TV-kuvaaja

Mika Paavilainen, 40 v.

Televisio-ohjelma syntyy ammattilaisten yhteistyönä. Ohjelman ilmeeseen vaikuttavat lavastus, puvustus, äänitys, valaisu, kuvaus ja ohjaus. Hyvällä visualisoinnilla voidaan televisiokatsojalle välittää juuri oikea tunnelma. Ooppera näyttää oopperalta ja Mäkimaan perheen eteinen näyttää eteiseltä.

Kuva ja valot kulkevat käsi kädessä. Kuvaussuunnittelijan pitää ymmärtää, mitkä keinot toimivat televisiossa, tv-kuvaajan täytyy heittäytyä tilanteeseen ja uskaltaa. Lopputulos on hyvä, kun katsoja ei tiedosta televisiotekniikan läsnäoloa, kun hän ei tunnista välinettä, kameraa.

Olen YLE TV1:n kuvaussuunnittelijana toimiva tv-kuvaaja. Suunnittelen televisio-ohjelmien kuvailmaisua, varaan tuotantoresursseja ja valvon suunnitelmien toteutumista. YLEn Helsingin yksikössä meitä kuvaussuunnittelijoita on kymmenkunta, Tampereella ja maakunnissa saman verran lisää.

TV1:n tilaajat päättävät, mitä ohjelmia kanavalla esitetään. Tuotanto-osastomme toteuttaa. Palvelemme kanavan osaamiskeskuksia, joille tarjoamme muun muassa kuvauspalvelua, lavastusta, puvustusta, ääntä ja grafiikkaa. Teemme yhteistyötä myös yksityisten tuotantotalojen kanssa. Tuotantoprosessi on pitkä ketju. Ketjun huipulla on ohjelman tilaaja, ketjun alkupäässä idea.

Vastaan ohjelman visuaalisesta ilmeestä

Kuvaussuunnittelijoiden työt jakautuvat osaksi ohjelmatyypeittäin. Osa meistä tekee televisiodraamaa, osa urheilua. Suuressa urheilutapahtumassa on mukana valtavasti tekniikkaa ja jopa viisikymmentä kameramiestä. Omassa työssäni keskityn studio-ohjelmiin, klassisen musiikin konsertteihin, silloin tällöin oopperaankin. Studioissa teen viikoittaisia ohjelmia, joihin minä tai joku meistä on laatinut kuvaussuunnitelman. Käyn silloin vuorollani ylläpitämässä valmista formaattia. Kuvaussuunnittelijan työhön kuuluu osata moninaisia ja vaativia kuvaus- ja valaisutehtäviä.

Vastaan ohjelmien visuaalisesta ilmeestä ja huolehdin siitä, että ohjelmatuotantoon löytyy oikea määrä tekniikkaa, henkilöstöä ja tuotantoaikaa. Ratkon työkseni, kuka tekee mitäkin ja millä välineillä. Perehdyn ohjelmaan, aikataulutan, suunnittelen valaisua ja kuvadramaturgiaa. Ohjelman tuotantotapa ja ohjelmatyyppi vaikuttavat valintoihini. Taltioitava ohjelma vaatii toisenlaista lähestymistapaa kuin suora lähetys.

Pienin suunnittelutyöni lienee studiossa tapahtuva keskusteluohjelma. Neuvottelen ohjelmantekijöiden kanssa ja saan lavastajalta pohjan, johon rakennan valot ja kamerapaikat. Toistuvaisohjelman pitää näyttää aina samanlaiselta, tunnistettavalta. Jos valvon toisen suunnittelijan laatimaa työtä, huolehdin studion kuntoonlaitosta. Kamerat ja valot ovat yleensä vakiopaikoillaan. Osoitan valaisijoille lampun suunnat, menen istumaan keskustelijoiden paikalle ja varmistun, että valo osuu oikein. Työ on välillä rutiinia mutta usein haastavaa ja monipuolista.

Viihdekonsertin kuvaussuunnittelu vaatii perusteellista valmistelutyötä. Tutustun etukäteen konserttitilaan ja ohjelmaan. Keskustelen ohjaajan, lavastajan ja konsertin valaisijan kanssa. Jos ulkopuolinen taho hoitaa taltioinnin, neuvottelen tuotantoyhtiön kanssa. Pohdin ohjaajan kanssa tulevia kamerapaikkoja. Kun Maarit laulaa ja Sami Hurmerinta säestää, molemmat tarvitsevat solistikameran. Bändi ja kuoro eivät sellaista kaipaa, mutta saadaksemme ohjelmaan vauhdikkuutta, rumpali on hyvä nostaa esille. Jos yleisö villiintyy, tarvitaan kamera yleisöä varten, kamera-ajoa varten kenties myös kamerakraana ratoineen.

