Maatalousyrittäjä

Jussi Taruma, 28 v

Olen tämä sukutilan yrittäjä jo neljännessä polvessa. Opin tekemään käytännön maatilatöitä jo pienenä pyöriessäni pellolla vanhempieni mukana. Reilun kymmenen vanhana aloin tehdä töitä jo vastuullisemmin. Ajelin pellolla traktoria, ja tein mitä milloinkin tarvittiin. Isäni kuoli, kun olin 14-vuotias.

Tila siirtyi perikunnalle, mutta alusta lähtien oli selvää, että jatkan tilan pitämistä. Kävin peruskoulun jälkeen kauppaopiston ja valmistuin laskentatoimen merkonomiksi. Aloitin viljelyn omissa nimissä 18-vuotiaana. Vuokrasin peltoa ja aloin hankkia maatalouskoneita. Kun olin 21-vuotias, toteutimme sukupolvenvaihdoksen ja tila siirtyi perikunnalta minulle.

Olen lukenut työn ohessa agrologiksi aikuiskoulutuskeskuksessa. Nykyisin jo EU-säädökset edellyttävät, että maatalousyrittäjä on saanut alan koulutusta. Koulutus kesti etäopiskeluna kaksi vuotta.

En ole miettinyt muuta ammattia, sillä kasvoin peltoviljelijäksi pienestä pitäen. Olin myös tilan ainut poika, mikä ehkä edesauttoi sitä, että minusta tuli tilanjatkaja. Oma mieltymys on vaikuttanut kuitenkin eniten: tykkäsin jo pienenä peltotöistä, joita teimme isän kanssa. Vastentahtoisesti en ole tehnyt mitään. Nautin luonnon kasvusta, maaseudun rauhasta ja siitä, että maalla on paljon tilaa ympärillä.

Suomen kasvukausi on lyhyt

Pääviljelykasvejani ovat leipävehnä ja mallasohra. Jonkin verran viljelen myös ruokahernettä ja rypsiä.
Viljelen sekä syys- että kevätvehnää. Näin voin porrastaa Suomen kesän lyhyttä kasvukautta niin, etteivät kaikki korjuutyöt ajoittuisi juuri samalle viikolle. Yleensä edellisenä syksynä kylvetty syysvehnä valmistuu ensimmäisenä, sitten mallasohra, ruokaherne, rypsi ja viimeisenä keväällä kylvetty kevätvehnä.

Suomen olosuhteissa kasvukausi on niin lyhyt, että se vaatii maatiloilta suorastaan ylikoneistusta eteläeurooppalaisiin tiloihin verrattuna. Muutamassa päiväsvaasä tai viikossa täytyy tehdä todella paljon töitä. Toukokuulle ajoittuva kylvösesongin huippu kestää vain kaksi viikkoa. Jos aikoo päästä hyviin satoihin, täytyy osata kylvää siemenet päivän tarkkuudella oikeaan aikaan. Maan täytyy olla sopivan kuivaa ja kasvuolosuhteiden otollisia.

Vain 21 hyvää puintipäivää

Sesongin lyhyys pätee myös satokauteen: tilastollisesti Suomessa on vuosittain vain 21 hyvää puintipäivää. Puiminen kestää yleensä nelisen viikkoa, kun esimerkiksi Euroopassa satoa voidaan korjata juhannuksesta syyskuulle.
Viime kesän työsesonkeina apunani oli koulupoika iltaisin ja viikonloppuisin. Myös maatalousvakuutuksia vakuutusyhtiössä hoitava vaimoni Satu ajoitti omia kesälomiaan niin, että hän pystyi ajamaan muokkauskonetta ja siirtämään puitua viljaa kuivurille. Muuten hoidan peltotyöt yksin.

Puinti- ja kylvöaikaan Satu on tuonut myös eväitä pellolle. Jos lähtisin käymään kesken päivän kotona lounaalla, siihen kuluisi helposti 1,5 tuntia tehokasta työaikaa. Hyvät puintipäivät ovat harvassa.

Kylvö- ja sadonkorjuusesongit ovat maanviljelijälle kaikkein kiireisintä aikaa. Silloin töitä tehdään lähes vuorokauden ympäri.

Peltoja tarkkailtava viikoittain

Kasvukauden toimenpiteet aloitan jo paljon ennen kylvöä eli maaliskuun puolivälissä. Kunnostan silloin siemeniä, hankin tarvikkeita ja valmistelen maatalouskoneita ajokuntoon.

Kun pelto on kylvetty, sitä täytyy tarkkailla jatkuvasti. Käyn pelloilla vähintään kerran viikossa, jotta osaan varautua mahdollisiin tuholaisiin ja kasvitauteihin. Yleensä pellot ruiskutetaan kasvinsuojeluaineilla 1-2 kertaa kesässä. Tuholaisten määrä vaihtelee vuosittain, ja joskus niitä ei ole ollenkaan.

Jatkuvasti työhön kuuluu myös peltojen peruskunnostusta, reunaojien kaivamista, salaojitusten tekoa ja pajupuskien hakkuuta pellon reunoilta. Kuivaamot ja muut rakennukset täytyy pitää siistinä. Puintikauden jälkeen ennen maan jäätymistä maa on muokattava seuraavaa kasvukautta varten.

Pyrin myymään viljan vasta talvikautena, koska siitä saa silloin paremman hinnan kuin puintiaikaan. Tämä edellyttää tilalta hyvää varastoa.

Koti ja työ samassa pihassa

Intensiivistä työaikaa on vaikea erottaa muusta ajasta, sillä pyörin koko ajan samassa pihapiirissä. Tulen kesken päivän kotiin lounaalle ja saatan lukea tunnin sanomalehteä. Sitten lähden jälleen työhön ja palaan ehkä illansuussa.

