Lastenhoitaja

Tuula Korhonen,  40 v.

Rakkaus lapseen ei synny automaattisesti 

Keskosvauvan elämä on pitkään veitsen terällä. Äiti pelkää kiintyä lapseensa. Hän saattaa kokea syyllisyyttä siitä, ettei kyennytkään pitämään lasta kohdussaan. Jos keskosvauva on keskeneräinen, keskeneräinen on äitikin. Äitiyttä on vahvistettava. Äitiä on rohkaistava rakastumaan lapseensa. 

Keskosvanhempien hätä ja ahdistus on ymmärrettävää. Vauvalehdissä hyvävoimainen lapsi hymyilee suloisesti, mutta oma pikkuinen osaa tuskin hengittää. Vanhemmat pelkäävät lapselta puuttuvan jotain olennaista ja perustavanlaatuista. Todellisuudessa pienimmätkin keskoset ovat yllättävän valmiita ihmisiä. He selviävät ja voimistuvat päivä päivältä. 

Espoon Jorvin sairaalan osastolla L2 hoidetaan sairaita vastasyntyneitä, keskosia ja muita erityisongelmista kärsiviä imeväisiä. Hoitopaikkoja osastolla on viisitoista, henkilökuntaa nelisenkymmentä: lastenlääkäreitä, osastonhoitaja, apulaisosastonhoitaja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia, kätilöitä ja lastenhoitajia. Oheistiimiin kuuluvat neurologi, silmälääkäri, terapeutit ja perhetyöntekijät. 

Olen yksi osaston viidestä lastenhoitajasta. Aloitin urani terveiden vastasyntyneiden parissa. Kuusi vuotta vierihoito-osastolla ja myöhemmät kaksitoista vuotta sairaiden vastasyntyneiden yksikössä opettivat kohtaamaan äitejä ja vauvoja. Sairaalahenkilöstön joukossa koen olevani lähellä lasta ja perhettä. Hoidan vauvaa, sylittelen tarvittaessa, vahvistan äitiä, tuen ja ohjaan koko perhettä. 

Mitä pienempi vauva, sen suuremmat riskit 

Keskosena pidetään ennen 37. raskausviikkoa syntynyttä vauvaa. Keskonen tarvitsee usein erityishoitoa ja erikoisravintoa. Mitä pienempi vauva, sen suuremmat ovat riskit. Ennenaikaisen synnytyksen syynä voi olla esimerkiksi istukan vajaatoiminta, monisikiöraskaus, infektio tai raskausmyrkytys. 

Äitiysneuvolajärjestelmämme toimii erinomaisesti. Raskaudenaikaiset ongelmat osataan seuloa. Vauva pyritään pitämään kohdussa mahdollisimman pitkään. Kun ennenaikainen synnytys näyttää ilmeiseltä, erikoisjärjestelyihin tiedetään valmistautua. Joskus kuitenkin lapsi syntyy yllättäen ennen aikojaan. Silloin esivalmisteluja ei ehditä tehdä. 

Pienimmät ja kriittisimmissä tilassa olevat vastasyntyneet hoidetaan Helsingin Lastenklinikalla, josta heidät siirretään jatkohoitoon osastollemme. Valtaosa potilaistamme on peruskeskosia. Osa viipyy osastolla kuukausia, osa vain muutaman päivän. Lähes poikkeuksetta äiti osallistuu sairaan lapsensa hoitoon ja saattaa viettää yönsäkin sairaalassa. 

Aamuvuorossa aloitan työni tutkimalla vauvan peruselintoiminnot. Mittaan lämmön, painon, pulssin, hengityksen ja seuraan sen hapettumista. Tarkkailen vauvan olemusta ja käyttäytymistä. Vauvat ruokailevat useimmiten kolmen tunnin välein. Hoito rytmittyy syöntitiheyden mukaan. Opetan äitiä imettämään ja ohjaan molempia vanhempia arvioimaan vauvan vointia. On tärkeää tunnistaa vauvan normaali ja epätavallinen käyttäytyminen. 

Äiti ja lapsi tarvitsevat ihokontaktia. Niinpä ennenaikaisesti syntynyt vauva köllöttelee usein äidin paljaalla iholla, kuulee kohdusta tuttuja ääniä, äidin sydämenlyöntejä, hengitystä ja keuhkojen suhinaa. Äiti puolestaan saa takaisin menetettyä odotusaikaa, rohkaistuu toimimaan kaksin vauvansa kanssa, kuulee tämän tuhinan ja kykenee vähitellen imettämään lastansa. 