Ison konserttisalin massiivinen tilavaikutelma välittyy yleiskuvakameralla. Saamme kuulla, että Maarit aikoo tanssia yhden laulun aikana. Esityksessä pitää siis käyttää kuvavakaimella varustettua steadicamia, jonka kanssa kameramies voi pyöriä solistin ympärillä. Perehtymisen jälkeen tiedän, mistä kaikesta konsertin visuaalisuus syntyy. Mietin värit ja suunnittelen valo- ja kamerapohjat. Isoissa tuotannoissa toimitaan tarkasti ennakkosuunnitelman mukaan

Live-esitys television säännöillä

Lähetyspäivänä johdan yli kahdenkymmenen ihmisen työtä. Tuotantoryhmään saattaa kuulua kaksitoista kameramiestä, neljä valaisijaa ja tarkkailuhenkilökuntaa. Live-esityksen valaisun pitää toimia myös television säännöillä. Konserttitalon valaistusmestari operoi ja toimii ohjauksessani.

Viime kesänä tein Savonlinnan Oopperajuhlien Isän tyttö -oopperan kuvasuunnitelman yhdessä tv-ohjaajan kanssa. Valvoin myös suoraa televisiolähetystä. Perehdyin oopperaan, kuuntelin musiikkia ja keskustelin kaikkien tuotantoon osallistuneiden ammattilaisten kanssa. Kävin ohjaajan kanssa läpi käsikirjoituksen ja neuvottelin oopperan valosuunnittelijan kanssa television tarpeista. Tv-ohjaajan kanssa seurasimme harjoituksia ja tarkensimme kuvaussuunnitelmaa pala palalta.

Oopperan jokainen repliikki ja liike näyttämöllä muuntuivat kuviksi, 60-sivuiseksi kuvasuunnitelmaksi, joka purettiin kameramiesten kameralistoiksi. Lähetyksen aikana kuvaussihteeri seurasi kuvalistaa ja varoitti seuraavan kuvan kameraa: kamera seitsemän, puolilähikuva Siiristä! Kameramies valmistautui, ohjaaja antoi merkin: nyt! ja kuvamikseri leikkasi kuvan lähetykseen.

Parhaillaan valmistaudun Lappeenrannan valtakunnalliseen laulukilpailuun. Olen käynyt tutustumassa esityspaikkaan ja laadin suunnitelmaa, joka valmistuttuaan sisältää kaikki ohjelmantekoon tarvittavat tiedot: kamerat, objektiivit, jalustat, kaapeloinnit ja valaisun.

Huomenna alan rakentaa kuorokonserttia Johanneksen kirkkoon. Lähiaikoina odottavat iso YLE FST5 -tuotanto ja RSO:n konsertti Finlandiatalolla. Projektit menevät limittäin, ja iltatöitä riittää. Aina ei kuitenkaan ole kyse suurista asioista, pikkujututkin kuuluvat tavalliseen työpäivääni. Soittelen firmoihin ja kyselen valaisimien vuokrahintoja.

Tekniikka väline, ihminen tekee työn

Nykypäivänä televisiotuotannon resurssit ovat tiukoilla, laadun ja kustannusten tasapainotilaa haetaan jatkuvasti. Riippumatta resursseista tavoittelen aina hyvää lopputulosta. Tuntuu hienolta tarttua hyvin resursoituun työhön, mutta on myös hyväksyttävä, ettei budjetti mahdollista aina kaikkea hyvää. Vaatimattomissakin puitteissa pitää vain yrittää. Jos käytössäni on kolme lamppua, kyllä minä suuntaan ne parhaalla mahdollisella tavalla. Tuotanto perustuu ryhmätyöhön, tärkeintä on ennakkosuunnittelu ja paneutuminen.

Nuorena miehenä opiskelin sähkötekniikkaa, mutta innostuinkin teatterista. Kun muutin Köyliöstä Helsinkiin, hakeuduin teatteriin valaisijaksi. Rakensin efektivaloja televisiolle ja tapahtumajärjestäjille sekä kuljin teatteriryhmien mukana. Eräässä Jouko Turkan projektissa esiinnyin jopa avustavana tanssijana.

Suoritin valosuunnittelun jatko-opintoja TEAK:ssa, ja Helsingin kaupunginteatterista pääsin Ylen kuvatekniselle kurssille. Kurssin jälkeen aloitin YLEllä valaisijana ja kameramiehenä. Minut vakinaistettiin, ja muutaman vuoden kuluttua pääsin Ylen kuvaussuunnittelijakoulutukseen. Koulutuksen jälkeen tein irtioton ja kiersin vaimoni kanssa maapallon. Matkan aikana kuvasimme televisiolle kaksi dokumenttia. Vaimo toimitti, minä ohjasin ja kuvasin. Matkan jälkeen palasin YLElle ja jatkoin kuvaussuunnittelijana. Monikameratuotannon hallitsevia kuvaussuunnittelijoita ei ole paljon, mutta työ on hyvin samanlaista kaikkialla niin Suomessa kuin ulkomailla.

Katsoja tuskin tietää, kuinka paljon suunnittelua ja työtä vaatii vaikkapa yhden näytelmän televisiototeutus. Kuvaus- ja valaisutekniikka kehittyy, mutta ihminen tekee edelleenkin työn. Tekniikka on vain väline. Ajat kovenevat, mutta en kanna murheita ammatistani. Olen huolissani ainoastaan siitä, säilyykö nykyinen ohjelmatarjonta. Oikeastaan toivon, että se muuttuisi entistä moni-ilmeisemmäksi ja tarjoaisi katsojille monenlaisia taide-elämyksiä..

Haastattelu ja teksti: Jukka Vuolle
Kuvat: Jukka Uotila