Fyysinen kunto pysyy vähintäänkin kohtuullisena. Raakaa voimaa tarvitaan esimerkiksi silloin, kun nostellaan säkkejä tai tehdään metsätöitä. Toisaalta peltoviljelijä istuu paljon koneessa, mikä saattaa rasittaa selkänikamia. Koneessa istuminen on jatkuvaa rynkytystä.

Paperityöt vievät aikaa

Talvella aikaa kuluu paljon paperitöihin. Maanviljelijän on laadittava kirjalliset viljelysuunnitelmat joka lohkolta erikseen. Joka kevät jätän maataloustoimistoon paksu nipun paperia, joissa selvitän, mitä milläkin lohkoilla viljelen kyseisenä vuonna.

Viljelysuunnitelmien seuranta jatkuu koko kesän. Pidän jokaiselta viljellyltä pellolta lohkokirjanpitoa, johon täytyy kirjata kaikki pellolla tehdyt toimenpiteet ja havainnot. Lisäksi kirjanpitoon merkitään käytettyjen lannoitteiden ja kasvintorjunta-aineiden määrät sekä sadon suuruus. Tiedot on oltava oikein lohkon tarkkuudella.

Oma työnjälki näkyy

Kannustavinta ammatissani on se, että oma työnjälki näkyy pellolla joka kasvukausi. On hienoa seurata viljan kasvua, etenkin jos on onnistunut. Viljelijän työ on haasteellista, sillä yksikään vuosi ole samanlainen. Jos edellisenä vuotena tietyt viljelytoimenpiteet ovat antaneet hyvän sadon, seuraavana vuonna samat toimet eivät ehkä auta.

Maanviljelijä on säiden armoilla. Epäonnistumisilta ei voi välttyä. Sääolosuhteet sotkevat monesti kuvioita pahasti. Koskaan en voi tietää, millainen sato tulee, ennen kuin viljat on lopullisesti puitu. Elokuun alussa peltoviljelys saattaa näyttää tosi hyvältä ja kausi erinomaiselta, mutta sateet voivat viedä sadon loppumetreilläkin. Tuloksesta voi kadota hetkessä kymmeniä prosentteja.

Työssä on hyväksyttävä se, ettei sääolosuhteille voi mitään. Pettymysten edessä lohdutan itseäni ajatuksella, että olen yrittänyt parhaani ja tehnyt kaiken mahdollisen. Uuden kasvukauden suunnittelu nollaa lopullisesti epäonnistumiset ja säiden aiheuttamat menetykset.

Vaatii suurta pääomaa

Maanviljely vaatii ammatinharjoittajaltaan paitsi monipuolisuutta, myös stressinsietokykyä. Takaiskuista täytyy pystyä toipumaan. Katse on suunnattava pettymysten jälkeen seuraavaan kasvukauteen.

Luonnonriskien ohella maanviljelijä joutuu kantamaan myös yrittäjyyteen liittyvät liiketoiminnan riskit. Sijoitettavan pääoman tarve on alussa huima. Omaisuus kiinnittyy rakennuksiin, peltoon ja kalliisiin koneisiin, joita täytyy jatkuvasti huoltaa, kunnostaa tai uusia kokonaan.

Tulevaisuuteen liittyy pelkoja

Pelko varjostaa peltoviljelyä koko ajan, sillä maataloudessa pelataan hyvin paljon poliittisilla päätöksillä ja EU-määräyksillä. Sitä toivoo, ettei EU:sta tulisi meille mitään taloudellisesti raskasta päätöstä.

EU on muuttanut maanviljelyn luonnetta Suomessa viimeisen kymmenen vuoden aikana hurjasti. Vaikka jotain hyvääkin on tullut, EU:sta tulee aika paljon suomalaisen maanviljelijän kannalta hassuja päätöksiä. Samat säännöt, mitkä pätevät ehkä Euroopassa, eivät toimi täällä. Tuotantoa ohjataan mielestäni turhan paljon EU:n suunnalta.

Maanviljelijöiden joukko on käynyt yhä harvemmaksi täälläkin Tuusulassa. Moni tila on lopettanut, koska jatkajaa ei ole löytynyt. Tilan omat pojat ovat lähteneet vieraalle töihin. Mutta ei tämä minusta ole yhtään hullumpi ammatti.

Tilaa on pakko laajentaa

Olemme päättäneet vaimoni kanssa pitää peltoviljelmämme niin laajana ja päätoimisena, että olemme niiden tilojen joukossa, jotka jäävät, kun vyö kiristyy entisestään. Päätös on helpottanut omaa ajattelua ja suhtautumista tulevaisuuteen. Kokeilemme myös halukkaasti kaikkea uutta alalle tulevaa ja pyrimme kehittämään tilaa eteenpäin.

Pienillä tiloilla on vaikeinta, ja siksi toimintaa täytyy koko ajan pyrkiä laajentamaan. Siten taataan jatkuvuus. Meidänkin tilamme pinta-ala on kolminkertaistunut isän kuoleman jälkeen. Työntekijöiden määrä ei ole kasvanut. Pinta-alan kasvattaminen on ollut mahdollista, koska kalustoa on suurennettu ja tehokkuutta lisätty.

Tasapainoinen laajentaminen on kuitenkin vaikeaa, sillä uutta peltoa, varsinkaan ostomaata, ei ole kovin helposti saatavissa. Kallis vuokrapelto on taas riskialtis: taloudellinen rasitus voi olla niin suuri, ettei vuokraus ehkä siksi kannata.