Uutistoimittaja

Heli Saavalainen, 42 v. 

Isossa lehtitalossa uutistoimittajakin pääsee kirjoittamaan reportaaseja. Helsingin Sanomien toimittaja Heli Saavalainen teki muutama vuosi sitten laajan juttusarjan Suomenlahdesta. Aiheuttaako Venäjän Pietari todellakin merialueellamme esiintyvät valtavat levämäärät? Kolmen kuukauden perehtymisen jälkeen hän kirjoitti, ettemme voikaan syyttää Pietaria. Levät ovat omien saasteidemme aikaansaannosta.

Heli palkittiin Suomenlahtea koskevasta kirjoittelustaan. Toisella reportaasimatkaan Venäjällä hän tarkisti huhua rannikonalueelle rakennettavasta uudesta öljysatamasta. Pietarissa asiasta ei kerrottu, Suomessa ei tiedetty, mutta Viipurin nurkilla rakennettiin. Heli onnistui löytämään satamatyömaan ja sai aiheesta skuuppi-jutun.

Eväitä arjen hallitsemiseen

Isot jutut ovat uutistoimittajalle välipaloja. Mittavaa projektia Heli Saavalainen työstää vähitellen, kuljettaa sitä aina mukanaan. Kun päiväkohtaisilta aiheilta jää aikaa, projekti jatkuu. Ennen kuin toimittaja kykenee tunnistamaan olennaisen, hänen tulee hankkia kaikki mahdollinen tieto. Tutkimusraportit ovat tärkeä osa lähdemateriaalia, mutta uutisjuttua ei laadita tieteelliseen tapaan. Uutisvälitys on yleistämistä ja dramatisointia.  

Kirjoittaessani oikaisen mutkissa, vaikka kuinka moitittaisiin. Jaarittelua ei kukaan jaksa lukea, haluan tuottaa luettavaa tekstiä. Sanomalehden tulee antaa ihmisille monipuolista tietoa maailmankuvan rakennuspalikoiksi, eväitä arjen hallitsemiseen. 

Helin mukaan tarve hahmottaa maailmaa on suuri. Ihmiset lukevat paljon ja kantavat huolta. Toimittajat saavat yleisöltä runsaasti palautetta ja hedelmällisiä vinkkejä. Sähköpostin myötä vuorovaikutus on lisääntynyt. Toimittajan ideat pohjautuvat lukijapalautteeseen, omiin havaintoihin, toimituksen ja päälliköiden ehdotuksiin.

Hyvin organisoitua toimistotyötä

Helsingin Sanomien kotimaan toimituksessa työskentelee neljäkymmentä toimittajaa, joista viisitoista aluetoimittajina. Lähes kaikki ovat yleistoimittajia, juttuaiheet tosin valikoituvat kunkin kiinnostuksen ja erikoistuntemuksen mukaan. Esimiehet jakavat tehtäviä, silti omillekin aiheille annetaan tilaa. Heli Saavalainen seuraa ympäristöasioita, mutta lähtee tarvittaessa kolaripaikallekin.

Nykyisen käytännön mukaan esimiesporras päättää seuraavan päivän lehden sisällön. Toimituksen aamukokouksessa käydään läpi vain juuri ilmestynyt lehti. Istunnossa arvioidaan onnistumista ja kommentoidaan juttuja. Helin mielestä toimittajat kykenevät käymään kriittistä ja rehellistä keskustelua toistensa jutuista.

Sanomatalon valmistuessa Helsingin keskustaan puhuttiin, kuinka väki voi ikkunoiden läpi nähdä kiireisten toimittajien juoksentelevan talon käytävillä. Helin mielestä puhe oli liioittelua.

Maisemakonttorissa toki huudetaan ja möykätään, mutta harvemmin olen nähnyt kenenkään juoksevan. Useimmiten liikumme kentällä, ulkona ihmisten parissa. Itse kirjoittaminen on hiljaista, hyvin organisoitua toimistotyötä.

Suunnitelmat muuttuvat silmänräpäyksessä

HS:n kotimaan toimituksessa ei ole tapana määrätä juttukiintiöitä. Jokainen toimittaja tekee oman määränsä. Heli voi halutessaan tehdä jutun mistä tahansa maailman asiasta. Hän kiertelee mielellään ulkona, metsässä, luonnossa, merellä, ulkomailla.

Kiipeän katoille selvittämään kännykkäsäteilyä, matkustan pukutehtaalle haastattelemaan irtisanottuja työntekijöitä. Käsissäni on elämän koko kirjo. Aamulla työtä aloittaessani lähden tyhjästä, illalla olen asiantuntija. Kiehtovaa.

Uutistoimittaja ei kirjoita haastattelua omasta päästään, hän toistaa vain haastateltavan lausuman. Sanomalehden pitää pysyä tiukasti totuudessa. Joskus uutistoimittaja ei ehdi paneutua aiheeseen haluamallaan perusteellisuudella. Heliä se harmittaa. Joku toinen ei sellaista murehdi vaan kirjoittaa juttunsa ja siirtyy seuraavaan.

Erikoistilanteessa toimituksen suunnitelmat muuttuvat silmänräpäyksessä. Suuren uutisen hetkellä puhalletaan yhteen hiileen. Kukaan ei kyseenalaista lisätöitä eikä lähde kotiin työpäivän päättyessä. Kaikki tekevät kaikkea.

