Valokuvaaja

Petteri Kivimäki, 34

Hyvä sanomalehtikuva puhuttelee. Se täydentää kirjoitettua tekstiä, tuo juttuun ulottuvuutta ja antaa merkityksiä. Hyvästä kuvasta löytyy informaatiota, huumoria ja visuaalista jännää. Valokuvaajan osaaminen ja hänen lähestymistapansa näkyvät kuvassa.

Aika metka juttu. Lehdenteko muistuttaa teatteria, kuvattavat ovat usein vain tekevinään jotakin. Henkilökuvaus tapahtuu harvoin aidossa tilanteessa. Keittiömestari tuskin päästää kuvaajaa oikean työnsä ääreen. Silti mieluummin lavastan kuin kuvaan henkilön istumassa kotisohvallaan.

Moni kuvattava haluaa pihalle seisomaan. Mikäpä siinä. Silloin sävellän jotain, ja yritän rakentaa visuaalisesti kiinnostavan kuvan. Jos suunnittelulle ei jää aikaa, pahastakin tilanteesta selviää onneksi rutiinilla.
Toimittaja kirjoittaa jutun, minä teen valokuvat. Etsimme yhdessä villakoiran ytimen. Tiukka aikataulu ei useinkaan mahdollista syvällistä paneutumista. Kiireisen poliitikon kabinettihaastattelussa toimittaja luottaa yleensä valokuvaajaan. No, tuleeko mieleen mitään ideaa?

Visuaalista hahmottamista ja vuorovaikutusta

Työskentelen freelancer -valokuvaajana Jyväskylän seudulla. Toimeksiantajiani ovat sanoma- ja aikakauslehdet, viestintätoimistot, sidosryhmäjulkaisijat ja oppilaitokset. Kymmenkunta vakioasiakasta, parikymmentä satunnaista.
Olen tietoisesti etsinyt itselleni sopivan määrän sopivia asiakkaita. Teen keikkoja ja yksittäisprojekteja eri työnantajille mielelläni, enkä välttämättä halua sitoutua yhteen työnantajaan loppuelämäkseni. Yhden ainoan sanomalehden avustajana työskentely ei ole taloudellisesti mitenkään järkevää näillä leveysasteilla. Lisäksi freelancerina voin pitää kiinni omasta arvomaailmastani ja kieltäytyä sellaisista töistä, joita en voi tehdä täydestä sydämestä.

Teen uutiskuvia arkipäivän tapahtumista, kierrän urheilutapahtumissa. Joskus kuvaan reportaaseja. Suurin osa työstä koostuu kuitenkin henkilökuvauksista. Liikun toimittajan mukana tai kuljen yksinäni.

Minun pitää rakentaa yhteys kuvattavaan. Yritän välittää hänelle tavoitteeni. Kuvattava voi suhtautua ajatuksiini myötämielisesti tai olla suhtautumatta.

Tein tangokuninkaalle kultahatun ja kuvasin hänet pahvikruunu päässään. Ei mitään vaikeuksia. Jos ehdottaisin pahvilakkia kaupunginjohtajalle, ei se menisi läpi.

Valokuvaajalta vaaditaan visuaalisen hahmottamiskyvyn lisäksi vuorovaikutustaitoa. Taitoa saada ihmiset uskomaan omaan näkemykseensä.

Kuvani ovat käyntikorttini

Kun eduskunnan puhemies vieraili päiväkodissa, päätin etsiä jotain tavanomaisuudesta poikkeavaa. Paikalla oli kiinanpystykorva iso punainen huivi kaulassaan. Tein kuvan, jossa hulvattomasti häntäänsä heiluttava koira isäntineen tervehti puhemiestä.

Valokuvaaja ei saa päästää itseään helpolla. Hänen pitää olla visuaalisella tavalla utelias. Kun oikein malttaa katsella ja tirkistellä, valtiovierailustakin löytyy tahatonta paljastavaa. Kuninkaan haukotus kertoo paljon.

