Hydrobiologi

Liisa Lepistö, 60

Planktonlevät ovat aivan hurmaavia, kuin pieniä koruja. Koulutuspäivillä alan ammattilaisten joukossa saatan istuskella seitsemäntuntisia päiviä pimeässä huoneessa ja ihastella valkokankaalle heijastettuja, vedessä keijuvia, mikroskooppisen pieniä planktonleviä.

Tietyt karujen vesien sinilevät kuuluvat suosikkeihini, mutta nautin jokaisesta kauniista levälajista. Vihamielisesti saatan suhtautua vain sellaiseen, jota en osaa määrittää. Tuhansien planktonien tunnistaminen kaikessa pikkupiirteisyydessään vaatii aikamoista taitoa, itse tunnistan noin tuhat lajia.

Professori Heikki Järnefelt aloitti Suomessa varsinaisen kasviplanktontutkimuksen 1900-luvun alkupuolella, minä sain oppini hänen oppilaaltaan. Tutkin pääasiassa suomalaisten järvien kasviplanktonien määrää ja koostumusta. Eläinplanktonit syövät kasviplanktonia, kalat eläinplanktoneita ja ihmiset syövät kalaa. Tutkin kasviplanktonia siis osana ravintoketjua. Vaikka osa planktonlevistä saattaa olla ihmiselle ja muille eliöille vaarallisia, luonnossa yksikään planktonlaji ei sinällään ole toistaan huonompi.

Suomalaiset vedet - tulevaisuuden aarre

Suomen ympäristökeskuksen tutkijana selvitän vesistön ekologista tilaa. Saatan tutkia, kuinka lajiston ja niiden fysikaalis-kemiallisen elinympäristön välinen suhde toimii, mitä muutoksia eliöstössä tapahtuu ympäristön muuttuessa. Kun vesiympäristö on luonnontilainen, lähes häiriintymätön, planktonyhteisö on määrältään ja koostumukseltaan tasapainoinen. Sitä ei voi paljain silmin havaita.

Nykyisin etenkin maanviljelyksestä ja jätevesistä kulkeutuvat typpi ja fosfori rehevöittävät vesistöä, muodostavat pahimmillaan runsaita sinilevämassoja. Ympäristön toipuminen ja epäterveen tilan korjaantuminen vie vähintäänkin kuormituksen kestoisen ajan.

Suomessa ympäristön likaaja maksaa aiheuttamansa haitan. Vesistön kuormittaja huolehtii siitä, että saastuttavan toiminnan alapuoliset vesialueet eivät pilaannu, tai että ne saastuvat vain viranomaispäätöksen sallimaan määrään. 1970-lukuun verrattuna sisävesistömme tila on parantunut. Keski- ja Etelä-Euroopassa ravinnepitoisuudet saattavat omiimme verrattuina olla kymmen- tai jopa satakertaiset. Suomalaiset vedet ovat tulevaisuuden aarre, jos niistä huolehditaan vastaisuudessakin.

Sinilevän hermomyrkky tappaa

Sinilevät kuuluvat planktonleviin, vaikka ne ovat alkeellisia esitumallisia bakteereita. Rakenteeltaan ne muistuttavat bakteeria, mutta yhteyttävät kasvien tavoin. Kasvien tavoin ne käyttävät hyväkseen auringonvalon energiaa, ottavat vedestä ravinteita ja muodostavat uusia orgaanisia yhdisteitä, tuottavat maapallon elämää ylläpitävää happea.

Sinilevää esiintyy kaikissa vesissä ja muissakin elinympäristöissä, mutta normaalioloissa ne eivät herätä huomiota. Vasta kun ihmisille ja eläimille myrkylliset sinilevät runsastuvat leväkukinnaksi, ja vesistössä lisääntyvät ongelmat käyvät ilmeisiksi, niiden olemassaolo huomataan. Sinilevän tuottaman hermomyrkyn teho vastaa puolta kobran myrkyn tehosta.

Sinilevän esiintymisaikana palveleva puhelimemme saattaa soida lähes tauotta. Joskus tuntuu siltä, että ihmiset eivät kuuntele sinilevätiedotustamme ja kauhistuvat, kun esiintymä osuu omalle mökkirannalle, kun lapset, lapsenlapset tai koirat voivat olla vaarassa. Silloin lehdistö, televisio ja radio etsivät kuumeisesti sinileväesiintymiä ja keskittyvät julkaisemaan vain kielteisiä uutisia.

