Luokanopettaja

Kalle Utula, 31 v.

Oppilaan onnistuminen motivoi

Opettaja ei voi määrätä oppilaita kavereiksi toisilleen, mutta hän voi saada oppilaat ymmärtämään koulun pelisäännöt: kaikkien kanssa on tultava toimeen, eikä ketään saa sulkea ryhmän ulkopuolelle.

Jo istumajärjestys luokassa edistää ryhmäytymistä. Kun työtä tehdään pienryhmissä oikealla tavalla, oppiminen paranee. Tehoa opiskeluun tulee vähentämällä istumista, siirtymällä aika ajoin pois omasta pulpetista, mieluusti luokkahuoneen ulkopuolelle.

Opetan alakoulun 5. luokkaa Jyväskylän Vaajakosken koululla. Olen viransijainen, mutta koen kahdenkymmenenneljän oppilaan ryhmän omaksi luokakseni. Tulen hyvin toimeen oppilaideni kanssa ja uskon oppilaiden pitävän minusta. Näyttäydyn heille jämptinä tyyppinä.

Myönteiset tuntemukset kertovat edistymisestä

Pidän langat käsissäni. Jos mörhöillään, puutun asiaan heti, ja tilanne selvitetään. Otin tiukan linjan jo sijaisuutta aloittaessani. Löysälle jätettyä siimaa on vaikea keriä tiukalle myöhemmin.

Tiukkuus kohdallani tarkoittaa vaatimusta käyttäytyä asiallisesti yhteisiä pelisääntöjä noudattaen niin luokassa kuin luokan ulkopuolellakin. Edellytän oppilaita asiallista suhtautumista koulun koko henkilökuntaan.

Perinteinen opetus on opettaja- ja oppikirjakeskeistä. Minä yritän pitää oppikirjaa vain työvälineenä. Luon oppilaille osallistumismahdollisuuksia.

Maanantaiaamuisin istumme piiriin ja puimme viikonlopun kuulumiset. Tunneilla kannustan kysymään. En koe arvovaltatappiota, vaikken osaisi vastata. Päinvastoin, tulen esimerkilläni näyttäneeksi, että virheet oppimisessa ovat sallittuja.

Kenties oppilas rohkaistuu eikä väärän vastauksen pelossa jätä viittaamatta.

Matematiikka on ollut itselleni aina helppoa, mutta miten havainnollistaa vaikea asia oppilaille? Saatan keksiä hauskan leikin kolmion pinta-alan määrittämiseen. Jos se ei toimi, keksin muun konkreettisen tavan opettaa.

Historian tunnille teimme harjoitustyön antiikin Kreikasta. Oppilaat rakensivat ryhmissä iPadeillaan upeita esityksiä, joissa oli yhdistelty tekstiä, kuvaa ja ääntä.

Seuraan opetussuunnitelmassa määriteltyjen tavoitteiden toteutumista, mutta osaan päätellä edistymisen oppilaiden tuntemuksistakin. Kun ne ovat myönteisiä, oppilaat edistyvät.

Numeroarvioinnin merkitys korostuu koulussa liikaakin, mutta oppilaat odottavat palautetta. Arviointi herättää pohdiskelua kodeissakin. Minun on osattava perustella arviointini myös oppilaiden vanhemmille.

Yhteydenpito oppilaiden koteihin ja keskustelu vanhempien kanssa kuuluvat opettajan työhön. Toimiva yhteistyö koulun ja kodin välillä on tärkeää. Kun koulussa ilmenee ongelmia, on ilahduttavaa huomata, kuinka vahva kasvatuksen tuki oppilailla on kodeissaan.

Luokanopettajana ja vähän liikunnanopettajanakin

Alunperin kuvittelin kouluttautuvani liikunnanopettajaksi, sillä olen aina ollut liikunnallinen. Harrastin lentopalloa aktiivisesti. Pelasin ja toimin kakkosvalmentajana Loimaan Hurrikaanin joukkueessa sen noustessa mestaruusliigaan.

Hain Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan liikuntaa, mutta en tullut valituksi. Armeijan jälkeen minua pyydettiin opettajan sijaiseksi alakoulun 6. luokalle. Tykkäsin työstä ja tulin loistavasti toimeen lasten kanssa. Tajusin, että luokanopettajan työ olikin minun juttuni.

Tein sijaisuuksia Loimaalla ensin alakoulun luokanopettajana. Kolmen vuoden jälkeen hain ja pääsin Rauman opettajankoulutuslaitokseen.

Opiskelin ahkerasti viitisen vuotta ja tein samanaikaisesti opettajan sijaisuuksia. Toimin muun muassa terveystiedon tuntiopettajana lukiossa. Gradua vaille valmiina maisterina lähdin opiskelijavaihtoon Australiaan. Vaihto-opiskelun jälkeen reissasin Uudessa-Seelannissa, Kanadassa ja Etelä-Amerikassa.

Palattuani Suomeen tein töitä ja lähdin uudelleen opiskelijavaihtoon, tällä kertaa Norjaan.
Kesän työskentelin Lofooteilla. Kun palasin Suomeen, saatoin opinnot päätökseen ja valmistuin.

Olen luokanopettaja, itse asiassa liikunnanopettajakin, sillä hankin Rauman opettajankoulutuslaitoksessa myös peruskoulun liikunnanopettajan pätevyyden.

Työtä, jolla on tarkoitus

Harjoittelijavaihdossa Norjassa tutustuin sikäläiseen uteskole-opetusmetodiin. Päivä viikossa käytettiin johonkin kiinnostavaan, vaikkapa keskiaikaisiin turnajaisiin. Tapahtuman anti purettiin raportiksi, runoksi tai näytelmäksi.

Innostuin ideasta ja pyrin hyödyntämään sitä omassa opetustyössäni. Lähdimme ulos luokasta, rakensimme lumiveistoksia, kalastimme pilkillä ja teimme hiihtoretken. Jälkeenpäin kävimme läpi kaiken yhdessä, jotta oppilaat ymmärsivät mitä olimme tehneet ja oppineet.

Kun myöhemmin kysyin oppilaita, mitä kaikkea olimmekaan tehneet yhdessä, heidän mielestään olimme vain istuneet luokassa. Herättelevä palaute. Olin kuvitellut liikoja. Kiinnostavaa tekemistä oli sittenkin liian vähän.

Tulevaisuudessa uskon päätyväni yhtenäiskoulun opettajaksi. Ihanteellisinta olisi oma luokka alakoulussa ja liikunnan ja terveystiedon opetustunteja yläkoulussa.

Viihdyn toki nykytyössänikin. Pitkästä koulutuksesta ja melkoisesta työkokemusta huolimatta opin uutta päivittäin. Päivät näyttävät toistensa kaltaisilta vain lukujärjestyksessä.

Joskus roolimallina oleminen harmittaa. Joudun toimimaan tuomarina ja poliisinakin, mutta ei auta. En voi katsoa oppilaan hölmöilyä läpi sormien.

Ikävät kokemukset nollaan opettajahuoneessa. Saan kollegoilta tukea, usein myös arvokkaita vinkkejä arkityöhön. Jos kollega kehuu, sekin lämmittää.

Aloittelevana opettajana yritin todistella osaamistani etenkin oppilaiden vanhemmille. Nyt tiedän omat kykyni. Olen kiinnostunut oppilaiden asioista. Välitän oppilaistani ja kannan vastuun tekemisistäni. Minulle on tärkeää tehdä työtä, jolla on tarkoitus.

Haastattelu ja teksti: Jukka Vuolle
Kuvat: Rami Marjamäki