Tietoliikenneasentaja

Harri, 43 v

Voisi sitä huonomminkin valita. Tähän tulokseen olen tullut, vaikka tulinkin alalle lähes vahingossa. Menin katsomaan ammattikoulun pääsykokeisiin, millaiset ne ovat. Veli oli hakenut sähköpuolelle, joten ajattelin, ettei nyt ihan samalle alalle sentään. Niin tulin hakeneeksi puhelinpuolelle.

Olen kotoisin Lohjalta, täällä kävin koulua ja täällä olen tehnyt työtä. Nyt on 23. vuosi saman työnantajan palveluksessa täyttymässä. Ennen armeijaa olin jonkin aikaa rengas- ja lasiliikkeessä töissä.

Puhelinpuolen opetusta oli ammattikoulussa ollut vasta vuoden, kun aloitin. Siitä varmasti johtuu, ettei koulussa syntynyt mielikuva ammatista vastannut paljoakaan todellisuutta. Koulutus oli aika kaukana käytännön töistä, teoreettista. Opetus alkoi metallitöistä ja näin kuulemma on ollut jälkeenpäinkin. Asiayhteys ei ole minulle koskaan täysin valjennut, ellei sitten katsota, että alalle kouluttautuva osaa tehdä kaikenlaista käsillään. Ainakin nykyisin tuntuu, että nuorten käden taidot ovat melko heikot.

Voisi sanoa, että paremman koulutuksen ammattiin sain armeijassa. Olin viestimiehenä ja armeija-aikaan kuului kolme viikkoa linjatöitä Forssan suunnalla.

Rento lämpöpuku ja lapio

Nykyiseen työpaikkaani tulin heti armeijan jälkeen. Oli toukokuun 15. päivä, kun aloitin. Oli kylmä päivä eikä talosta meinannut löytyä työvaatteita, joissa olisi tarjennut, sillä talvivaatteet oli jo korjattu pois. Lopulta löytyi lämpöpuku, jonka numero oli 56. Koska olin siihen aikaan huomattavan hoikassa kunnossa, puku oli todella rento päällä.

Ensimmäinen työvälineeni oli lapio, sillä pääsin mukaan kaapelinvetohommiin. Olin apupoikana kahden vanhemman asentajan matkassa. Yhä on tapana, että vanhempi asentaja perehdyttää taloon tulevan uuden työntekijän. Voisi sanoa, että työ on minua kouluttanut. Olen mielestäni sellainen vanhan kansan tietoliikenneasentaja. Aluksi työskentelin linja-asentajana, sitten kaapeliasentajana, sen jälkeen tilaaja-asentajana yksityispuolella. Nykyisin olen yrityspuolella. Tällainen yritysosasto työnantajayrityksessä on ollut vasta muutaman kuukauden, aikaisemmin nämä työt hoiti tytäryhtiö.

Olen siis ollut kaikki nämä vuodet saman työnantajan palveluksessa, vaikka työtehtävä onkin muuttunut. Työsuhteen voisi kai määritellä sanoilla "pitkät talkoot". Kirjallista työsopimusta ei aikanaan tullut tehtyä, mutta eiköhän tässä ole jo kertynyt näyttöä siitä, että jonkinlaisessa työsuhteessa on toistaiseksi oltu. Varmaan minä olen viihtynyt, kun olen näin kauan ollut. Vai johtuisiko se siitä, etten muutakaan osaa?

Vaihtelevaa ja itsenäistä

Työtäni voisi kuvata yhdellä sanalla: vaihtelevaa. Riippuu täysin asiakkaan tarpeista ja vaatimuksista, mitä tehdään. Tyypilliseen työviikkoon sisältyy lukuisia työtehtäviä, joiden laatu vaihtelee puhelimen asennuksesta laajakaista- internetyhteyksien ja sisäverkon rakentamiseen. Tarvittaessa teen myös paperille laadittavat suunnitelmat. Yleensä kaikki alkaa sillä, että joku pyytää, että "jos joku tulis vähän katsomaan".

Työ vaatii joustavuutta. Meillä kaikki asennuspuolella ovat varautuneet siihen, ettei aamulla koskaan tiedä, mihin aikaan päivä loppuu. Työpäivä päättyy, kun työ on sopivassa kohdassa. Mitä siitä tulisi, jos lähtisi tarkkaan kellon mukaan pois ja jäljellä koko hommasta olisi vain viidentoista minuutin työ, jota varten pitäisi taas seuraavana aamuna ajaa työpisteeseen, joskus melkoisen pitkänkin matkan päähän.

Joku aika sitten olin työparini kanssa töissä lauantaina kaksitoista tuntia, kun asiakas halusi, että työ valmistuu silloin. Ei tällainen kuitenkaan ihan jatkuvaa ole. Tähän asti ylitöistä on aina saanut palkan, mutta nyt on käyty neuvotteluja siitä, että ylityöt voisi tarvittaessa vaihtaa vapaaksi. Paljonhan tämä on kiinni siitä, haluaako asiakas maksaa ylitöistä.