Aasian hyökyaaltokatastrofin aikana jouduin perehtymään kuolleeksi julistamiseen, sitä koskeviin lakipykäliin, vainajien tunnistamiseen ja suomalaisten avustus- ja pelastusorganisaatioiden toimintaan.

Editointi tekee tekstille hyvää

Ennen lehden painoon menoa juttuja korjaillaan, muokataan ja lyhennellään. Jokainen uutistoimittaja vastaa omalla käsittelyvuorollaan koko kotimaan toimituksen osuudesta. Pomot ovat toki päättäneet pääjutut, mutta vuorossa oleva toimittaja voi muutostilanteessa ratkaista toisin. Heli Saavalainen on tottunut suodattamaan illan materiaalin ja huomaamaan todelliset uutiset. Joskus hieno kuvakin saattaa nousta sivun vaikuttavaksi osaksi, vaikka uutinen ei niin ihmeellinen olisikaan.

Mainokset vievät tilaa, isoille kuvakokonaisuuksille ei uutissivuilta oikein tahdo enää löytyä paikkaa. Joka numerosta jää paljon pois. Vastuuvuorossa ollessaan Heli lyhentelee juttuja ja kajoaa kaikkien toimittajien tekstiin. Harva kuulemma loukkaantuu, sillä kaikki myöntävät editoinnin joskus tekevän tekstille hyvää. Nykyään suositaan muutoinkin lyhyitä juttuja. Kiireisille ihmiselle halutaan tarjota nopeasti luettavaa viipaletietoa.

Ajan hermolla maailmaa parantamassa

Helsingin Sanomien toimittaja otetaan ehkä jonkin verran pikkulehden kollegaa vakavammin. Tietoa annetaan aika auliisti. Opiskeluaikanaan Heli Saavalainen ei kuitenkaan unelmoinut työstä valtalehdessä. Tampereelta valmistumisensa jälkeen hän työskenteli Länsi Uusimaassa, Hyvinkään Sanomissa ja teki jonkin verran radiojuttuja.

Helsingin Sanomien Lohjan aluetoimitukseen hänet valittiin ensin kesätoimittajaksi, sitten vakituiseksi. Aluetoimittajan työtä kesti kaksitoista vuotta.

Lohjalla en osannut enää keksiä aihetta, josta en olisi vielä kirjoittanut. Tulin omasta tahdostani Helsinkiin.

Lyhyt kierto Hesarin sunnuntaitoimituksessa, sen jälkeen uutistoimittajaksi kotimaan toimitukseen. Heli toimi esimiestehtävissäkin, mutta ei viihtynyt byrokratian parissa.

Halusin aikanaan nimenomaan toimittajaksi. Lapsellinen toiveeni on edelleenkin pysyä ajan hermolla ja parantaa maailmaa.

Kosketuspintaa arkeen

Heli Saavalaisen mukaan sanomalehti on sopeutunut hyvin nyky-yhteiskuntaan ja tuntuu selviävän mainiosti mediamyllerryksessä. Internetin myötä sanomalehden ja lukijan vuorovaikutus paranee. Lehtitalot kehittävät jatkuvasti uusia vuorovaikutuskanavia verkkolehtiensä tueksi.

Ihmiset hakevat sanomalehdestä kovien uutisten lisäksi viihdettä ja lukuelämyksiä. Informaatiotulvan keskellä lehdet pyrkivät erottumaan poikkeavilla jutuillaan. Uutisaiheita jalostetaan ja etsitään kiinnostavia näkökulmia.

Ainakin HS:ssa pakkopullauutiset vähenevät. Sain tänään seitsemän virallista tiedotetta, mutta en tee uutista yhdestäkään. Haen mieluummin kosketuspintaa ihmisten arkitodellisuuteen.

Helin mielestä perinteisen uutinen pyritään nykypäivänä korvaamaan reportaasimaisella kerronnalla. Mennään suoraan tapahtumaan ja sijoitetaan asia tarinan sisään. Entistä kevyemmällä kädellä. Sanomalehdet korostavat visuaalisuutta ja kehittelevät uusia juttutyyppejä. Toimittajat esittävät mielipiteitään, kolumnit lisääntyvät. Viikonvaihdenumeroiden tyyli on siirtymässä uutissivuillekin.

Äidin huono omatunto

Heli Saavalainen ei tee töitä vapaa-ajallaan, vaan oleskelee enimmäkseen uimahalleilla. Poikansa uimaharrastuksen myötä hän huomasi pian päätyneensä toimitsijakaartiin, uimaseuran johtokuntaan ja uimareiden liittoon. Ideointihalu ei toimittajasta silti häviä töistä lähdettäessä. Hyvä ajatus kannatta pitää mielessä työpaikalle asti. Kotioloissa Heli seuraa maailmanmenoa, lukee tutkimuksia ja on valmiudessa.

Uutistoimittajana Heli saa usein perua suunnitellut tekemisensä. Jos kaksi Hornettia törmää toisiinsa Pohjanmaalla, toimituksesta saatetaan soittaa. Heli ottaa työn vastaan ja lähtee matkaan, vaikka lapsen synttäreille luvattu kakku jää leipomatta.

Huono omatunto on toimittajaäidin yleinen ongelma, mutta hyväksyn tilanteen. Toimittajuus on tietoinen valinta ja elämäntapa. Jos vapaa-aikanani en käännykään paloauton perään, saatan soittaa hälytyskeskukseen ja kysyä, mitä on tapahtunut.

Haastattelu ja teksti: Jukka Vuolle
Kuvat: Jukka Uotila