Ammattietiikkani ei salli leikitellä ihmisten heikkouksilla. Kuvattavalle ei saa tehdä kiusaa. Vaikka kuvakohde ei miellytä minua, teen juttuun soveltuvat kuvat mahdollisimman hyvin. En voi antaa omien mieltymyksieni näkyä kuvassa.

Kuva onnistuu, jos kuvaustilanteessa on tekemisen meininki. Hyvän kuvan aistii jo tehdessään. Yritän kuitenkin varoa itsetyytyväisyyden tunnetta. Jos tuudittaudun omaan erinomaisuuteeni, en älyä hakea vieläkin terävämpää tai vieläkin osuvampaa kuvakulmaa.

Kun työ takkuaa, vaihdan kuva-ajatusta. Minun on uskallettava myöntää itselleni, etten vielä onnistunut. Kuvattava ei sitä ymmärrä. Hän mielestään olen aina häärännyt riittävän kauan.

Etsin lisätehoa objektiivivalinnoilla ja kuvakulmilla. Pystyyn, vakaan, läheltä tai kaukaa. Koulutan itseäni miettimällä työtäni jälkikäteen. Usein kaduttaa. Voi voi, kun en huomannut pyytää sitä ja tätä. Haluan aina löytää uutta ja persoonallista. Kuvani ovat käyntikorttini.

Filmi on jäänyt historiaan

Kuvaan lähes aina digikameralla. Kaksi järjestelmäkameraani ovat parasta, mitä rahalla saa. Niissä en säästele. Objektiiveja käytän sen määrän, minkä jaksan kantaa.

Kalustoon saisi uppoamaan valtavan määrän rahaa, mutta en tarvitse välttämättä aina uusinta uutta. En halua mukaan laitepäivittämisen oravanpyörään.

Käytän filmikameraa vain tietynlaisen maiseman tai ilmiön tallentamiseen. Muutoin filmi on osaltani jäänyt historiaan. Digikameralla syntyy laadukasta jälkeä, työ sujuu nopeasti ja entistä vaivattomammin. En kaipaa vanhaan filmiaikaan.
Ilman salamavalokalustoa en tulisi toimeen. Raahaan keikkasalamasettiä aina mukanani. Kahdella välähdyspäällä saan aikaiseksi studiotason valot. Irtosalamalla voin antaa valolle suuntaa. Pidän luonnonvalosta, mutta Suomen talvi ei sitä tarjoa.

Käytän salamavaloa myös ilmaisukeinonani. Valon suunta ja kulmat ovat yksi hauska vaihtoehto keinovalikoimassani.
Kuvan jälkikäsittely vie yli puolet työajastani. Käsittely kuulostaa manipuloinnilta, mutta ei ole sitä. Digikuvat ovat lähes käyttökelvottomia ilman kuvankäsittelyä. Muokkaan valokuvan sävyjä. Rajaan ja muutan kontrastia julkaisuun sopivaksi. Saatan tehostaa taustavärejä.

Kuvankäsittely ei ole uusi ilmiö. Professori Matti Saanio vedosti jo 1950-luvulla omat kuvansa jyrkiksi, rajasi rohkeasti ja teki tunnistettavan käsialan itselleen. Kuva oli rakeinen, valkoinen paloi puhki, ja varjot menivät tukkoon. Hän haki kuvaan lisäarvoa jälkiprosessoinnilla.

Sama prosessi voidaan nyt tehdä Photoshop -tietokoneohjelmalla.

Toimitus päättää kuvista

Lähetän valmiit, jälkikäsittelemäni kuvat toimitukseen. Toimitus tekee valintansa omien kriteereittensä pohjalta. Saatan olla eri mieltä lopullisista valinnoista. Jos paras kuva jää käyttämättä, tai kuvat rajataan kammottavasti, sanon asiasta.
Viime kädessä toimitus kuitenkin päättää. Joskus vain jutun kärki kohdistuu muuhun kuin parhaaseen kuvaan. Kirjoittava toimittaja näkee asian omalta kannaltaan, taittaja omaltaan. Valokuvat ovat lehden omaisuutta. Minun taiteelliset pyrkimykseni saavat kuvavalinnan hetkellä jäädä taka-alalle.