Työ on hyvin itsenäistä. "Työnjohtajana" toimii tietokone, jolta otetaan itse työmääräykset esiin. Aikaisemmin työskenneltiin enemmän pareina, mutta nyt työtä tehdään paljon itsenäisesti. Yrityspuolella on kaksi asentajaa, jaamme työt ja katsomme, mihin kohteisiin pitää mennä yhdessä. Jako yksityis- ja yrityspuolen välillä ei ole tiukka vaan liukuva tarpeen mukaan.

Aikaisemmin alue, jolla työskentelimme, oli melko tiukasti Lohja, mutta nykyisin töitä tehdään jo aika laajalla alueella Hyvinkäältä Hankoon, Karkkilasta Helsinkiin.

Näkyy palkassa ja itsetunnossa

Vuosien mittaan olen suorittanut sekä alemman että ylemmän ammattitutkinnon. Yhtiön maksoi kokeissa käynnin. Ammattitutkinnon suorittaminen näkyy sekä palkassa että itsetunnossa. Voinkin vaatimattomasti sanoa, että nykyään olen työhöni pätevä. Ainakin omasta mielestäni olen kehittynyt melkoisesti niistä päivistä, jolloin aloitin.

Tietoliikenneasentajilla on yleensä hyvin samanlainen koulutustausta kuin minullakin. Takana on alan ammattikoulu. Myös oppisopimuskoulutus on väylä alalle. Yleensä alalla viihdytään pitkään ja vaihtuvuus yrityksissä on aika pieni. Ala on hyvin miesvaltainen, vaikka on meillä nytkin yksi 20-vuotias tyttö töissä, ja vuosia sitten oli myös yksi nainen.

Alalle tullaan yleensä aika nuorina. Tänne on kerran tullut yksi yli viisikymppinen, mutta hänkin vain vaihtoi toisesta paikasta. Enemmän kuin iästä on alalle tulo varmasti kiinni kunnosta. Jonkinlaisessa kunnossa on oltava, että jaksaa kantaa painavaa kelaa tai kahlata vyötäröön asti ulottuvassa lumihangessa. Tai kiivetä tolppaan.

Sosiaalisen salapoliisin työtä

Tietoliikenneasentajaksi aikovan on oltava ainakin jossain määrin sosiaalinen, sillä tässä työssä joutuu aika paljon tekemisiin asiakkaiden kanssa ja välillä vähän hankaliinkin tilanteisiin. Voi joutua selittelemään aika tavalla, jos esimerkiksi jossain taloyhtiössä on päätetty hankkia kaapeli-tv ja yksi perhe ilmoittaa, ettei heidän puolellaan saa tehdä mitään, kun he eivät kaapeliakaan halua. Silloin on osattava selittää, ettei kuva näy naapurissakaan, jos koko verkkoa ei käydä läpi. Ja kuka silloin korvaa, jos tällaisessa tilanteessa siirretään kirjahyllyä ja parkettiin jää naarmu.

Entä ne tilanteet, joissa pitää oikein etsimällä etsiä, mistä kaapeli on vedetty. Jotkut vanhat talot vaativat tässä suhteessa todellista salapoliisin työtä. Silloin voi sattua niinkin, että joutuu repimään jotain ihan turhaan. Kaappia on joskus hakattu tästä syystä kappaleiksi - eihän se haittaa, kun tämä on vain reikä ja vain kaapin takaseinässä, eihän - mutta onneksi ei sentään parkettilattiaa. Taloista pitäisi toki olla olemassa tietoverkkojen sijainnista kuvat, mutta jos niitä on, ne ovat niin vanhoja, että mustekin on jo haalistunut pois ja paperi repeillyt. Se on jo ihan utopistinen toivomus, että ne mahdolliset piirustukset olisi vielä päivitetty.

Ukkonen, myrsky ja tykkylumi

Tietoliikennealalla ei saa olla pahasti värisokea, vaan eri värit on ainakin jotenkin pystyttävä erottamaan, sillä erottelu perustuu väreihin. Yleensä värisokeus tulee esiin jo ammattikouluun pyrkiessä. Alalla tarvitaan myös hyviä käden taitoja, sen sijaan esimerkiksi vasenkätisyys ei ole mikään ongelma. Meilläkin kahdeksasta asentajasta kaksi on vasenkätisiä.

Tärkeää on, että on valmis oppimaan koko ajan uutta, sillä ala ja sen työt kehittyvät vauhdilla. On sopeuduttava erilaisiin töihin ja pystyttävä itsenäiseen ongelman ratkaisuun. Tällainen itsenäinen työ sopii minulle, en pystyisi työskentelemään hihnan vieressä kuin vähän aikaa.

