Musiikinopettaja

Virpi Pitkänen, 47 v.

Olin pianonpimputtaja ja nuottiintuijottaja, kunnes opin suhtautumaan avoimesti musiikkiin ja sen tekemiseen. Lahjakkuuden kehittäminen ei ole vain harvojen yksinoikeus. Lähes kaikki lapset ovat musikaalisia. Otan oppilaan ideat kokeiluun, sillä mistä tahansa ideasta voi syntyä äänitaideteos.

Peruskoulussa ja lukiossa ei kasvateta välttämättä muusikoita. Tärkeintä on, että tietoaineiden vastapainoksi oppilas saa irrotella, nousta pulpetista, iloita ja oppia musiikista. Kaikilla oppilaillani ei ole vielä musiikillisia taitoja, mutta heillä on kokeilunhalua ja erityisesti peruskoulun puolella valtavasti intoa. Luokassa he oppivat, että soiva lopputuotos syntyy tekemällä yhdessä.

Musiikki vaatii tekijältään kykyä kuunnella muita ja ottaa huomioon muiden mieltymykset. Ihmisten yhteiselokin edellyttää erilaisuuden hyväksymistä. En toivo oppilaista ensisijaisesti muusikoita vaan ennakkoluulottomia kansalaisia. Jos heidän elämänsä rikastuu musiikilla, hyvä niin.

Musiikkielämykset vievät eteenpäin

Musiikinopettaja opettaa tavallisesti useammassa kuin yhdessä koulussa. Minäkin työskentelen kahdessa koulussa, Tampereen Hatanpään lukiossa ja Hatanpään peruskoulussa. Yleismusiikin opettajana minun ei tarvitse osata kaikkea mahdollista, sillä musiikkipainotteisen lukiomme muut opettajat vetävät erikoisalojen kurssit. Opiskelija saattaa tuntea määrätyn musiikinlajin minua paremmin ja voi kiinnostuksensa mukaan valita vaikkapa musiikkiteknologian tai pop-jazz -bändisoiton kurssin.

Musiikkitunnilla tekeminen ja toiminta lisäävät oppilaan oma-aloitteisuutta, tietoja ja taitoja. Musiikkielämykset vievät eteenpäin. Kun oppilas osallistuu, kuuntelee, soittaa ja laulaa, hän luultavasti saa, mitä tarvitseekin. Nuoriso kuuntelee musiikkia paljon, mutta kun pitäisi itse ryhtyä tekemään, se ei olekaan aivan helppoa. Joku ei viihdy isossa, paljon ääntä tuottavassa ryhmässä, jollekin toiselle se on viihtymisen perusta. Yritän pitää lankoja käsissäni ja viedä ryhmää kohti yhteisiä tavoitteita.

Seiskaluokan tunnilla innostutaan helposti. Kahdella seuraavalla luokka-asteella musiikki valinnaisena aineena motivoi kaikkia. Lukion ensimmäisen vuoden ykköskurssilla joku tavoittelee vain suoritusmerkintää, mutta siitä eteenpäin valinnaisaineen opiskelijat suhtautuvat musiikkiin tosissaan. Motivaatioeroista huolimatta lukiolaiset ymmärtävät opetuksen tarkoituksen. Minäkin ymmärrän, jos musiikki ei aina huvita.

Osalla lukion musiikkilinjan opiskelijoista on erittäin hyvät taidot ja valmiudet, osa tulee kokeilemaan. On haasteellista ja työlästä sovittaa eritason osaaminen yhteiseksi toiminnaksi. Parhaat opiskelijat eivät koe pääsevänsä eteenpäin, jos tekemisen taso ei ole riittävän korkealla. He suhtautuvat musiikkiin kunnianhimoisesti. Työskentely isossa ryhmässä on hankalaa siihen asti, kunnes opin tuntemaan oppilaani. Sen jälkeen työ sujuu.

Valitsen harjoitusmateriaalin ryhmän kehitysvaiheen ja kurssisisällön perusteella. Oppilaskin voi vaikuttaa oppituntien musiikkivalintoihin. Saatamme harjoitella keskittymistä ja motoriikkaa: käsiä ristiin sinne tänne, ja sitten mukaan musiikki, jossa jokaisella on oma osuutensa. Kun kaikki onnistuu, oppilaiden silmät loistavat, ja musiikkitunti päättyy seuraavan odotukseen. Joskus kaikki oppilaat ovat niin puhki muusta koulunkäynnistä, että sammutamme valot ja kuuntelemme vaikkapa sinfonian. Ulkopuolinen hämmästelisi luokassa vallitsevaa rauhaa.

Opettavaista, ihanaa ja hauskaa

Musiikkitunneilla oma ääni on tärkein instrumentti, tutustuminen uuteen teokseen alkaa usein juuri laulamalla. Äänen tuottaminen vaatii rohkeutta, joten ei haittaa, vaikka koko tunti menisi laulun parissa. Pidän soittimia mukana, koska monet oppilaat soittavat mielellään. Koulun soitinvalikoima on laaja: kitarat, kosketinsoittimet, kanteleet, nokkahuilut, bassot, sello, viulut, laattasoittimet, rummut ja muut perkussiot. Hallitsen pianon parhaiten, mutta tunnen muutkin soittimet. En häpeä osaamistani edes koulun kitaristien joukossa.

