Kampaaja

Pekka Taipale, 34 v

Lukiossa mietin uravaihtoehtoina sosiaalikasvattajan ja lastentarhanopettajan ammatteja. Koulumenestykseni ei ollut riittävä, enkä päässyt opiskelemaan kumpaakaan. Menin armeijaan, ja siellä selvisi, etten halua ainakaan armeijaan töihin. Asuin silloin Lappeenrannassa. Entinen tyttöystäväni, nykyinen vaimoni, asui täällä Helsingissä. Helsingin Sanomista huomasin, että Helsingin kauneudenhoitoalan ammattioppilaitoksessa oli yo-pohjaisella kaksivuotisella parturi-kampaajalinjalla muutama peruutuspaikka. Ajauduin tälle alalle siten puhtaasti sattumalta. Ilmoitus oli sunnuntain Helsingin Sanomissa, ja jo seuraavana tiistaina olin koulussa. Olin silloin 21-vuotias. Koulussamme oli muistaakseni 50 naista ja ainoastaan 6 miestä. Vielä 90-luvun alkupuolella miehiä oli vähemmän parturi-kampaajina ja joskus asiakas saattoi jopa kieltäytyä miehen asiakkuudesta.

Aiemmin olin työskennellyt lähinnä kesätöissä ilmastointiyrityksessä ja jakanut lehtiä. Parturi-kampaajakoulun ensimmäisen vuoden jälkeen työskentelin kesän kampaamossa. Jatkoin toisena opiskeluvuotenani iltatöitä. Aluksi pesin hiuksia, keväällä otin jo omiakin asiakkaita vastaan. Koulun päätyttyä sain työpaikan samasta kampaamosta.

Palkkatöissä ja vuokratuolilla

Työnantajani teki kuitenkin konkurssin. Elettiin lama-aikaa. Olin viikon työttömänä. Silloin ei alallamme ollut palkkatöitä juurikaan tarjolla. Koulukaverini osti oman parturi-kampaamon, ja aloitin hänen yrityksessään vuokratuolilla. Kummallakaan ei ollut omaa asiakaspiiriä. Jos halusi saada töitä, siihen aikaan oli pakko ryhtyä yrittäjäksi. Muita mahdollisuuksia ei ollut. Nykyään on käsittääkseni helpompaa saada töitä toisen palveluksessa. Tein työtäni vuokratuolilla vuoden verran. Välillä olin parturi-kampaamoliikkeessä työntekijänä kuusi vuotta palatakseni taas vuokratuolisopimukselle. Suoritin myös entisen kisällitutkinnon eli alemman ammattitutkinnon. Nyt olen ollut työntekijänä tässä Helsingin keskustassa sijaitsevassa parturi-kampaamossa vuoden. Yrittäjänä tein pitkiä päiviä, ja toisen lapsen syntyminen vaikutti ratkaisuuni: työntekijänä minulla on nyt säännölliset työajat, viikkovapaat ja lomat.


Vuokratuolilla työskentely tarkoittaa työskentelyä toisen liikkeessä alivuokralaisena. Alivuokralainen maksaa sovittua vuokraa joko kiinteänä summana tai tiettynä prosenttina kuukausituloista. Kiinteän vuokran maksaminen on yleisempää. Summan maksamisella saa työtilan ja työtuolin käyttöönsä sovituksi ajaksi kuukaudessa. Itse joutuu maksamaan arvonlisäverot ja yrittäjäeläkkeet sekä huolehtimaan muista yrittäjän velvollisuuksista. Sopimuksesta riippuen vuokralainen joko tilaa omat tuotteensa tai ainekulut sisältyvät vuokraan. Yrittämisen aloittamiskynnys on vuokratuolilla alhainen, koska suuria investointeja ei tarvita. Alkuun pääsee hyvin pienillä kustannuksilla. Mutta ainakin omalla kohdallani huomasin, että vaati tietyn ammattitaidon kypsymisen, ennen kuin koin hallitsevani yrittäjyyden edes vuokratuolilla. Vuokratuolilla oli oman itsensä herra, siinä pystyy määräämään kuinka paljon tekee töitä ja milloin ottaa vapaata. Helposti käy vain niin, että viikkotuntimäärä on korkeampi vuokratuolilla kuin työntekijänä. Työntekijänä on sidottu työpaikan aukioloaikoihin ja lakimääräisiin viikkotuntimääriin. Elämä on siten säännöllisempää sekä huolettomampaa. Ainakin pääkaupunkiseudulla työ muuttuu koko ajan iltapainotteisemmaksi. Teen töitä kahtena iltana ja kahtena aamuna viikossa sekä lauantaisin. Suunnilleen kerran kuukaudessa lauantai on vapaa.

