Pelinhoitaja

Ville Pulliainen, 23

Pelinhoitaja

 

 

 

Kasinon pelipöydässä voitonjako pitää ratkaista oikein ja nopeasti. Laskupää ja hyvä muisti auttavat. Pelinhoitajan ei tarvitse miettiä voittoja. Siitä pitää huolen tilastomatematiikka.

 

Pelinhoitajalta vaaditaan sosiaalisia taitoja, pelintuntemusta, sorminäppäryyttä ja laskupäätä. Kaikki on opittavissa. Hidaskin laskija voi kehittyä. Voitonjakosuhteet syöpyvät mieleen vähitellen. Puhutaan Picture Bet -ilmiöstä, pelinhoitajan kyvystä muistaa panostukset kuvioina.

 

Alasta kiinnostunut voi testata sorminäppäryyttä pelimerkkejä pinoamalla. Laskupään kunto selviää kertomalla keskenään kaksinumeroisia lukuja. Kiinnostus kasinopelejä kohtaan ei sekään ole haitaksi.

 

Itseäni kiinnosti aikanaan live-pelaaminen. Seurasin televisiosta pokeriturnauksia ja katselin uhkapeliaiheisia elokuvia. Jännitys viehätti, ei niinkään uhkapeli. Tiesin alusta asti, että pitkässä juoksussa talo voittaa aina.

 

Armeijan jälkeen sain kipinän kokeilla siipiäni pelinhoitajana. Nautin pelaamisesta, joten tuntui hienolta ajatukselta saada siitä myös palkkaa. Läpäisin RAY:n testit, pääsin koulutukseen ja sain työpaikan Casino Helsingistä.

 

 

Hyvä palvelu saa asiakkaan viihtymään

 

Casino Helsinki sijaitsee kaupungin ydinkeskustassa. Maantasaisissa tiloissa ovat automaattipelit, kerrosta alempana ravintola ja pelipöydät. Pelisaliin pääsee vain rekisteröitynyt asiakas.

 

Kasinon pelitoiminnasta vastaa vuorossa oleva manageri. Pelinhoitajat työskentelevät pöytäpelipäällikön osoittamien pelipöytien äärellä. Pelipöytiä on kaksikymmentä. Pelinvalvoja valvoo pelinhoidon oikeellisuutta

 

Kasinon pelejä ovat Ruletti, Black Jack, Oasis Poker, Texas Hold'em Bonus, Punto Banco ja pokeri. Pokerissa asiakkaat pelaavat toisiaan vastaan, muissa pöytäpeleissä taloa vastaan.

 

Ruletti on suosituin ja pelaajan kannalta yksikertaisin peli. Asiakkaan tarvitsee vain asettaa panos numerolle ja seurata rulettikuulaa. Suuri voitto voi osua kohdalle pienelläkin panoksella. Korttipelille tyypillinen voitto on oman panoksen voittaminen takaisin kaksinkertaisena.

 

Kasinolla  käytetään pelikorttien automaattisia sekoituskoneita. Pelinvalvojat valvovat voitonmaksut. Maksuvälineeksi pöytäpeleissä käyvät käteinen raha, pankkikortti ja kasinon arvomerkit.

 

Uran alussa jännitin suoriutumistani, mutta epävarmuus haihtui nopeasti. Viimeistään pukuhuoneessa skarppaan, laitan työasun päälle ja tukan kuntoon. Pelipöydässä tervehdys asiakkaille, huumoria mukaan ja peli käyntiin!

 

En houkuttele asiakkaita, mutta hyvä palvelu voi saada asiakkaan viihtymään tuntikausia pelipöydän ääressä. Pelitilanne on normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä, joskus asiallista, joskus hilpeää. Kun tunnelma on kohdillaan, nautin asiakaspalvelusta

 

Iltaisin, öisin ja viikonloppuisin on kiva olla töissä. Väkeä riittää, asiakkaita on laidasta laitaan, nuoria, vanhoja, miehiä ja naisia. Alkoholin nauttiminen pelipöydässä on toki sallittua, mutta tuskin kukaan saapuu kasinolle humaltuakseen.

