Lähihoitaja

Veli-Pekka Mikkola

Ihmisten kanssa tulee parhaiten toimeen olemalla oma itsensä. Jos vetää jotain roolia, sekä vanhukset että lapset näkevät sen läpi aina.

Olen lähihoitaja. Teen tällä hetkellä keikkatyötä Helsingin kaupungin palveluksessa Riistavuoren vanhainkodissa. Riistavuori on vanhusten hoitokompleksi, johon kuuluu vanhainkoti ja vanhusten palvelutalo. Minä olen töissä palvelutalon puolella. Teen normaalia viiden päivän työviikkoa ja kolmivuorotyötä. Yövuoroja teen silloin kun tarvetta on.

Työvuoron alussa hoitajille jaetaan lista, jossa on niiden asukkaiden nimet joiden luona sinä päivänä käydään. Palvelutalossa asuu vanhuksia, jotka pärjäävät melko pitkälti itsekseen. Käyn heidän luonaan tarpeen mukaan. Joillakin saattaa olla päivässä kuusi käyntiä, joillakin vain yksi käynti viikossa. Kaikilla asukkailla on hälytin, jolla he voivat kutsua meidät paikalle jos he tarvitsevat jotain päivittäisten käyntien lisäksi. Palvelutalon asukkaista nuorimmat ovat noin 70-vuotiaita, vanhin asukas on yli 90.

Kierrän vanhusten luona pääasiassa yksin. Päivän mittaan toimitan asukkaiden kanssa normaaleja askareita. Käytän asukkaita syömässä palvelukodin ravintolassa tai käymme ulkona kävelemässä. Jotkut tarvitsevat apua peseytymisessä. Huolehdin myös insuliinin annosta ja verensokerin mittaamisesta. Joidenkin luona käyn lähinnä tarkistamassa, että kaikki on kunnossa. Yövuorossa tehdään tarkistuskäyntejä vanhusten luo, päivystetään turvapuhelinta ja laitetaan seuraavan päivän lääkkeitä valmiiksi.

Kävelyä tulee päivän mittaan paljon

Olen tehnyt töitä myös vanhainkodin osastoilla, joissa samassa huoneessa asuu useita huonokuntoisia asukkaita. Vanhainkodin osastolla kaikki asukkaat syövät samaan aikaan, ja pesulle mennään tiettyihin aikoihin. Päivää rytmittävät ruokailut ja lääkkeiden otto. Palvelukodissa työ on itsenäisempää ja sitä pyritään tekemään asukkaiden oman rytmin mukaan.

Palvelutalossa ei ole vuodepotilaita, joten työ on fyysisesti kevyempää kuin osastolla. Silti kiireiset päivät tuntuvat selässä ja jaloissa. Kävelyä tulee päivän mittaan paljon ja myös vanhusten kotien siivoaminen on meidän hoitajien vastuulla.

Siivoaminenkin on minusta kuitenkin mukavaa työtä ja tärkeä osa hoitamista. Siivoaminen on sosiaalinen tilanne ja siinä on mahdollisuus jutella vanhusten kanssa. Pyrimme ottamaan vanhukset mukaan siivoukseen. Mutta monet odottavat täyttä palvelua, koska he maksavat palvelukodissa asumisesta. Vanhusten kunnossa pysymisen kannalta ei kuitenkaan ole hyvä, jos kaikki tulee aina valmiina. Koetamme luovia tässä ristiriidassa.

Tykkään olla ihmisten kanssa

En ole missään vaiheessa kauheasti pohtinut ammatinvalintaa. Olen tehnyt sitä, mikä on tuntunut luontevalta. Tykkään olla ihmisten kanssa. Minulle on aina ollut selvää, että haluan tehdä sosiaalista työtä. En missään tapauksessa pystyisi tekemään mitään paperihommia. En nauttisi siitä. En ole lukijatyyppiä, vaan opin tekemällä. Siksi jätin lukion kesken.

