Terveydenhoitaja

Marja Haanpää, 59

Tänään vastaanotolleni saapui väsynyt lapsi, joka halusi lähteä kotiin kesken koulupäivän. Tunsin hänen taustansa ja yritin motivoida, houkutella hänet jäämään kouluun. Vietimme yhteisen hetken, ja pienen keskustelun ja kuuntelun jälkeen hän palasikin takaisin tunnille.

Kunnioitan lapsen oikeutta tiettyyn rajaan saakka, en halua heti olla kavaltamassa häntä enkä kertomassa luottamuksellisia tietoja eteenpäin. Lapsen itsemääräämisoikeudesta huolimatta vanhempien ja aikuisten kannanottoja tarvitaan, tarvitaan puuttumista. Teen lapsen kanssa paljon työtä, jotta hän ymmärtäisi koulun ja kodin yhteistyön merkityksen. Jos lapsi ei itse uskalla puhua vanhemmilleen, voimme tehdä sen kenties yhdessä.

Ottaessani yhteyttä oppilaan vanhempiin sekaannun perheen sisäiseen tilanteeseen, joskus arkoihinkin asioihin. Ammattiini kuuluukin sekaantua, kun lapsi ei saa riittävästi hoivaa ja huolenpitoa, kun hän on peloissaan tai tulee kouluun nälkäisenä ja valvoneena. Vanhemmat voivat kuitenkin loukkaantua terveydenhoitajan yhteydenotosta.

Ei ole helppoa kertoa vanhemmille kielteisiä asioita ja saada heidät ymmärtämään, että lapsen etu onkin jokin muu kuin mitä vanhemmat haluavat. Terveydenhoitajan työssä vaaditaan sanojen sovittelua, diplomatiaakin.

Ensimmäinen todellinen kuulija

Työskentelen kahdella terveydenhuollon sektorilla, kouluterveydenhuollossa ja lastenneuvolassa. Neuvolan asiakkaat tulevat vastaanotolleni ajanvarauksella, mutta saatan tehdä myös kotikäyntejä vastasyntyneen tai sairaan lapsen kotiin. Joskus äiti tai isä haluaa keskustella kanssani vaikeista parisuhteeseen, kasvatukseen tai lapsen hyvinvointiin liittyvistä kysymyksistä.

En ole terapeutti, mutta saatan olla monelle perheelle ensimmäinen todellinen kuulija. Neuvolalääkäri tekee oman itsenäisen neuvolatyöosuutensa, mutta yhdessä pohdimme näkökulmia ja hoitosuunnitelmia.

Omassa lastenneuvolassani lääkäriresurssit riittävät, kouluterveydenhuollossa asia on lähes päinvastoin. Omalääkärijärjestelmän tullessa vähenivät koululääkäriresurssit ja jäin kaipaamaan lääkärin työpanosta oppilashuoltotyöhön ja kouluterveydenhuollon kehittämiseen. Lääkäri osallistuu lasten terveystarkastuksiin ensimmäisellä ja kuudennella luokalla, muuten toimin lähes yksin, tietenkin yhteistyössä opettajien kanssa. Opettajat luottavat työhöni ja ohjaavat lapset mielellään minulle.

Emme toimi vanhempien selän takana

Kouluterveydenhoitajana tutkin oppilaan kuulon ja näön, punnitsen ja mittaan pituuden, arvioin ryhdin ja selvitän harrastukset sekä ruokailutottumukset. Nämä toimet auttavat pääsemään lähelle lasta, jututtamaan häntä ja toteamaan mitä hänelle oikeasti kuuluu. Minun tehtäväni on rutiinitarkastusten ohella tukea lapsen positiivista kehitystä, neuvoa ja ohjata.

Luokanopettaja näkee joka päivä lapsen vireystilan, muutoksen käytöksessä. Hän voi lähettää oppilaan vastaanotolleni tai ottaa yhteyttä vanhempiin. Opettajan ja terveydenhoitajan yhteistyö on tärkeää. Me emme toimi vanhempien selän takana, vaikka vanhemmat saattavat joskus niin kokea. Joskus lapsi vain haluaa puhua ongelmistaan ensin jollekin muulle.

Koululaiset yrittävät huiputtaa, hakea vapautusta liikunnasta tai käydä terveydenhoitajan tiloissa kuluttamassa aikaa. Vaikka näin olisikin, olen silti lapsen puolella ja yritän löytää sopivan ratkaisun. Ovesta vastaanotolleni astuva lapsi on asiakkaani, hän tarvitsee minua ja viestii aina jostakin. Minun tulee tämä viesti selvittää, siitä olen vastuussa, en oppisuorituksista. Vastaanotolleni jää vain apua hakemaan tullut lapsi.

Minun viestini lapsille ja heidän perheilleen on välittäminen. Elämme vaikeaa aikaa, aikuiset tuntuvat väsyvän huoliensa alla. Lapsi ei voi hyvin huonolla kasvualustalla. Vanhempien uraputki ei ole elämän ykkösjuttu. Kun isä jaksaa lähteä lapsen kanssa pulkkamäkeen, lapsi jaksaa paremmin. Perheiden tulisi entistä enemmän huolehtia yksinkertaisista arkisista asioista.

