Valaistusmestari

Aslak Sandström, 62 v.

Valo - dramaattinen elementti

Dostojevskin "Idiootissa" kaksi näyttelijää keskusteli kynttilän valossa. Mystisen musiikin aikana lavasteiden takaa nousi himmeä valo. Katsoja ei sitä huomannut - valoa mutta aisti kuoleman läsnäolon.

Teatterivalaistus tuo tarinalle lisäarvoa. Ennen muinoin riitti, kun näyttelijä näkyi ja katsoja erotti yön ja päivän. Tämän päivän teatteri on visuaalista ja moni-ilmeistä. Valaistukseen liittyy tekniikka, mutta enimmiltään valo on mielen asia.

Työskentelen suunnittelevana valaistusmestarina Suomen Kansallisteatterissa Helsingissä. Olen ollut valoissa kolmekymmentä vuotta enkä vieläkään tiedä, mistä syntyy taito hyödyntää valoa.

Kyse voi olla mielikuvituksesta tai vain kiinnostuneisuudesta. Teatterivalaisussa pitää kyetä kommunikoimaan muiden ammattilaisten kanssa. Tärkeintä on nöyryys, halu saattaa oma idea palvelemaan yhteistä tarkoitusta.

Kaunista valoa

Näytelmän luominen on prosessi. Se alkaa käsikirjoituksesta. Itseltäni ensimmäinen lukukerta menee näytelmän perusajatuksen hahmotukseen. Toisella kerralla luen käsikirjoitusta valaisu mielessäni.

Suunnittelevana valaistusmestarina kuulun teatterin taiteelliseen henkilökuntaan. Yhteistyö muiden ammattilaisten, ohjaajan, lavastajan ja pukusuunnittelijan kanssa alkaa hyvissä ajoin ennen näyttelijöiden mukaantuloa.

Esisuunnitteluvaiheessa työtä johtaa näytelmän ohjaaja. Käymme läpi hänen näkemyksiään ja ideoimme uutta. Jos ohjaaja tietää tarkasti pyrkimyksensä, valaistusuunnitelma voi syntyä hyvinkin nopeasti. Useimmiten esityksen visuaalinen ilme muotoutuu kuitenkin harjoitusprosessissa.

Teknisten harjoitusten alkaessa näyttämölle rakennetaan lavasteet ja valot. Katsomoon siirretään valo-ohjauspöytä. Pienellä näyttämöllä olen itse ohjaimissa, suurella näyttämöllä tarvitsen avukseni operaattorin.

Kun paikalla ovat näyttelijät ja tekniikka, kaikkea mahdollista kokeillaan. Ohjaaja saattaa toivoa kohtaukseen määrätynlaista valoa. Kaunista, kyllä mutta minkälaista kaunista? Se selviää vain vuorovaikutuksessa.

Vähä vähältä ideat rikastuvat. Yhteinen näkemys alkaa muotoutua. Jos huomaamme olevamme hakoteillä, mietimme uudelleen ja korjaamme.

Ensi-ilta piste iin päällä

Harjoitusprosessin aikana valokuvataan. Sisällytän kuvadokumentit valaistusuunnitelmaani. Lavastuspiirrokseen teen valokartan. Määrittelen valot, värit ja valonheittimien suuntaukset. Suuntausten tulee olla oikein eikä sinne päin.

Näytelmän valaistuksessa on kymmenestä kolmeensataan muutosta, valomomenttia. Oikeaa ajastusta harjoitellaan näyttämöllä lukemattomia kertoja. Kun ajastus on kohdallaan, ohjelmoin valomomentit valo-ohjauspöydän softaan.

Kalusto asettaa tekniset rajat valaistukselle. Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä on reilut parisataa valonheitintä, suurella näyttämöllä kuusisataa. Repertuaariin kuuluu useita näytelmiä. Jokainen vaatii oman määränsä valokalustoa.

Ensi-illan lähestyessä työtahti kiihtyy. Teatterilla tehdään pitkiä päiviä riippumatta siitä, valmistuuko näytelmä suurelle vain pienelle näyttämölle. Kun valaisu toimii, loppu on toteutusta. Valvon valaisua ensimmäisissä näytöksissä. Sen jälkeen valomiehet huolehtivat operoinnista.

Tekniikka on haavoittuvaa. Valo-ohjauspöydän ohjelma voi kaatua, mutta varmuusjärjestelmän avulla saliin jää viimeiseksi käytetty valaisu. Joskus vika saadaan korjatuksi niin nopeasti, ettei yleisö huomaa näyttämöllä mitään epätavallista.

Näytelmää saatetaan esittää satoja kertoja. Valaistuksessa muutetaan enää korkeintaan rytmitystä. Itselleni ensi-ilta on piste iin päällä. Teatterikriitikot harvoin arvioivat esityksen valaistusta. Saan palautteen ohjaajalta, lavastajalta ja muilta kollegoilta.

Vuosia sitten tein rinnakkain useita projektia, nyt vain esityksen kerrallaan. Aikaisemmin olin valaistusmestarina myös näytöksissä. Tänään työni painottuu suunnitteluun ja esimiestehtäviin.

Valaistusmestarin valoisa tulevaisuus

Hankin valaisuoppini Ruotsissa, jonne muutin jo nuorena. Ajoin rekkaa ja näyttelin harrastajateatterissa. Pian harrastus alkoi mennä työn edelle. Kun eräs teatteriryhmä tarvitsi teknistä osaamista, lähdin mukaan ja jäin alalle.

Opiskelin valosuunnittelua Dramatiska Institutin opettajan opissa Tukholmassa. Pitäessäni valaistuskurssia Salossa, poikkesin samalla reissulla Helsingissä työhaastattelussa.

Puoli vuotta myöhemmin aloitin valomiehen työt Kansallisteatterissa ja jatkoin opintojani Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun laitoksella. Pääsin heti töihin hyvien ohjaajien kanssa. Hienoissa harjoitusprosesseissa on syntynyt useita menestysnäytelmiä.

Suomeen muuttaessani saatoin todeta, että teatterivalaistuksessa Suomi oli hieman Ruotsia jäljessä. Nykyisin asiat ovat toisin päin.

Kansallisteatterissa työskentelee sataviisikymmentä ammattilaista, valoryhmässä parikymmentä. Talo on loistava työyhteisö. Tiettyjen ohjaajien kanssa yhteispeli sujuu niin hyvin, ettei aina tarvita edes sanoja.

Luultavasti valaistusmestarille kehittyy kädenjälki, johon ohjaaja mieltyy ja turvautuu helposti uudelleenkin.

Saan työssäni käyttää mielikuvitusta, kokeilla, etsiä ja löytää. Tekniikka kehittyy. Uudet ohjauslaitteet ja valonheittimet tuovat työhön pelkästään hyvää, sillä teatteri on muuttumassa entistäkin visuaalisemmaksi.

Teatterit kamppailevat taloudellisten paineiden alla, mutta niin on ollut aina. En tiedä minkään todellisen uhkaavan teatteritaidetta. Valaistusmestarina näen tulevaisuuden valoisana.

Haastattelu ja teksti: Jukka Vuolle
Kuvat: Rami Marjamäki