Koulunkäyntiavustaja

Sari Viitamaa, 43

Saatan kulkea oppilaan mukana koko päivän. Aamulla otan hänet vastaan koululla. Riisun, puen ja vessatan. Avustan ruokailussa, pelaan ja ulkoilutan. Työpäivä päättyy vasta myöhäisiltapäivällä, kun oppilas haetaan taksilla. Oppitunnilla turvaan lapsen oppimista. Joskus tosin opettaja pitää minua vain kopiokoneen jatkeena tai apurinaan. Viittiks hei mennä päällystämään nää kirjat.

Koulunkäyntiavustaja on opettajan työpari luokassa. Opettaja johtaa tuntia. Vantaan Jokiniemen yhtenäiskoulussa avustajavoimat on keskitetty erityisryhmiin. Kolmestakymmenestä avustajasta suurin osa työskentelee vaikeavammaisten lasten parissa. Autismista tai Downin syndroomasta kärsivät lapset tarvitsevat eriytettyä opetusta.

Vammaiset oppilaat saavat opetusta myös normaaliluokissa. Koulu pyrkii näin helpottamaan heidän sopeutumistaan muuhun yhteiskuntaan. Koulunkäyntiavustajan työ on osa tätä integraatiota.

Koulussa liikkuu pyörätuoleja, ja opetuksessa saatetaan käyttää viittomakielen tulkkia. Meillä on totuttu poikkeukselliseen toimintaan. Uusilla oppilailla saattaa olla ennakkoluuloja, mutta muutoin täällä ei kovin paljon kummastella enää mitään.

Kommunikoin kuvilla

Kahdeksan vuoden aikana olen työskennellyt enimmäkseen autistien parissa. Osa avustettavistani ei puhu lainkaan. Vammaisopetukseen erikoistuneet opettajat käytävät opetuksessaan erilaisia apuvälineitä. Opettaja suunnittelee opetuksen ja siihen liittyvät harjoitustehtävät, avustajat toteuttavat. Yhteistyö toimii yleensä saumattomasti. Kommunikoin autistisen lapsen kanssa kuvilla.

Koulupäivän rakenne toistuu aina samanlaisena. Lukujärjestystäkin seurataan kuvista. Oppiaine, tauko, oppiaine, ruokailu, oppiaine ja kotiin. Autistisen oppilaan oppimistuloksia arvioidaan toisin kuin normaaliopetuksessa. Äidinkielen tunti voi muodostua siitä, että oppilas vain opettelee kirjoittamaan oman nimensä.

Koulun kolmessa autismiluokassa oppilaat ovat eritasoisia. Joidenkin kanssa voin osallistua normaaliopetuksen tunnille. Jos oppilaalle sattuu huono päivä, pysyttelemme omassa luokassamme. Rauhaton autisti hermostuu vain turhaan. Hän ei useinkaan siedä ympärillään meteliä ja hässäkkää.

Saadessaan raivokohtauksen autistinen lapsi voi tarvita kohtauksen hetkellä jopa kolmen avustajan huomion. Erittäin vaikeavammaisen oppilaan epileptiset kohtaukset sitovat vähintään kaksi ihmistä. Muut oppilaat jäävät silloin vähemmälle huomiolle. Toivomme vain, että muut pysyvät silloin paikallaan. Pyörätuoli kyllä pysyy, mutta autistinen lapsi ei välttämättä. Avustajan vaihtuminen luokkaryhmässä aiheuttaa usein kielteisen reaktion oppilaissa. Syntyy kaaos.

Otetaan kiinni ja halataan

Kuljen oppilaan mukana koko koulupäivän ja vähän enemmänkin. Opetus alkaa yhdeksältä, mutta oppilas tuodaan kouluun yleensä jo seitsemältä. Oppituntityöskentelyn lisäksi päivään kuuluu arkisten perusasioiden opettelu. Miten sukka laitetaan jalkaan, käsi takin hihaan. Kuinka kammataan hiukset. Menivätkö pöksyt jalkaan, ja osuiko pipo oikein päin.