 

Pelimenestys voi nostaa tunteet pintaan. Iloitsen asiakkaan voitosta, mutta vaikka kasinon hyvä tulos merkitsee, en hihku riemusta asiakkaan hävitessä.

 

 

Clean Hands

 

Kohtelen pelaajia tasapuolisesti. Toimin niin, että pelinvalvoja näkee kaiken, mitä teen. Luen peliä ja olen valppaana. Asiakkaat arvostavat pelinhoitajan pelinlukutaitoa. Käytän ääntäni, jotta pelaajat tietäisivät pelitilanteen. Kasinon työkieli on suomi, mutta tarvittaessa vaihdan sen englantiin.

 

Virheitä sattuu harvoin, mutta jos sattuu, pahoittelen ja korjaan virheeni. Inhimillisiä erehdyksiä ei voi kokonaan välttää. Pelinhoitaja ei ole robotti.

 

Omilla pelitaidoillani ei ole merkitystä työssä. Jos on olemassa kyky pelata menestyksellä kasinopelejä, pelinhoitaja ei tuota kykyä tarvitse. Pelaaja saattaa voittaa tai hävitä useita kertoja peräkkäin, mutta ajan myötä tulos tasaantuu.

 

Työskentelen samassa pelipöydässä puolesta tunnista puoleentoista. Pidän sopivin välein tauon, minkä jälkeen siirryn toiseen pelipöytään. Työvuoroni aikana hoidan kaikkia eri pöytäpelejä. Hoidan peliä ja huolehdin voitonmaksuista sekä hyvästä asiakaspalvelusta.

 

Peliturvallisuuden vuoksi en anna enkä vastaanota mitään suoraan käteeni. Ennen ja jälkeen kosketuksen näytän, että käteni ovat tyhjät. Epähuomiossa saatan toimia niin jopa kauppareissulla. Ennen kuin nostan purkin hyllyltä, näytän käteni: clean hands.

 

 

Työkaverit ovat  työn suola

 

Aloittaessani pelinhoitajana minut perehdytettiin hyvin. Ruletti lienee pelinhoitajan kannalta vaikein peli. Siksi se useimmiten opetellaan ensimmäiseksi. Kun yksi peli on hallussa, muiden oppiminen käy nopeasti. Työnantaja kouluttaa uudet pelinhoitajat tehtäväänsä erillisellä pelinhoitajakurssilla.

 

Pidän itseäni keskikastin ammattilaisena. Hallitsen kokonaisuuden, mutta yksityiskohdissa riittää vielä hiottavaa. Työssäni henkiset paineet ovat fyysisiä kovempia. Ei ole harvinaista, että pelaaja kohdistaa harminsa pelinhoitajaan.

 

Ammattitaitoisena pelinhoitajana voisin työskennellä missä tahansa maassa, jossa pelataan kasinopelejä. Teenkö niin, en tiedä. Mikään ei ole varmaa. Olen tehnyt töitä neljätoistavuotiaasta asti - jakanut mainoksia, työskennellyt kaupan kassalla, varastossa ja rakennuksilla - mutta kasino on toistaiseksi paras työpaikkani.

 

Työvuoroni kestävät kuudesta viiteentoista tuntiin. Yli yhdeksän tunnin vuorot tosin ovat omavalintaisia. Viihdyn erinomaisesti pelinhoitajana. Isossa työyhteisössä työkaverit ovat  työn suola. Kaikki täällä eivät ole kiinnostuneita pelaamisesta. Itsekin pelaan vain satunnaisesti.

 

Meitä pelinhoitajia yhdistää samanlainen huumorintaju, elämänrytmi, elämänasennekin kenties. Olen usein hämmästellyt sitä, kuinka hyvään työyhteisöön olenkin onnistunut liittymään.  Työ ei ole helppoa, mutta töihintulo on aina iloinen asia. Tietääkseni sellainen on harvinaista.

 

Haastattelu ja teksti: Jukka Vuolle

Kuvat: Rami Marjamäki