Psykologi

Sirpa Sammalo, 36 v.

Ymmärrystä etsimässä

Lapsi ei häiriköi ilkeyttään. Jos nyrkit alkavat viuhua helposti, käytös viittaa tunne-elämän ongelmiin. Psykologi auttaa lasta tunnistamaan tunteitaan ja ilmaisemaan niitä. Onnistuneen hoidon edellytyksiä ovat aito kohtaaminen sekä lapsen ja hänen perheensä oma oivallus.

Lastenpsykiatria on lääketieteen erikoisala, jossa tutkitaan ja hoidetaan lapsen mielenterveyden häiriöitä. Hoidosta vastaa moniammatillinen työryhmä, johon kuuluvat lääkärinkoulutuksen saanut psykiatri, psykologi, sairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä ja toimintaterapeutti.

Työskentelen psykologina Pasilan lastenpsykiatrian poliklinikalla. Muut Helsingin aluepoliklinikat sijaitsevat Malmilla ja Sörnäisissä. Olemme osa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin organisaatiota, avohoidon yksikkö eli päiväpoliklinikka. Hoidamme alle kolmetoistavuotiaita lapsia.

Psyyken häiriöt piilevät usein syvällä. Kun lapsen häiriöön puututaan riittävän ajoissa, ongelmat eivät ehdi kasautua kuormaksi. Psykiatrinen hoito ei tuo tulosta ilman sitoutumista. Vanhempien, sukulaisten, ja koko hoitoverkon tulee tukea lapsen kehitystä sitoutumalla yhteisiin toimintamalleihin.


Tutustun lapseen tutkimusjaksolla

Ennen lastenpsykiatrista hoitoa lapsen oirehtimiseen on jo puututtu, mutta tavanomaisin keinoin asiat eivät ole ratkenneet. Joskus huolestuneet vanhemmat käynnistävät hoitoprosessin. Useimmiten kuitenkin lapsi ohjautuu hoitoon koulusta tai päiväkodista, jossa lapsen uskotaan aiheuttavan haittaa itselleen tai ympäristölleen.

Lastenpsykiatrinen tutkimus ja hoito edellyttävät aina lähetettä. Lähetteen perusteella poliklinikalla päätetään aluksi asiantuntijaryhmän kokoonpanosta. Diagnoosia varten käynnistämme tutkimusjakson. Lapsi tapaa lääkärin lääketieteellisen tilan arvioimiseksi. Usein sairaanhoitaja työskentelee vanhempien kanssa, minä keskityn lapsen mieleen, ajatuksiin, tunteisiin, psyyken ilmiöihin.

Tapaan lapsen yleensä viisi tai kuusi kertaa tutkimusjakson aikana. Tutustun lapseen tehtävien ja leikkien avulla. Pelaamme ja piirrämme. Havainnoin lapsen käyttäytymistä ja arvioin hänen tuotoksiaan. Kenties lapsi toimii itsenäisesti, kenties pysyy paikallaan puhumattomana, tekee tehtäviä mielellään tai kieltäytyy niistä.

Tarkkailen lapsen jaksamista, vuorovaikutustaitoa ja tutkin hänen kykyään selviytyä ikätasoisista tehtävistä. Arvioin kehitysvaihetta vertaamalla sitä normatiiviseen, ikäkaudelle tyypilliseen tasoon. Seitsemänvuotiaalle on tärkeää olla ylpeä tekemisistään. Jos piirre puuttuu, kiinnitän asiaan erityistä huomiota.

Keskustelen vanhempien kanssa. Selvitän, näkevätkö he lapsen ongelman samoin kuin vaikkapa koulu tai päiväkoti. Vanhemmat tuntevat lapsensa parhaiten. Minä näen lapsesta vain sen osan, joka näyttäytyy tutkimushetkellä. Muodostan käsitykseni arvioinnin, vuoropuhelun ja yhteisymmärryksen avulla.

Tutkimusjakson päätteeksi laadittava kokonaisarvio syntyy asiantuntijaryhmässä. Se on synteesi eri ammattilaisten näkemyksistä sekä lääkärin antamasta diagnoosista ja päätyy hoitosuositukseen. Suosituksemme voi tarkoittaa psykoterapiaa tai muuta kuntoutusta. Joskus on välttämätöntä saada aikaan muutoksia myös lapsen arkisessa toimintaympäristössä, koulussa tai päiväkodissa.

Tarpeen mukaan jatkan työtäni poliklinikalla lapsen kanssa.


