Näyttämömestari

Toni Lampela, 53 v.

Turvallisuutta näyttämölle

Tämän päivän teatterissa suositaan visuaalisuutta. Näyttämöllä on enemmän, aidompaa ja raskaampaa. Rakenteiden pitää kestää kovaa käyttöä ja jatkuvaa liikuttelua.

Työskentelen Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä. Tekniseen ryhmäämme kuuluu noin kolmekymmentä työntekijää. Työtä tehdään ilman käskytystä. Jokainen osaa mennä ja tehdä.

Palvelemme koko teatteriyhteisöä. Huolehdimme tekniikasta ja saatamme näyttelijät turvallisesti näyttämölle. Olemme läsnä jokaisessa teatteriesityksessä. Katsoja ei meitä kuitenkaan näe.

Tiukkaa ryhmätyötä

Olen työhön osallistuva näyttämömestari. Tehtäviini kuuluu miettiä, miten lavasteet saadaan näyttämölle, kuinka ne kootaan, kiinnitetään ja puretaan. Kaluston siirtely teatterin ahtaissa tiloissa vaatii aikamoista kekseliäisyyttä. Lisähaastetta tuo repertuaari, näytäntöjen samanaikaisuus.

Uuden näytelmä näytteillepano alkaa omalla kohdallani raamipalaverissa. Silloin näytelmän runko on jo hahmollaan. Raamipalaverissa teatterin taiteellinen henkilökunta ohjaajan johdolla kertoo, mitä tekniikalta edellytetään.

Yhteisen pohdinnan jälkeen aloitan suunnittelun. Keskustelen toteutuksen yksityiskohdista ohjaajan, lavastajan, valaistusmestarin ja pukusuunnittelijan kanssa. Lavastaja on tärkein yhteistyökumppanini.

Lavasteryhmä rakentaa lavasteet. Verstas sijaitsee teatterirakennuksen ylimmässä kerroksessa. Teräsosat tehdään Tattarinsuon metallipajalla. Jotta lavasteet mahtuisivat ovista ja hisseistä, ne valmistetaan useimmiten koottaviksi osiksi.

Suunnittelen kuljetuksen ja kokoamistyön mahdollisimman helpoksi, sillä lavasteet ovat kookkaita elementtejä, taloja, luonnonkiviä, puita ja autoja. Jos vene on tarkoitus näytelmän aikana täyttää vedellä, sekin vaatii suunnittelua.

Repertuaarin vuoksi kiinnikkeet ja tukirakennelmat on suunniteltava niin, että niitä voidaan hyödyntää useassa näytelmässä. Tuet on piilotettava yleisöltä. Piilossa ovat myös köydet. Niistä vastaa köysiryhmä, mutta yläripustuskin vaatii suunnittelua.

Kun tekniset harjoitukset alkavat, lavasteet siirretään näyttämölle. Ne viimeistellään ja kiinnitetään paikoilleen. Harjoitukset ovat tiukkaa moniammatillista ryhmätyötä. Harjoitusten päättyessä jokainen teknisen ryhmän jäsen tietää tehtävänsä.

Teatteri fiktiota, työ todellista

Suunnitteluvaiheen jälkeen palaan riviin. Olen mukana näytöksissä työnjohtajana. Tekniikka työllistää aamusta iltaan, joten aikataulutan työt ja laadin työvuorolistat.

Aamulla pystytetään lavasteet harjoituksia varten. Iltapäivällä ne puretaan ja aloitetaan iltanäytöksen valmistelu. Lauantaisin on kaksi näytöstä, kaksi isoa lavastusta. Ensimmäisen esityksen jälkeen jää vain kaksi tuntia aikaa rakentaa seuraava.

Olemme paikalla näytöksessä ja teemme sovitut lavastevaihdot. Tukikohta, tekniikan lämpiö sijaitsee näyttämön alla. Seuraamme näyttämön tapahtumia monitorista ja lähdemme liikkeelle näyttelijän iskurepliikistä.

Pysyttelemme yleisöltä näkymättömissä. Joskus lavasteiden siirto tarjoaa kuitenkin avustajan pikkurooleja. Olemme poliiseja ja palvelijoita. Seisomme puuna, kivenä tai muurahaispesänä. Välillä tanssitaankin.

Esityksen päätyttyä lavastus puretaan.

Jokaisella näyttämöillä on oma tekninen ryhmänsä. Erikoistuneet näyttämömiehet avustavat kaikkia. Itsekin teen silloin tällöin pyroteknikon töitä.

Ennen tekninen ryhmä osallistui myös lavasteiden tekoon. Enää siihen ei ole aikaa. Rakenneltavaa riittää näyttämölläkin. Kun tarvitaan nostopyörä, se valmistetaan itse. Teknisen ryhmän ammattilainen on moniosaaja.

Työ on fyysisesti raskasta. Sitä tehdään vaikeissa asennoissa ja usein pyrähdyksittäin. Teatteri on fiktiota, mutta työ näyttämöllä on joskus liiankin todellista.

Näytös on aina tiukka paikka

Nykysuuntaus, realistinen lavastus asettaa tekniikalle uusia vaatimuksia. Ei haittaa. Näyttämömies menee aina esityksen ehdoilla. On hienoa keksiä ratkaisuja yhdessä muiden ammattiryhmien kanssa.

Olen vanhan liiton mies. Aloitin alalla kahdeksantoistavuotiaana. Syntymäpäivänäni sain vakituisen näyttämömiehen paikan Rovaniemen teatterista. Sitä ennen olin ehtinyt käydä ammattikoulun metallilinjan ja tehdä jonkin verran puu- ja metallitöitä.

Kymmenen vuoden jälkeen siirryin Kansallisteatteriin, jossa aloitin näyttämömies-puuseppänä. Työskentelin Villen saunassa kaksi vuotta. Pienellä näyttämöllä olen työskennellyt kaksikymmentäkolme vuotta.

Edelleen tulen työpaikalle ylpeänä ja kiitollisena. Kansallisteatterin henki on minulle suurinta glamouria. Hyvä henki saattaa johtua teatterin tiloista. Ahtailla käytävillä on pakko kohdata ihminen ihmisenä.

Teatterissa asioiden pitää tapahtua sovitusti ja ajallaan. Esiintyjien pitää voida luottaa siihen, että näyttämöllä kaikki on kohdillaan. Näyttelijän ei tarvitse jännittää tekniikan puolesta. Riittää, kun minä jännitän.

Näytös on minulle aina tiukka paikka. Onhan kaikki hyvin, onhan? Jos ei ole, jalat menevät löysäksi ja veri pakenee päästä.

Haastattelu ja teksti: Jukka Vuolle
Kuvat: Rami Marjamäki