Instrumentit herättävät oppilaissa uteliaisuutta. Koulun ulkopuolella soittotunneilla käyvät nuoretkin kokeilevat mielellään koulussa muita soittimia. Harjoituksella pyritään aina hyvään lopputulokseen. Täydelliseen sointiin ei aina ylletä, mutta tärkeintä onkin yritys. Jos esitys miellyttää oppilaita itseään, he saattavat näyttää taitonsa koulun lukuisissa tilaisuuksissa. Ysiluokkalaisten Poikamieskuoro pysyi koossa koko vuoden ja tuotti iloa niin kuorolaisille kuin opettajallekin. Opettavaista, ihanaa ja hauskaa.

Työni on ryhmäopetusta, joten yksilön arvioiminen tuntuu usein vaikealta, jopa turhalta. Numeroarvosteluun on kuitenkin totuttu, ja numeroita odotetaan. Kiinnitän arvioinnissani huomiota oppilaan kehittymisen, hänen asenteeseensa muuta musisoivaa ryhmää kohtaan ja siihen, kuinka hyvin hän jaksaa työskennellä.

Opettajanurani aikana olen oppinut huomaamaan oleellisimman. Uskallan opettaa ilman yksityiskohtaista ennakkosuunnitelmaa. Kotiin palatessani kassi on silti pullollaan töitä, lippuja ja lappuja, muistettavaa. Teen paperityöt mieluummin kotona kuin koulussa. Illalla valmistaudun seuraavaan päivään, oikeastaan jo odotankin sitä, ja aamulla aloitan työni rauhallisin mielin.

Työ fyysistä, usein hikistäkin

Lapsena soitin aina pianoa, huvikseni vain. Lukion alussa aloitin opiskelun musiikkiopistossa ja etenin siellä nopeasti. Lukion jälkeen en halunnut päntätä pääsykokeisiin, joten hain opiskelupaikkaa sieltä, missä ei järjestetty kirjallisia kokeita. Pääsin kauppakorkeakouluun ja Sibelius-Akatemiaan. Valitsin jälkimmäisen, koska siellä sain soittaa. Edessä oleva musiikinopettajan ammatti tuntui kivalta, mutta hurahdinkin kansanmusiikkiin, enkä opintojen loppuvaiheessa halunnut enää opettajaksi.

Sibelius-Akatemian opettaja, Martti Pokela, kansanmusiikin esittäjä ja kanteletaiteilija, avasi korvani musiikin sävyille. Olin tottunut soittamaan pianolla toinen toistaan vaikeimpia teoksia, mutta Martti opetti kuuntelemaan ääniä. Ja äänet kuulostivat mielettömän hienoilta, vaikka nuoteista ei aina ollut tietoakaan. Voi olla, että ilman kansanmusiikin perusluonteen omaksumista olisin tänään viisasteleva oppimestari, vanhanaikainen musiikkitantta.

Valmistuttuani Sibelius-Akatemiasta lähdin Unkariin oppimaan kansanmusiikkia, musiikkikasvatusta ja elämää. Palattuani opiskelin vielä hetken Akatemian kansanmusiikkiosastolla ja työskentelin pianonsoiton ja kanteleensoiton opettajana Itä-Helsingin musiikkiopistossa. Minut valittiin Joensuun konservatorion kansanperinnesoiton opettajaksi, mutta neljä vuotta virassa tekivät tehtävänsä. Aloin harkita muuta. Konservatoriossa vain kaksikymmentä oppilasta sai opetustani, muut maailman lapset jäivät ilman, tässäkö tämä oli?

Muutin Tampereelle, opetin kahdessa koulussa ennen siirtymistä nykyiseen työhöni. Huomasin pian, että ehdin hoitaa vain ammattini. Esiinnyin jonkin verran, mutta luovuin siitä ja keskityin työhön. Musiikkisuuntaukset muuttuvat nopeasti, joten yritän pitää itseni ajan tasalla. Jos mieleni tekee soittaa, menen pianon tai flyygelin ääreen. Koulun jälkeen kaipaan yleensä vain hiljaisuutta. Päivisin olen melutyöläinen, sillä musiikkiluokan äänenvoimakkuuden taso pyrkii aina kohoamaan. Työ luokassa on fyysistä ja usein hikistä. Kuuntelen musiikkia kotona, mutta osa nautinnosta katoaa usein, kun huomaan ajattelevani, mille koulun kurssille teos saattaisi soveltua.

Valinnaisaineiden opettaja tekee omassa koulussaan tulosvastuullista työtä. Tunnit kertyvät siitä, miten hyvin opettaja onnistuu innostamaan nuoria opiskeluun. Urani alussa mietin usein vain oppilaita ja luokkatyöskentelyä. Nyt pystyn nauttimaan koko työyhteisön vahvuudesta ja piristävästä ajatustenvaihdosta.

Koulussa olen oppinut maailman raadollisuutta. Kiinnitän tänään huomiota yhteiskunnallisiin ilmiöihin, ja näen, miten vaikeaa lapsilla ja nuorilla saattaa olla. Toivon, että voisin omalla työlläni antaa heillä lisää voimia.

Haastattelu ja teksti: Jukka Vuolle
Kuvat: Jukka Uotila