Emme halua pelotella vaan pyrimme viestittämään asiallisesti: lapset ja eläimet pois vihertävän levämassan peittämiltä vesialueilta! Toivomme ihmisten käyttävän omaa harkintaansa tilanteen arvioinnissa. Aikoinaan vastasin yksin ympäristökeskuksen sinilevää koskevasta tiedottamisesta, nyt tehtävään osallistuu onneksi useita ihmisiä, myös tiedotusyksikkömme.

Levänäytteen kaikki hiput lasketaan

Suomen ympäristökeskus on tutkimus- ja asiantuntijalaitos. Emme puutu vesistöä korjaaviin toimenpiteisiin, vaan tutkimme ympäristön muutoksiin liittyviä ilmiöitä ja kehitämme ratkaisuja muutosten hallintaan. Ympäristöministeriö valvoo vesistöjen kuormitusta ja antaa ohjeet ja määräykset sallitulle kuormitukselle. Sisävesirantojen loma-asutus on usein suuri paikallinen ympäristöriski. Tuleeko ihmisen nuukuus esille juuri silloin, kun kesämökille pitäisi hankkia päästöjä hillitsevä säiliö?

Toimialueeseeni kuuluvat Suomen sisävedet. Alueelliset ympäristökeskukset toimittavat tutkittavaksemme näytteet oman alueensa vesistä. Vesinäytteet laskeutetaan, planktonlajien määrä ja koostumus tutkitaan mikroskopoimalla. Saatu tulos muunnetaan kertoimia käyttäen märkäpainoksi eli biomassaksi. Sen avulla ilmaistaan, kuinka monta milligrammaa levää vesilitra sisältää.

Seurantanäytteiden analysointi etenee hitaasti, sillä kaikki hiput lasketaan. Näytteestä saatetaan tehdään yli viisisataa analyysia. Levänäytteet kerätään noin 250 havaintopaikalta kolmen vuoden välein. Kesäisin tulee tutkittavaksi lisäksi hälytysnäytteitä, joista mikroskopoidaan leväesiintymän valtalaji. Näytteitä toimittavat sekä viranomaiset että kansalaiset. Kesäisen leväseurannan aikana näytteet tulevat havaintopaikoilta kerran viikossa, joten planktontutkimusryhmällä pitää kiirettä.

Hydrobiologian yleisjantunen

Euroopan unionin vesipuitedirektiivi edellyttää vesistöjen tyypittelyä ja vesien ekologista luokittelua. Vesistön tilan arviointiin käytetään mm. kasviplanktonin määrään ja koostumukseen perustuvia mittalukuja. Soveliaan mittajärjestelmän kehittäminen hautuu jatkuvasti omassa mietintämyssyssäni.

Nyt pitäisi oivaltaa luokituksen kannalta tyypillisimmät levälajit ja kuvata, mitä lajeja saa kuulua tiettyyn ekologiseen luokkaan ja missä suhteessa. Pitäisi huomata, mitkä planktonlajit häviävät vesistön muuttuessa vaikkapa hyvästä tyydyttäväksi, jolloin vesistö vaatii kunnostustoimenpiteitä. Tämän vuoden aikana tulisi kehitellä hyvän ja tyydyttävän tilan mittaluvut. Tavallaan jo tiedän ratkaisun. Miten kaikki ilmoitetaan lukuina, se on vielä hakusessa.

Luojan kiitos, työhöni kuuluu varsin vähän hallintoa, budjettirahoitusta ja sen sellaista. Saan pysytellä pääasiassa - kasviplanktonissa. Se on perustyötäni, samoin kuin lajimääritys solujen ulkonäön pohjalta, morfologia.

Pääasiassa analysoin numerotietoutta. Työni päätyy yhteenvetoon, julkaisuun tai tieteelliseen artikkeliin kansainvälisessä lehdessä. Tällä hetkellä valmistelen kolmea englanninkielistä artikkelia, joista yksi käsittelee EU-vesipuitedirektiiviä, toinen uimavesien sinilevää ja kolmas järven kunnostustoimien vaikutusta sinileväkannan myrkyllisyyteen ja lajistoon. Julkaisutyöstäni huolimatta en koe olevani varsinainen tiedenainen, pikemminkin hydrobiologian yleisjantunen.