Lukion keskeyttämisen jälkeen suoritin siviilipalveluksen päiväkodissa ja siellä innostuin varhaiskasvatuksesta. Sivarin jälkeen tuntui luontevalta jatkeelta lähteä opiskelemaan kasvatusalaa. En kuitenkaan hakeutunut lastentarhanopettajakoulutukseen, sillä silloin minun olisi pitänyt käydä lukio loppuun. Vaikka lastentarhanopettajan työ itsessään on käytännöllistä, koulutus ammattiin on hyvin teoriapainotteinen.

Lähihoitajakoulutuksen kautta pääsin tekemään sitä mitä halusin, ilman että minun tarvitsi lukea isoa kasaa kirjoja. Lähihoitajan työnkuva on monipuolinen. Voi suuntautua lapsi- ja nuorisotyöhön, päihde- ja mielenterveyshoitoon, ensihoitoon, vanhustyöhön. Suuntauduin lasten ja nuorten kasvatukseen. Kouluaikana olin hyvin kiinnostunut vaihtoehtoisista kasvatusmetodeista ja ekologisesta kasvatuksesta. Valmistuin lähihoitajaksi Vantaan sosiaali- ja terveydenhoitoalan oppilaitoksesta vuonna 1999.

Valmistumisen jälkeen menin töihin päiväkotiin. Lähihoitaja tekee päiväkodissa melkein kaikkea mahdollista. Hän on lasten kanssa ja osallistuu toiminnan suunnitteluun, joissain paikoissa lähihoitaja huolehtii myös siivouksesta. Lähihoitajan koulutukseen kuuluu myös pedagogiikkaa, mutta kasvatuksellinen vastuu on päiväkodeissa kuitenkin lastentarhanopettajilla. Opiskelemiani vaihtoehtoisia kasvatusmetodeja en päässyt paljoa toteuttamaan.

Keväällä 2001 valmistuin myös hierojaksi. Kävin yhdeksän kuukauden mittaisen hierojakoulutuksen, koska ajattelin että se on hyvä taito olla olemassa. Hieronnan kautta pääsin harjoittelijaksi vanhainkodin kuntoutuspuolelle. Se oli minulle ensimmäinen kunnon kosketus vanhustyöhön. Kuntoutustyötä tehdessä opin lähestymään vanhuksia aiempaa rohkeammin. Huomasin tulevani heidän kanssaan hyvin toimeen.

Keikkatyöläinen omasta tahdostani

Tällä hetkellä teen töitä sen mukaan, mistä niitä järjestyy helpoimmin. Pääkaupunkiseudulla vanhuspuolella on tarjolla töitä niin paljon kuin jaksaa tehdä. Tilanne monissa vanhainkodeissa on katastrofaalinen, koska työntekijöitä ei ole tarpeeksi. Päiväkodeissa keikkaa tekevien työtilanne on epävarmempi.

Olen keikkatyöläinen omasta tahdostani. En tässä elämäntilanteessa halua vakituista työpaikkaa. Harrastan musiikkia ja meillä on bändi, jonka kanssa reissaamme paljon. Teen aina jonkun pätkän töitä ja lähden sitten tien päälle pidemmäksi aikaa. Olen elänyt näin nyt muutaman vuoden, ja lähitulevaisuudessa aion jatkaa keikkalaisena. En halua rutinoitua.

Se huono puoli keikkatyössä on, ettei työkavereihin ehdi oikein tutustua, kun tulee jo lähtö seuraavaan paikkaan. Tosin nyt olen ollut Riistavuoressa jo yli puoli vuotta yhteen menoon, ja sitä ennen tein tänne jo keikkaa kaksi vuotta. Hoitotyön pitäisi olla myös pitkäjänteistä. Ei ole hyvä, että vanhuksia hoitavat koko ajan eri ihmiset.

Keikkatyöntekijän palkkakin on riittänyt ihan hyvin, minulla on aika pienet menot. Hyvin harva on tällä alalla tyytyväinen palkkaansa. Moni kokee sitä kautta, ettei hoitajan työtä arvosteta. Kuitenkin suurin osa hoitajista pitää omaa työtään arvokkaana. Ja minun kokemukseni mukaan myös muut arvostavat hoitajan työtä. Minulle riittää, että teen sellaista mitä itse pidän tärkeänä tässä maailmassa.