Aamu ja iltapäivälääkkeet kuuluvat päivärutiiniin. Voimme jakaa lääkkeet, mutta vain lähihoitaja tai kehitysvammaohjaaja saavat antaa hoidollisen lääkityksen. Puolen päivän aikoihin ruokaillaan. Kun koulu päättyy yhden tai kahden aikaan, harrastetaan yhdessä. Kolmelta alkaa taksiliikenne kotiin. Joskus lähden mukaan taksikuljetuksiinkin.

Puhumaton autistinen on niin erilainen. Joskus en havaitse mitään edistymistä vuodenkaan sisällä. Tunnen epäonnistuneeni ja koen itseni kykenemättömäksi. Ja sitten yks kaks joku ulkopuolinen kehuu. Kylläpä hän tekeekin kaiken hienosti, paljon paremmin kuin viime vuonna. Ai jaa! Niin no, ehkä olet oikeassa.

Osa koulunkäyntiavustajista pelkää mennä raivokkaan oppilaan lähelle. Minä en ole koskaan pelännyt, vaikka ymmärränkin pelon tunteen. Oppilaat käyttäytyvät joskus väkivaltaisesti. Silloin tällöin rauhoitteluun tarvitaan kaksi raavasta miestä. Avustajien on syytä opetella niksit, joilla päätä pitempi oppilas pidetään aloillaan. Oppilas ei saa päästä huitaisemaan ketään.

Luulen, että lapsi vaistoaa avustajan pelon. Avustajan pitää antaa oppilaalle tiukat rajat ja kuitenkin mukautua. Yleensä kaikki menee hyvin, kun otetaan kiinni takaapäin, halataan ja pidetään paikallaan. Pidetään vaan.

Kiusaamiseen tartutaan tiukasti

Kun avustettavani osallistuvat normaaliopetukseen, vien heitä yksi tai kaksi oppilasta kerrallaan. Matematiikkaa, kuvaamataitoa ja musiikkia. Erityisoppilaan saapumisesta sovitaan aina etukäteen aineenopettajan kanssa. Työskentelen koko oppitunnin tiiviisti avustettavieni lähellä. Jos ryhmässämme ilmenee levottomuutta, voimme siirtyä työskentelemään toiseen tilaan.

Normaaliluokan opettaja joko viihtyy tällaisessa koulussa tai vaihtaa koulua. Hänen suhtautumisensa näkyy siinä, kuinka valmis hän on ottamaan luokkaansa erityisoppilaita. Meidän koulussamme opettajat ja koulunkäyntiavustajat tekevät hyvää yhteistyötä. Uskon opettajien jopa arvostavan työtämme.

Kun opetin kotitaloutta, pidin ryhmässäni autistista lasta ja sijoittelin hänen opetuskeittiöihin tavanomaisella tavalla. Aluksi uutta oppilasta ihmeteltiin. Tuleeks toi tänne ja miksi juuri meidän ryhmään?

No kun hän haluaa, siksi. Alku sujui vaivalloisesti, mutta opetuksen loppupuolella muut oppilaat auttoivat autistista lasta oma-aloitteisesti. Kaveri pärjäsikin aivan loistavasti, muiden lailla hänkään ei pitänyt tiskaamisesta. Ei siis mitään poikkeavaa.

Koulun rehtori on valanut oikeaa asennetta opettajien keskuuteen. Täällä tartutaan tiukasti vaikeavammaisen kiusaamiseen. Sellaista ei hyväksytä, eikä sitä juuri esiinnykään. Ei ole tavatonta, että ruokalassa oppilas saa hepulikohtauksen ja kaksi aikuista lähtee taluttamaan häntä pois. Muut oppilaat jatkavat ruokailuaan alkuhämmennyksen jälkeen.