Halusin tietää enemmän kuin tiesin

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen ajattelin itselleni juristin uraa, mutta lopetin peruskurssien jälkeen. Biologiaakin harkitsin aikani, mutta työnsin sen syrjään silloisessa matematiikan pelossani. Lopulta hain työtä, johon liittyisi työpaikkakoulutus. Pääsin nykyisen työantajani palkkalistoille apulaistutkijaksi jo vuonna 1965. Viidentoista vuoden jälkeen halusin kuitenkin tietää työstäni enemmän, halusin ymmärtää planktonin merkityksen maailmankaikkeudessa. Osasin toki kasviplanktonit, mutta en tuntenut riittävästi niiden vuorovaikutusta fysikaalis-kemiallisen ympäristönsä kanssa.

Tein elämäni parhaan ratkaisun 38-vuotiaana - aloitin opiskelun. Ensialkuun suoritin arvosanoja Helsingin yliopistossa, sitten innostuin todelliseen opiskeluun. Valmistuin filosofian kandidaatiksi, tein lisensiaattityön ja väittelin vuonna 1999. Olen siis pitkän linjan hydrobiologi, koko ikäni kasviplanktonia mikroskopoinut uunituore tohtori. Hiljattain minulle myönnettiin professorin arvo.

Ymmärrän mitä tavallinen ihminen selittää

Hydrobiologian arvostus osana vesistötutkimusta on kasvanut vuosikymmenien aikana. 1960-luvulla vesirakennusinsinöörit olivat pop ja aikakauden henki sen mukainen. Luontoa ei pidetty itseisarvona, vaan tuolloin oltiin valmiita radikaaleihin, luontoa muuttaviin toimenpiteisiin. Ne eivät suunnitellussa laajuudessaan kuitenkaan toteutuneet.

Omaa asiantuntemustani en epäile, luulen kuuluvani maamme kahdenkymmenen parhaan asiantuntijan joukkoon. Minulla lienee eniten käytännönläheisyyttä. Jos en kykene löytämään näytteen valkoisesta kuohasta mitään aiemmin tunnistamaani, osaan pyytää määritysapua yliopistolta.

En tunne tarvetta tehdä itseni merkittäväksi, enkä häpeile paljastaa tietämättömyyttäni. Voin huoletta kysyä, kuuluuko näyte kivi- vai kasvikuntaan. Osaan keskustella yliopistoväen kanssa, mutta ymmärrän myös, mitä tavallinen ihminen selittää. Siinä vahvuuteni.

Huoli ja rakkaus sisävesiin

Kun koulutan havainnoitsijoita yhteistyöhön kanssamme, huomaan usein, kuinka suojassa ja turvassa me täällä tutkimuslaitoksessa elämmekään. Kenttätoiminnan työntekijät kohtaavat käytännön elämän aivan eri tavoin. Nautin työskennellä terveystarkastajien ja ympäristöhallinnon aluekeskusten ammattilaisten kanssa, saan heiltä paljon tietoa. Onneksi kykenen itsekin vastavuoroisesti tarjoamaan heille omaa ammattiosaamistani.

Helsingissä, merellisessä kaupungissa syntyneenä pidän jostain syystä enemmän sisävesistä, niiden mielettömästä monimuotoisuudesta ja tietysti makean veden kasviplanktonista. Kesämökilläni Luonterin rannallakin katselen vesiä aina sillä silmällä. Levälauttoja en ihaile, tosin joskus niiden väritys ja laajuus saattaa mykistää.

En juokse rannalla haavi ja näytepullo mukanani. Häpeäkseni tunnustan niiden unohtuvan työpaikalle sieviin pakkauksiinsa. En riehu asiani puolesta, vaikka tunnen rakkautta Suomen sisävesiä kohtaan ja olen huolestunut niiden tulevaisuudesta. Järvien puhtaat vedet ovat jatkossakin suuri kansallinen rikkaus.

Haastattelu ja teksti: Jukka Vuolle
Kuvat: Jukka Uotila