaperän ja vesistöjen kunnostuksessa. Muita tehtäväalueita ovat esimerkiksi neuvonta, konsultointi, suunnittelu, tutkimus ja ympäristövalvonta.

Ympäristönhuollon työtehtävät edellyttävät oman tehtäväalueen vaatiman ammattitaidon lisäksi jätelajien ja ympäristönsuojelun sekä alan lainsäädännön ja työturvallisuusmääräysten tuntemusta. Vastuullisuus, itsenäinen työskentelyote, ryhmätyötaidot ja asiakaspalvelutaidot ovat alalla tarpeen.

Ympäristönhuoltoala työllistää mm. ympäristöhuoltoyrityksissä sekä kuntien ja kuntayhtymien jätelaitoksilla ja vesihuoltolaitoksilla. Alan työllisyyttä pitää yllä toimintojen välttämättömyys yhteiskunnan kannalta sekä lakisääteisyys, kierrätyksessä taas raaka-aineiden ehtyminen ja energiaraaka-aineen tarve. Työllisyysnäkymät ovat hyvät jätehuollossa, kierrätyksen ja uusiokäytön tehtävissä sekä jäte- ja ympäristöneuvonnassa.

Ympäristöalalla tehdään puolestaan tärkeää työtä luonnon ja ympäristön suojelemiseksi ja hoitamiseksi. Ympäristönsuojelun tavoitteena on hyvä ympäristön tila ja ekologisesti kestävä kehitys. Luonnonsuojelulla pyritään säilyttämään luonnon monimuotoisuus, ehkäistään ihmisen aiheuttamia muutoksia luonnontilaisessa ympäristössä ja palautetaan ympäristöjä entiselleen.

Ympäristöala työllistää mm. valtion ympäristöhallinnossa, kunnissa, tutkimuslaitoksissa sekä ympäristöjärjestöissä ja -yrityksissä. Työllisyystilanne vaihtelee koulutustaustasta riippuen. Yleisesti ottaen alan oppilaitoksista on valmistunut enemmän alalle tulijoita kuin on työpaikkoja. Valtio ja kunnat palkkaavat uutta henkilöstöä lähinnä eläkkeelle lähtevien tai muihin tehtäviin siirtyvien tilalle. Yritykset rekrytoivat tarpeen mukaan.