Toki paineitakin tulee. Eniten stressiä aiheuttavat varmasti aikataulut. Kun muut sopivat töistä ja kone tekee aikataulun arvioidun keskiarvon mukaan, saattaa aikataulussa pysyminen olla mahdotonta, siinä saattaa vaikkapa vanhan talon sokkeloissa tulla hiki. Erityistä kiirettä ja painetta syntyy, kun kesällä ukkostaa ja myrskyää tai talvella paha tykkylumi kaataa puita. Silloin siirretään asennuspuolelta väkeä kiireellisiin korjaustöihin eikä valoisa aika riitä työn tekemiseen vaan saa painaa pimeälläkin.

Riskejäkin on. Ollaan sähkön kanssa läheisesti tekemisissä, minäkin olen saanut useamman kerran näpeilleni. Tikas- ja pylvästyöskentelyssä on omat riskinsä, samoin autolla liikkumisessa työpisteestä toiseen. Ja aivan erityisen hankalia ovat työasennot. Asentajan työ on hyvin usein joko lähellä lattianrajaa tai katossa. Itse olen käynyt hierojalla jo 20 vuotta suunnilleen kerran kuukaudessa.

Eikä asentajilla ole pakkasrajaa, vain oma järki sanoo, milloin ei enää voi tehdä. Mutta sade tai tuuli ei saa olla mikään este sille, että töihin tartutaan. Ajatellaan nyt, mitä siitä tulisi, jos vikaa korjaamaan pyydettäessä sanottaisiin, ettei voida tulla, kun kolmeksi seuraavaksi päiväksi on luvattu sadetta.

"Minä olen muuten tehnyt tuon"

Parhaat hetket tässä työssä kokee, kun on saanut työn valmiiksi ajoissa, on ollut kova pähkinä purtavaksi, mutta kaikki toimii. Voin sanoa, ettei kukaan ole vielä tarjonnut työtä, jota ei olisi saatu tehdyksi. Aina voi luottaa tiimiin ja soittaa kavereille, jos omat neuvot eivät riitä.

Huono työn jälki ärsyttää minua. Aina pitää voida sanoa, että "minä olen muuten tehnyt tuon", sen verran ammattiylpeyttä on oltava. Jokaisella on asennustyössäänkin oma käsiala, kyllä jäljestä usein tunnistaa, kuka on ollut asialla.

Varsinaista palautetta saa kuitenkin aika harvoin. Joskus työkavereilta tai asiakkailta, mutta silloinkin enemmän huonoa kuin hyvää. Aika harva myöskään sanoo suoraan. Joskus, kun tulee palautetta, se kohdistuu esimerkiksi koko asentajakuntaan. Joskus saa sentään kuulla, että esimerkiksi pinta-asennuksessa on osannut vetää johdot niin, ettei niitä huomaakaan.

Vaimo voi pyytää sulkemaan kännykän

Tämä ammatti vaikuttaa perhe-elämään. Kun vikoja tulee, soi puhelin vaikka aamuyöstä. Vaimo onkin pyytänyt sulkemaan kännykän yöksi. Meillä oli jonkin aikaa käytössä päivystysjärjestelmä, mutta se tuli liian kalliiksi. Jos sitten yöllä apua tarvitaan, on vikailmoitusten vastaanotossa soittolista, jonka mukaan lähdetään hälyttämään apua. Tällaisia puheluja saattaa tulla myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Ammatin arvostus? Ei meillä taida ihan hirveän huikeaa arvostusta olla, mutta ilkeää tämän kertoa. Taitaa olla vähän niin, että tätä ammattikuntaa tullaan ajatelleeksi vasta, kun jokin ei toimi.

Yhteishenkeä alalla toimivien kesken on. Sen huomaa esimerkiksi kursseilla, joilla käydään paljonkin keskustelua siitä, miten eri paikoissa eri hommat toimivat. Ja tien päällä kyllä moikataan, kun vastaan tulee toisen firman asentajia, vaikka ihan yhtä pitkälle menevää yhteishenkeä ei olekaan kuin rahtareilla.

Olen joskus miettinyt, mitä muuta voisin tehdä, jos en olisi tietoliikenneasentaja. On olemassa paljon ammatteja, joihin en ryhtyisi. En haluaisi olla rekkakuski, maanviljelijä, postinkantaja, lääkäri tai nuohooja. Kai minä olen siis aika tyytyväinen valintaani.

Etenemismahdollisuuksia ei ole hirveästi, pitäisi opiskella pitkäjänteisesti, eikä sellainen ole mun juttu. Olen enemmänkin käytännön mies, vaikka olen kyllä nytkin mukana NetMaster-koulutuksessa. Se alkoi lokakuussa ja päättyy toukokuussa. Joka kuukausi on 2-3 opiskelupäivää, lisäksi tulevat kotitehtävät ja harjoitukset. Kiinnostavaa on ollut, vaikka turhiakin osioita on. Sitä en vielä osaa sanoa, näkyykö tämäkin aikanaan palkkapussissa.

Haastattelu ja teksti: Marja Holli