Yksinäisyyden näkeminen tuntuu pahalta

Tämän hetkisessä työpaikassa teen töitä sairaanhoitajien, muiden lähihoitajien ja sosiaalihoitajan kanssa. Osastonhoitaja organisoi työtä ja huolehtii paperihommista. Sairaanhoitajat konsultoivat lääkäriä. Sen sijaan lähihoitajat eivät juuri ole lääkäreiden kanssa tekemisissä.

Omaisten kanssa tulee joskus konflikteja, sillä heillä on vanhuksiin erilainen tunneside kuin meillä työntekijöillä. Joskus omaiset eivät ole tyytyväisiä hoitoomme. Tilanteita ratkotaan puhumalla ja kuuntelemalla. Joidenkin asukkaiden omaiset käyvät täällä paljon, ja ovat kiinnostuneita hoidollisista asioista, toisilla ei ole lähiomaisia lainkaan.

Tässä työssä raskainta ovat inhimilliset asiat. Minulle ei ole ollut vaikeaa kohdata vanhenemista ja sairautta. Sen sijaan yksinäisyyden näkeminen tuntuu pahalta. Monet vanhukset kärsivät yksinäisyydestä ja masennuksesta ja erakoituvat kotiinsa. Tuntuu, ettei itsellä ole aina tarpeeksi voimavaroja helpottaa heidän oloaan.

Raskain työpaikkani on ollut dementiaosasto. On vaikea kuvailla tunnelmaa huoneessa, jossa asuu pitkälle dementoitunut ihminen. Elintoiminnot ovat hiipuneet, ja jokainen ilme on kivun kangistama. Jotkut olivat niin huonossa kunnossa, ettei kommunikoinnista oikein tullut mitään. Välillä toivoi jonkun jo pääsevän tuskistaan. Toisaalta meno dementiaosastolla oli välillä melko huumoripitoista. Koomisia tilanteita oli paljon. Jotkut erehtyivät luulemaan minua kuolleeksi aviomiehekseen.

Parasta ihmisten auttaminen ja ihmisistä oppiminen

Hoitaminen on minulle kutsumusammatti ja olen nykyiseen työhöni tyytyväinen. Silti voi olla, että hankin tulevaisuudessa itselleni vielä jonkun toisenkin ammatin. Minulla on kova halu tehdä työtä käsilläni. Puusepän hommat kiinnostaisivat. Kiirettä ei kuitenkaan ole, voi olla että opiskelen puusepäksi vasta kymmenen vuoden päästä. Olen renessanssi-ihmisen kannalla - on parempi osata vähän kaikkea, eikä suuntautua elämässään liian kapealle alueelle.

Uskon, että hoitotyö sopii melkein kenelle tahansa, jos ihminen sitä itse haluaa. Hoitotyössä tärkeintä on tykätä ihmisistä. Sillä ei ole väliä, onko luonteeltaan puhelias vai hiljainen. Minusta on jokaisen oma päätös, mitä piirteitä haluaa itsessään kehittää. Ihminen ei ole valmis silloin, kun hän lähtee koulusta. Kuka tahansa voi päättää olla vähän sosiaalisempi tai kiinnostuneempi muista.

Hoitotyössä vuorovaikutus ihmisten kanssa ei jää pinnalliseksi. Parasta työssäni on ihmisten auttaminen ja ihmisistä oppiminen. Varsinkin vanhuksilta oppii paljon, kun kuuntelee heidän tarinoitaan siitä, millainen Suomi on ollut 80 vuotta sitten. Päiväkodissa taas on hauskinta nähdä, miten lapset oppivat ja kehittyvät. Tuntuu mukavalta kun pystyy vaikuttamaan siihen.

Haastattelu ja teksti: Jukka Vuolle
Kuvat: Jukka Uotila