"Pelkällä hintakilpailulla ei pärjää"

Yrityksen menestykseen vaikuttaa paljolti sijainti: hyvät liikenneyhteydet ja parkkipaikat helpottavat asiakkaiden tuloa. Samoin kauppakeskusten ja isojen toimistotalojen läheisyydellä on suuri merkitys. Kilpailu alalla on kovaa. Pelkällä hintakilpailulla ei tosin pärjää, vaan laatu ja erikoistuminen ovat tärkeämpiä. Yrittäjän kulut ovat niin suuret. Yleisimpiä ovat yhden ja kahden parturi-kampaajan yritykset, eli alalla työyksiköt ovat pieniä. Omassa kampaamossamme on kymmenen työntekijää, tämä on Suomen mittakaavassa melko iso yritys.


Suurin osa työstäni on naisten hiusten leikkauksia, värjäyksiä ja permanentteja. Teen leikkauksia myös miehille ja lapsille. Oheistyönä normaaliin työpäivään kuuluu työvälineiden, kuten saksien kampojen ja harjojen, puhdistaminen, peseminen ja desinfiointi. Työpiste on pidettävä puhtaana lakaisemalla lattia aina asiakkaiden välillä. Jos se unohtuu, kollegat muistuttavat kyllä siitä nopeasti.

Koulusta valmistuttaessa ei käytännössä osaa ammattia vielä ollenkaan. Aluksi tuli varmaan tehtyä kaikki mahdolliset virheet. Suosittelen, että ennen oman yrityksen perustamista työskentelisi ensin toisen palveluksessa. Kaiken oppimiseen menee aikaa muutamia vuosia. Vieläkin oppii joka päivä jotain uutta. Osana ammattitaitoa on mm. oppia tunnistamaan hiusten laatuerot ja ennakoimaan miten kyseinen hiustyyppi käyttäytyy esim. permanenttikäsittelyissä ja värjäämisessä. Vaikka lähtökohtaisesti alan tutkinnon suorittaneen oletetaan hallitsevan työnsä itsenäisesti, voidaan vasta valmistuneelle nimetä kokeneempi työntekijä opastamaan ja valvomaan sivusta työn sujumista.

Kokemuksen karttuessa käytännön asioiden hoitamiseen ja etenkin yritystoimintaan liittyviin asioihin saa suoritusvarmuutta. Käytännössä vasta näkee esimerkiksi sen, mikä on oikean suuruinen ainevarasto. Ja vaikka koulussakin harjoitellaan asiakaspalvelua, sitä opetellaan liian vähän. Perusasiakaspalvelun oppii vasta käytännössä, kun asiakkaita on useita päivän aikana, toisin kuin koulussa. Käden taidot ovat tärkeitä, mutta vähintään yhtä tärkeää ellei tärkeämpää on mielestäni se, miten asiakasta palvellaan.


Kuuntelijan roolissa

Hyvä asiakaspalvelu alkaa asiakkaan vastaanotosta. Normaali hyvä käytös, tervehtiminen ja hymyileminen kuuluvat asiaan. Perusasiat asiakaspalvelussa ovat niinkin pieniä asioita kuin henkilökohtaisesta hygieniastaan huolehtiminen: ei saa haista hielle ja hampaat on oltava pestyt. En syö valkosipulia, jos olen seuraavana päivänä työssä. Hyvä asiakaspalvelu on myös sitä, että on kiinnostunut enemmän asiakkaan asioista kuin omistaan. Kuuntelijan rooli voi olla joskus rankkaakin. Omia huoliaan ei saa näyttää, vaan on jaksettava olla hyväntuulinen kaikesta huolimatta.

Vaikka asiakas kävisi vuodesta toiseen, hän on aina yhtä tärkeä. Ei ole itsestään selvää, että asiakas palaa aina kuuden viikon välein. Työhön on aina panostettava täysillä. Luottamuksen luominen vie oman aikansa. Vanhaa, tutuksi tullutta asiakasta on helpompi palvella, koska silloin tietää, mistä asiakas pitää. Aika ajoin on keksittävä jotain uuttakin. Asiakkaan antamasta palautteesta pitää ottaa oppia. On hyvä, että asiakas ilmaisee tarvittaessa myös tyytymättömyytensä. Kampaaja ei myöskään tee työtään toteuttaakseen omia visioitaan. Asiakkaalle voi tietysti välillä esittää omia ehdotuksiaan, mutta lähtökohtana on aina asiakkaan omat toiveet. Omia näkemyksiään voi toteuttaa sitten vaikka kilpailuissa ja näytöksissä. Näytöksiin ja kuvauksiin tehtävät kampaukset ovat asia erikseen. Kuvauksia tekeviä parturi-kampaamoja on vähän, mutta jos se puoli kiinnostaa, voi määrätietoisesti hakeutua sellaisiin työpaikkoihin, joissa niitä tehdään. Suomessa järjestetään erilaisia kilpailuja ja alan yhdistykset järjestävät näytöksiä. Myös kouluttajaksi voi hakeutua.