Lapsen käytös on informaatiota

Aluksi äiti sopeuttaa toimintansa lähes täysin vauvan tarpeisiin. Kasvaessaan lapsi oppii ohjautumaan itse. Jos hoiva ei syystä tai toisesta ole riittävää, kehitykseen voi jäädä aukkoja. Tällöin lapsi ei saa käyttöönsä toimivia käyttäytymismalleja. Hän tukeutuu pienen lapsen tapaan ajatella ja toimia. Hän ei siedä rajoittamista vaan kapinoi. Psyykkisessä työssä etsitään lapsen olemassa olevaa minää yhdessä, rakennetaan ja vahvistetaan sitä.

Usein rakennan uutta leikkimällä lapsen kanssa. Teen sen mielelläni. Olen lapsellinen ihminen, ja rakastan leluja. Leikki on upeaa ja tärkeää jo sinällään. Pieni lapsi hakkaa lelua, isommalle lelu on jo symboli, auto. Leikki pitää sisällään mielettömän määrän kehitystä vahvistavia elementtejä.

Leikki virittää ajattelua ja lisää pohdiskelua. Kun lapsen pinna ei kestä, voimme pysähtyä. Mistä tuli huono olo? On kurjaa hävitä pelissä, mutta onko se sittenkään niin kauheaa? Lapsi oppii pukemaan tuntemuksensa sanoiksi. Ilmaisusta voi kehittyä toisenlainen, vähemmän häiritsevä käyttäytymismalli, joka toimii leikkihuoneen ulkopuolellakin.

Tapaan lasta poliklinikalla ja liikun kentällä. Vierailen päiväkodissa, leikin muiden mukana ja havainnon. Koulussa osallistun tunneille ja keskustelen henkilökunnan kanssa. Joskus teen myös kotikäyntejä. Yleensä lapset pitävät paikalle tulostani. Kuka tahansa ihastuu, kun joku kiinnostuu hänen asioistaan.

Lapsen kyky asettua luottamukselliseen suhteeseen vieraan aikuisen kanssa vaihtelee. Minua ei kiusaa, jos lapsi ei aina suostu yhteistyöhön. Hänen käytöksensä on minulle tärkeää informaatiota. Lapset ovat ihania, koska ovat juuri sitä mitä ovat.

Koen tekeväni merkityksellistä työtä. Parhaassa tapauksessa lapsen käsitys itsestä vahvistuu, hän sisäistää toimivammat ajattelu- ja toimintamallit, kuntoutuu, kehittyy ja kasvaa. Vanhemmat oivaltavat häiriökäyttäytymisen taustan ja osaavat paremmin tukea lastaan . Joskus perheen lähtökohdat ovat kuitenkin niin huonot, että terapian teho yltää vain seuraavaan kriisiin. Lapsi on olosuhteidensa vanki. Lapsi ei voi valita.


Pienillä ihmisillä on toivoa

Ihmisen psyyke ja mieli kiinnostivat minua jo lukio-ikäisenä. Lähdin opiskelemaan kehityspsykologiaa Jyväskylän yliopistoon. Valmistumiseni jälkeen toimin koulupsykologina viitisen vuotta Helsingissä, myöhemmin vuoden Espoossa perheneuvolassa. Pasilan lastenpsykiatrisella poliklinikalla olen työskennellyt nyt puolitoista vuotta. Kaksi vuotta sitten aloitin lapsipsykoterapiakoulutuksen. Ison organisaation isosta byrokratiasta huolimatta viihdyn työssä ja osaavassa, hauskassa työyhteisössä.

Lastenpsykiatria sopii erinomaisesti mielenlaatuuni ja ajattelutapaani. Ihmistä on tuettava aina, mutta eniten on autettava sitä pienintä ja havisevinta. Näen työssäni perheiden pahoinvointia ja yli sukupovien yltävää huono-osaisuutta. Tasa-arvoisen elämän eteen voin tehdä vain vähän, mutta teen osuuteni.

Olen huolissani mielenterveyspalvelujen kaventuvista resursseista. Lapsilla ja heidän perheillään ei ole aikaa odottaa loputtomiin korjaavia toimia. Kun perhe ei jaksa, sen pitää voida turvautua asiantuntijoiden apuun. Perheen ongelma on usein yhteiskunnallinen ilmiö. Kaikkea vastuuta ei saa sysätä yksin perheelle.

Lastenpsykiatrisella poliklinikalla olemme toistaiseksi voineet toimia lasten ehdoilla. Ainakin vielä on ymmärretty, että yhteiskunnan kannattaa panostaa lapsiin. Ihanaa, pienillä ihmisillä on siis vielä toivoa.

Haastattelu ja teksti: Jukka Vuolle
Kuvat: Rami Marjamäki