Teemme yhteistyötä kodin kanssa. Reissuvihko täytetään joka päivä, ja sitä seurataan tarkasti. Kaikkien pitää tietää, milloin lääkitys vaihtuu tai sattuu jotakin poikkeuksellista.

Pitää olla asennetta

Ennen nykyistä ammattiani työskentelin neljätoista vuotta perhepäivähoitajana. Kun omat lapset lähtivät kouluun, suoritin koulunkäyntiavustajan kurssin työni ohella. Vaihdoin totaalisesti alaa. Jokiniemen kouluun tullessani aloitin autismiluokassa. Myöhemmin avustin maahanmuuttajia ja vaikeavammaisia. Nyt teen kotitalousopettajan viransijaisuutta ja toimin avustajien koordinaattorina, eräänlaisena sanansaattaja.

Saatan käyttää työhön joskus omaa vapaa-aikaanikin. Tarvittaessa autan kehitysvammaluokassa, vaikka en olekaan saanut alan koulutusta. Luokassa tarvitaan auttavia käsipareja, enkä minä pelkää työntekoa. Työ kehitysvammaluokassa on omalla tavallaan antoisaa.

Olen tehnyt kaksikymmentä vuotta vapaaehtoista nuorisotyötä Vantaalla. Oma perheeni on toiminut nuorten tukiperheenä, minä tukihenkilönä ehdollisen vankeustuomion saaneille nuorille. Teen myös rikos- ja riita-asioiden sovittelutyötä. Nautin työstäni nuorten parissa. Nuoren ei tarvitse olla aina kympin oppilas pärjätäkseen maailmassa.
Koulunkäyntiavustajana en kohtaa kahta samanlaista oppilasta. Lapsen kasvu ja kehittyminen vaativat avustajaltakin jatkuvaa oppimista ja kärsivällisyyttä. Kuukauden päivät työni saattaa sujua hyvin, sitten kaikki voi yllättäen muuttua. Pitää olla asennetta, pitää osata ja uskaltaa.

Koulunkäyntiavustajankin työhön väsyy. Avustaja ei voi pitää taukoa opettajan tavoin. Hän ruokailee aina oppilaan kanssa. Avustaja on aina sidoksissa avustettaviinsa. Käynti vessassa pitää sopia muiden kollegojen kanssa. Resurssien ja sijaisten puutekin rassaa.

Mikään ei mene inhimillisyyden edelle

Yhteiskunta vaatii tänä päivänä menestystä ja onnistuneita suorituksia. Oma työni on kaukana tästä tehokkuuden maailmasta. Avustettavani eivät tule koskaan menemään lukioon ja yliopistoihin. Silti heidän tulevaisuutensa merkitsee. Ammatti-ihmisten avulla he voivat hankkia valmiudet pärjätä jotenkuten tulevassa laitoksessaan. He eivät ehkä koskaan tee ruokaa, mutta osaavat pukeutua ja syödä. Se on iso asia. Mikään ei voi mennä inhimillisyyden edelle.

Olen henkeen ja vereen integraatioihminen, mutta tulevaisuus näyttää huonolta. Koulunkäyntiavustajia vähennetään, vaikka tarve edellyttäisi lisähenkilökuntaa. Jos tämä työ hävitetään, kaikki vammaiset joudutaan pikku hiljaa sullomaan laitoksiin. Erityishoitoa tarvitsevat eivät selviä yksin.

Integraation avulla tavallinen ihminen saattaisi ymmärtää ja hyväksyäkin, ettei meidän kaikkien tarvitse olla samanlaisia. On eletty aikaa, jolloin vieraiden saapuessa vammainen lapsi vietiin latoon lukkojen taakse. Jos erityisoppilaat eivät saa toimia muiden joukossa, viedäänkö heidätkin latoon?

Haastattelu ja teksti: Jukka Vuolle