Tässä työssä tekee päivittäin ihmisiä onnellisiksi. Tärkein tavoite on tyytyväinen asiakas, ei rikastuminen. Asiakas tulee hakemaan piristystä arkeen ja tuntuu hyvältä, kun pystyy omalla ammattitaidollaan tuottamaan mielihyvää. Joskus asiakkaat jopa soittavat jälkikäteen ja antavat positiivista palautetta. Joskus, onneksi tosi harvoin, värjäys tai permanentti voi epäonnistua. Sitten on vaan pyrittävä korjaamaan syntynyt vahinko. Asiakaspiiri tulee vuosien kuluessa tutuksi, on mukava nähdä asiakkaat säännöllisesti. Vakiintuneella asiakaskunnalla on helpompi suunnitella aikataulujaankin, koska pystyy arvioimaan tarvittavat ajat tarkemmin etukäteen.

Parturi-kampaajan ammatti on antoisa, jos pitää ihmisten kanssa työskentelemisestä. On tultava erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Työ ei ole pelkkää glamouria, vaan fyysisesti yllättävän rankkaa, jatkuvaa seisomatyötä. Vaikka käytössämme on aputuoli, on monia töitä, jotka on pakko tehdä seisaalleen. Koska olen pitkä, selkä ja hartiat joutuvat ylimääräiselle rasitukselle staattisissa työasennoissa. Fyysistä kuntoa kannattaa ylläpitää liikunnalla. Käsiteltävät aineet voivat aiheuttaa herkkäihoiselle allergiaa ja jopa astmaa. Suojakäsineet suojaavat jonkin verran. On myös olemassa hajusteettomia tuotteita.

Vaikka olisi miten kätevä käsistään, ei kovin epäsosiaalinen ihminen pärjää tässä työssä. Jossain vaiheessa harkitsin hakeutumista poliisikouluun tai tullin palvelukseen, mutta onneksi en vaihtanut alaa. Löysin ammatillisen identiteettini parturi-kampaajan työhön vähän sen jälkeen. Työssä viihtyvyyteen vaikuttaa paljon myös työyhteisö. Ensin luulin, että haluni vaihtaa johtuu ammatista, mutta asiaa miettimällä havaitsin, että syynä olikin silloinen epätoimiva työyhteisö. Nyt olen työskennellyt parturi-kampaajana 11 vuotta. Ammatillinen heräämiseni tapahtui oikeastaan vasta pari vuotta sitten, silloin ymmärsin ottaa oikeanlaisen vastuun työstä. Vasta ajan myötä todella sisäistää sen, että jokainen tyytyväinen asiakas on tärkeä oman toimeentulon kannalta.

Tämä on yksi harvoja jäljellä olevia käsityöammatteja. Kättensä jäljen näkee välittömästi. Käden taidot harjaantuvat ajan kanssa. Kuitenkaan omasta kokemuksestani parturi-kampaajan työ ei vaadi erityisiä kädentaitoja tai taiteellisuutta. Sen oppii työssä. Itse en osaa edes piirtää enkä ole kokenut olevani erityisen kätevä käsistäni. Muistan, että aluksi koulussa olin lannistua, kun en saanut jakauksia menemään millään suoraan. Onneksi minulla oli hyvä opettaja, joka ei antanut minun lopettaa.

Laajempaa koulutusta ajan hermolla

Runsaan kymmenen vuoden työkokemukseni aikana on tuotetietous korostunut yhä enemmän. Koulutus on tullut moninaisemmaksi. Perustutkinnon jälkeen on mahdollisuus suorittaa joko kampaajamestarin tai parturimestarin ammattitutkinto ja jatkaa opiskelua ammattikorkeakoulussa. Voi myös jatkaa alan opettajakoulutukseen. Moni on vaihtanut ammattiaan ja ryhtynyt parturi-kampaajaksi vielä keski-iässäkin.

Hiusalan ammatillisia perustutkintoja järjestävissä oppilaitoksissa käydään ammatissa vaadittavat perusteet hyvin läpi. Yksityisen koulun käyneeltä vaaditaan ehkä enemmän oma-aloitteisuutta tietotaidon kartuttamisessa. Perustietoja voi aina soveltaa vallitsevaan muotiin. Kampausmuoti vaihtuu pari kertaa vuodessa. Koko ajan tulee uusia tuotteita ja tekniikoita leikkaukseen, värjäykseen ja kihartamiseen. Jos haluaa pysyä ajan hermolla, on kouluttauduttava jatkuvasti. Tuotteiden maahantuojat järjestävät kursseja. Heidän kouluttajansa käyvät myös liikkeissä opettamassa. Koulutuksesta saa lisämotivaatiota ja ideoita päivittäiseen työhön. Itse olen tehnyt oman päivätyöni lisäksi kouluttajan töitä eräälle tukkuliikkeelle freelancerina. Tukkuliikkeissä on ihan vakituisiakin kouluttajia. Koulutustehtävissä tarvitaan esiintymisvalmiutta ja sanavalmiutta.

Ulkomailla parturi-kampaajaa arvostetaan kauneudentuottajana enemmän kuin Suomessa. Täälläkin arvostus on kuitenkin pikkuhiljaa lisääntymässä.

Haastattelu ja teksti: Kirsimarja Alenius
Kuvat: Jukka Uotila