Voin ehdottaa jutulle pääkuvaa. Joskus toivomukseni toteutuu, joskus ei. Joku uskoo minua, toinen ei. Toisinaan puhutteleva kuva voi vaikuttaa itse juttuun, tekstiin tai otsikkoon.

Elämäntapa josta saa palkkaa

Freelancerin työn epäsäännöllisyys on rikkaus ja rasitus. Leppoisan ja miellyttävän työjakson jälkeen tulee viikko, jolloin kaikki illat menevät työssä. Päivittäinen työaika tasoittuu kuitenkin pitkällä aikavälillä kahdeksaan tuntiin. Työn ja vapaa-ajan sekoittuminen ei haittaa, sillä nautin työstäni. Se on elämäntapa josta saan palkkaa.

Yhtenä päivänä viikossa pidän virastopäivän. Hoidan puhelinasiat, kuljen palavereissa ja kirjoitan laskut.
Jos teen viikon aikana kolmekymmentä henkilökuvausta, se puuduttaa. Kaikki työ tympii joskus. Vaatii selkärankaa tehdä epämieluisatkin työt. Saan hyvän vaihteen päälle nopeasti. Innostun, kun kuvaustilanne vie mukanaan.

Usein kaipaan pitkäjänteistä työtä, vastapainoa kiivastahtiselle puurtamiselle. Haluan tehdä omia juttujani, kenties suunnitella oman valokuvanäyttelyn. Onnistuneet kuvat matkan varrella ovat jääneet kytemään, ja aion palata niihin.
Olen harrastanut valkokuvausta naperoiästä saakka. Haaveilin valokuvatutkijan ja kirjoittajan urasta. Opiskelin yliopistossa taidehistoriaa, ja kuvasin paikalliseen ylioppilaslehteen. Valmistumiseni jälkeen tein muutaman apurahatutkimuksen, mutta huomasin tienaavani helpommin ja varmemmin valokuvauksella.

Työskentelin kahdessa sanomalehdessä ennen ryhtymistäni freelanceriksi kaksi vuotta sitten. Alkuvaikeuksien jälkeen vakiinnutin asemani. Tällä hetkellä minun ei tarvitse markkinoida palvelujani. Työtä näyttää riittävän. Joudun tosin pitämään kiinni asemastani. Pitkät kesälomat ovat mahdottomuus.

Mikään ei synny sattumalta

Lehden kuvamaailmasta on tullut merkittävä väline. Valokuviin panostetaan. Korkealaatuisista julkaisuista huokuu vahva taustatyö. Toisessa ääripäässä lehti täytetään snap shot -kuvilla. Salama räpsäytetään päin näköä autenttisuuden nimissä. Kuvat eivät vaadi valokuvaajan ammattitaitoa, mutta ne toimivat hyvin lehden hälyestetiikassa.
Brittiläinen valokuvajournalismikin käyttää samoja efektejä. Hienostuneen rinnalle etsitään raakaa, yhteiskunnan valtarakenteita paljastavaa. Huonolaatuinenkin kuva voi olla käyttökelpoinen ja tehokas. Uutiskuvat lentokoneiden iskeytymisestä WTC -torneihin oli valmistettu videon pysäytyskuvista.

Valokuvaajan ammatissa itseilmaisua ei voi ohittaa. Koen toteuttavani omaa minääni. Kuvissani on kuulemma imua ja tunteenilmaisun paloa. Tuntuu mukavalta, kun muut huomaavat sellaista.

Mikään ei synny sattumalta. Valokuvaajan pitää vain kuvata ja kehittyä työssään. Vakoilen mielelläni kollegoiden kuvia koti- ja ulkomaisista lehdistä. Haen vaikutteita katselemalla. Olen oppinut kaiken elämässäni apinoimalla.
Tekemäni onnistunut kuva synnyttää mielihyvää. Silloin luulen osaavani ammatin. Huonon kuvan jälkeen tukistan itseäni. Enkö viitsinyt miettiä asiaa tämän paremmin?

Haastattelu ja teksti: Jukka Vuolle