Tunneailahduksia, iho-ongelmia, seurustelua

Luulen olevani aika suosittu ala-asteen oppilaiden keskuudessa. "Meidän terkan" luokkatarkastuksia odotetaan, ja lapset tulevat mielellään yksilövastaanotolleni. Rokotukset on kova juttu. Hysteria ja paniikki saattavat levitä nopeasti. Kaksitoistavuotiaat koululaiset voivat saada aikaan melkoisen kaaoksen, rokottaminen sujuukin parhaiten kahden kesken tai pienissä ryhmissä.

Luokkakohtaisissa terveystarkastuksissa luokan kaikki lapset tarkastetaan. Vastaanotolla käytän aikaa oppilasta kohden puolesta tunnista tuntiin. Räätälöity terveysneuvonta on paras tapa tavoittaa kuulijat.

Osa oppilaista on jo nuoruutensa kynnyksellä, osa on vielä aivan lapsia. Erot ovat suuret, tarpeet erilaiset. Pojat ja tytöt erotan yleensä omiksi ryhmikseen. Tytöt kysyvät rohkeasti intiimeistäkin asioista, kuukautisista, seurustelusta, pojat ovat ujompia ja harvoin haluavat tietää mitään yhdynnästä tai vastakkaisesta sukupuolesta. Murrosikäisten kanssa käsittelen ihmisen kasvamista aikuisuuteen, tunneailahduksia, ulkonäköä, iho-ongelmia, seurustelua. Kaikkia yritän kannustaa huolehtimaan itsestään ja etsimään omaa tapaansa elää.

Toistaiseksi saamani palaute on ollut melko positiivista. Työhön minua ei piiskata eikä ruoskita, päinvastoin kannustetaan. Arvostuksen puutteena koen sen, että terveydenhuollon yleisiä resursseja terveyskasvatukseen ja ennaltaehkäisevään työhön vähennetään. Nuoriin tulisi panostaa vielä, kun heidän mielipiteisiinsä ja käyttäytymiseensä voidaan vaikuttaa. Korjaava työ toki maksaa, mutta kannattaa mieluummin huolehtia ehkäisyneuvonnasta kuin murehtia myöhemmin teiniraskauksia ja sukupuolitauteja.

Tein kaiken poikkeuksellisessa järjestyksessä

Terveydenhoitaja kohtaa ammatissaan elämän koko kirjon. Vaikka hänen vaikutusmahdollisuutensa ovat pienet, hänen tulisi silti ymmärtää kasvatusta, perhedynamiikkaa, jopa yhdyskuntarakentamista. Alalle hakeutuu varmaakin ihmisiä, joilla on laaja-alaiset kiinnostuksen kohteet. Jo sairaanhoito-opistossa tiesin erikoistuvani terveydenhoitajaksi. Sairaanhoitajana toimiessani tunsin mielenkiintoa poliklinikkatyöhön.

Terveydenhoitajaksi valmistuttuani toimin ensin opetushoitajana. Sen jälkeen hakeuduin pieneen kuntaan, jossa sain työskennellä vauvaikäisten ja vaarien kanssa. Tampereen kaupungin palveluksessa olen ollut kuusitoista vuotta, kymmenen ensimmäistä terveydenhoitajana ylä- ja ala-asteilla, kotisairaanhoidossa, lastenneuvolassa ja aikuisvastaanotossa, kuusi viimeistä nykyisessä työssäni Messukylän koulussa ja lastenneuvolassa. Hoitoalalle hakeuduin melko myöhään, vasta toisen lapseni syntymän jälkeen.

Tein kaiken poikkeuksellisessa järjestyksessä, ensin hankin perheen ja asuntovelat, sitten vasta ammatin. En silti muista koskaan lapsena haaveilleeni terveydenhoitajan työstä, haaveilin vain yleisesti mahdollisuudesta opiskella.

Tiedän jonkun tarvitsevan minua

Koulussa ja lastenneuvolassa terveydenhoitaja työskentelee melko yksin. Tapaan toki työssäni opettajia, rehtorin, kuraattorin, mutta opettajainhuoneessa edustan yksin ammattialaani. Neuvolassa tapaan lääkärin keskimäärin kerran viikossa. Poissa ollessani kukaan ei tee töitäni, vaan tekemättömät työt tulevat vastaan myöhemmin. Sairaalatyössä työntekijä voi jakaa murheen heti, konsultoida kollegaansa.

Toisaalta juuri työn itsenäisyys palkitsee. Päivät saattavat venyä, mutta voin kohtuullisen hyvin rakentaa oman päiväni, tehdä siitä itseni näköisen. Määrätyt työt voin tehdä yhtä hyvin tänään kuin huomennakin.

Terveydenhoitajan työ muuttuu sitä vaativammaksi mitä monimutkaisemmiksi ihmisten ongelmat muodostuvat. Kannattaa joko erikoistua yhteen terveydenhuollon alueeseen tai etsiä monimuotoisuuden ja erikoistietämyksen välinen tasapaino. Paneutuminen, koulutus ja lisätieto auttavat. Nykyisen työkokonaisuuteni koen monipuoliseksi ja rikkaaksi.

Omalta elämältäni olen saanut paljon ja luulen antavani toisillekin. Koen itseni tärkeäksi ja tarpeelliseksi. Kun tulen aamulla töihin, tiedän aina jonkun tarvitsevan minua.

Haastattelu ja teksti: Jukka Vuolle
Kuvat: Jukka Uotila