Työnä vanhempien kohtaaminen 

Vauvan tila arvioidaan päivittäisellä lääkärikierroksella. Silloin tehdään päätökset lisätutkimuksista ja vauvan ravinnosta. Keskosen ravitseminen on millintarkkaa työtä.  Äidit lypsävät vauvoilleen maitoa, joka pullotetaan osastolla. Erityiskorvikkeet tilataan Lastenklinikan äidinmaitokeittiöstä. Keskosvauva tarvitsee paljon lepoa. Iltaa kohti rauhoitutaan ja yritetään selvitä minimihoidolla. 

Päivän aikana yritän ennakoida ja miettiä tekemiseni niin, että työssä on varaa poiketa oletetusta. Laadin raportin, täydennän varaston tai teen tilauksen nyt, sillä myöhemmin siihen ei kenties ole aikaa. Milloin tahansa synnytyssalista voi saapua huonokuntoinen vauva, jota joudutaan elvyttämään ja auttamaan elämän alkuun. 

Vauvan kotiutuessa vanhemmat saavat tarkan ja yksityiskohtaisen ohjeistuksen, tietoja lääkkeiden annostelusta ja erikoislaitteiden käytöstä. Tänä päivänä isät ottavat hienosti osaa sairaan lapsen hoitoon. Huomattuaan, ettei lapsi mene rikki, isä luo siteen lapseen ja ryhtyy kannustamaan äitiä. Kotiuttamispäätöksen jälkeen hän vie perheen kotiin rinta rottingilla. 

Pelokkaiden ja masentuneiden vanhempien kohtaaminen on vaikeaa. Lapsen sairauden uhkatekijöistä huolimatta keskustelen vanhempien kanssa avoimesti ja rehellisesti. Lapsen tilaa koskevia tietoja ei saa pimittää. Kun huomaan lapsen käyttäytyvän epätavallisesti, konsultoin muuta henkilökuntaa, mutta kerron havainnoistani myös vanhemmille. 

Hoidan vauvaa kuin omaani 

Osastolla kaikki tietävät tehtävänsä. Teemme tiimityötä kolmessa vuorossa. Työskentelen itsenäisesti. Parhaimmillaan työ on sosiaalinen tapahtuma, työkaverit puolet työnilosta. Kun vanhempien epätoivo tarttuu henkilökuntaan, tunteista pitää voida puhua työpaikalla. Työkaverit auttavat jaksamaan. 

Aloitin nykyisessä työpaikassani vasta hiljattain. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS organisoi toimintojaan uudelleen, ja Kätilöopiston LV 37:n lastenhoitajista yhden oli lähdettävä Jorvin sairaalaan. Espoolaisena minä lähdin. 

Koulutukseni puolesta olen muinaisjäänne. Entisenkaltainen lastenhoitajakoulutus on lopetettu. Harmi, sillä lastenhoitajien työpanos on monelle perheelle kultaakin kalliimpaa. Tänään oppilaitoksista valmistuu lastenhoitoon erikoistuneita lähihoitajia, mutta heitä ei ainakaan vielä näy sairaaloiden vastasyntyneiden osastoilla. 

Valmistuin lastenhoitajaksi Kätilöopistolta vuonna 1989. Jäin taloon, tein kesätöitä, toimin virassa, synnytin kaksi lasta ja muutin vuodeksi Amerikkaan mieheni opiskelujen perässä. Tulin jälleen raskaaksi, mutta menetimme vauvamme. Palattuani kotimaahan jatkoin työtä Kätilöopistolla, nyt vastasyntyneiden tehovalvonnan ja tarkkailun tehtävissä. 

Vauvat ovat minun juttuni. Eniten uskon kuitenkin antavani äideille ja perheille. Kun pelokas ja ahdistunut äiti alkaa luottaa lapseensa, itseensä ja tulevaisuuteensa, olen onnistunut. Liikutun yhä uudelleen huomatessani, että vanhemmat ovat valmiit tekemään lapsensa puolesta mitä tahansa. Hoidan vauvaa kuin omaani. Kiinnynkin vauvaan mutta vain sopivasti. Äidin rooli kuuluu ainoastaan äidille. 

Haastattelu ja teksti: Jukka Vuolle
Kuvat: Jukka Uotila