Veneveistäjä

Marko Nikula, 35 v.

Käsillätekemisen mielekkyys motivoi

Perinneveneen veistäminen on monivaiheista käsityötä. Rakentajaa palkitsevat pienet onnistumisen hetket. Ensimmäinen niistä koetaan, kun metsästä löytyy veneenrakentamiseen soveltuvat puu.

Hyvä puu kasvaa vanhassa metsässä. Sen tyvi on paljas, vaurioitumaton ja oksaton. Kun tyvitukit saadaan laudoiksi, on odotettava vielä kaksi vuotta. Puu soveltuu rakentamiseen vasta kuivuttuaan.

Työskentelen veneveistäjäyrittäjänä Turun lähistöllä Liedossa. Rakennan erityyppisiä perinneveneitä sekä korjaan vanhoja puuveneitä. Eniten olen veistänyt purjeellisia talonpoikaisveneitä, joiden historia ulottuu 1500-1600 -luvuille.

Ihastuin muodoltaan kauniiseen veneeseen jo veistäjäurani alussa. Talonpoikaisvene oli niin iso ja ihmeellinen, etten uskonut koskaan pystyväni sellaista rakentamaan, mutta niin vain opin.

Perinnevene männystä

Asiakkaitani ovat yksityishenkilöt, joita kiinnostavat perinne ja rauhallinen matkanteko vesillä. Teen veneitä tilauksesta. Soutuvene syntyy parissa viikossa. Iso vene vie kuukausia, jopa vuosia.

Aloitan rakennustyön veneen rungosta. Veistän kölin, joka antaa veneelle muodon. Kiinnitän köliin veneen poikkileikkausta kuvastavat mallikaaret, tuen ne pystyasentoon ja aloitan laudoituksen.

Runkolaudoitus mallikaarien ympärille vaatii puun taivuttamista. Pehmennän laudat kostuttamalla ne vedellä tai kuumalla vesihöyryllä. Laudoituksen valmistuttua poistan mallikaaret ja teen lopullisen kaarituksen.

Höylään parraspuut, reunalistat ja reunakannet. Määrätyissä veneen osissa käytän materiaalina jalopuuta: saarnia, tammea tai jalavaa. Muutoin perinnevene valmistetaan aina männystä.

Tapitan oksat, tulppaan ruuvit, rakennan pohjan, penkit, rallit ja mahdollisesti myös hytin. Käytän työstökoneita: vannesahaa, pyörösahaa, oikohöylää, tasohöylää ja lukuisia käsityökaluja.

Iso talonpoikaisvene painaa yli seitsemänsataa kiloa. Siinä ei ole painoköliä. Jotta vene pysyisi pystyssä purjehduksen aikana rakennan veneen pohjaan tilan paarlastina toimiville lyijyharkoille.

Lopuksi käsittelen veneen pellavaöljyllä, jotta se ei käytössä imisi vettä sisäänsä. Kyllästysöljyä talonpoikaisveneeseen menee yli sata litraa. Käytän myös tärpättiä ja lahon- ja homeensuoja-aineita.

Rakentamisen hienoimpia vaiheita on siirtää valmis vene ulos ja tervata se. Kun luovutan veneen tilaajalle, en koe haikeutta. Olenhan jo aikani sitä katsellut, ja todennäköisesti näen veneen myöhemmin vesillä tai kevätkunnostuksessa.

Alalle vailla minkäänlaista kokemusta

Veneveistäjän ammattitaitoa on huomata, mikä muoto vaatii mitäkin työstöä. Veneen linjakkuutta ei voi mittoa. Se pitää nähdä silmällä. Veneveistäjä voi muokata linjakkuutta ja sulavuutta, mutta perinneveneen alkuperäistyyli on ja pysyy.

Aloittelija käyttää paljon aikaa lautojen sovittamiseen. Kun silmä ja työstötekniikka kehittyvät, sovitus käy luonnostaan. Kokemuksen karttuessa työ sujuu nopeasti ja rutiininomaisesti, mutta vain työn jälki ratkaisee. Ammattitaitoiselle veneveistäjälle riittää kyllä töitä.

Itse lähdin alalle vailla minkäänlaista kokemusta veneenrakentamisesta saati veneilystä. Olin työskennellyt rakennuksilla pintakäsittelypuolella ja karjataloustöissä Islannissa.

Liikuin luonnossa ja harrastin valokuvausta, jonka kautta olin oppinut ymmärtämään muodon merkityksiä. Ihastuttuani puuveneiden muotoon, päätin yrittää itsekin. Lähdin opiskelemaan veneenrakennusta Savonlinnan ammattiaikuisopistoon.

Ensimmäisenä opintovuonna rakensin savolaisen soutuveneen. Onnistuminen loi uskoa veneveistäjän ammattiuraan. Valmistumiseni jälkeen tein alihankintatöitä tuttavani veneveistämöllä Savonlinnassa.

Muutama vuoden aikana itseluottamus kasvoi ja yrittäjän identiteettini vahvistui. Kun sain pari suurehkoa tilausta Kustavin seudulta, uskalsin aloittaa tosissani. Hankin koneet, laitteet sekä verstaan ja muutin takaisin kotiseudulleni Turun lähistölle.

Työssä vapauden tunnetta

Puuvene saattaa herättää ihmisissä romanttisia tunteita. Hyvä niin, vaikka veneveistäjän ammatissa ei ole kerrassaan mitään romanttista. On tehtävä valtavasti ja aikataulutettava työ oikein. Veneilykausi Suomessa on lyhyt, joten kaikki tilaajat haluavat veneensä kesäksi.

Työskentelen lähes aina yksin. Vain kaaren painannassa tarvitsen kaveria. Työyhteisöni ovat puuveneveistäjien yhdistyksessä toimivat kollegani. Yhteisö on arvokas tuki. Ongelman ilmaantuessa voi soittaa kaverille ja kysyä neuvoa.

Kollegoita tavatessani on ilo havaita, etten sittenkään ole aivan yksin.

Olen onnistunut luomaan itselleni ammatin ja työpaikan lähelle kotia. Verstas sijaitsee piharakennuksessa. Vajasta löytyvät perhekäyttöön tarkoitettu soutuvene ja seitsemänmetrinen talonpoikaisvene.

Aion pitää yritystoimintani pienimuotoisena jatkossakin, sillä pidän käsillätekemisestä. Kiireestä huolimatta saan olla oma herrani ja nauttia vapaudesta. Todellisuudessa vapautta ei ole, mutta minulle riittää vapauden tunnekin.

Haastattelu ja teksti: Jukka Vuolle
Kuvat: Rami Marjamäki