Äidinkielen opettaja

Satu Kiiskinen, 38 v.

 

Äidinkielenopetus suurten muutosten edessä

 

Nuoret osaavat ilmaista itseään. He käyttävät uudenlaisia viestintätapoja ja hallitsevat kenties kymmeniä digitaalisen verkon rekisterejä. Äidinkielenopetus perustuu kuitenkin yleiskieleen. Kouluissa on syytä miettiä miten yleiskielestä poikkeavia tekstimaailmoja tulee lähestyä modernissa viestintäympäristössä.

 

Vaikuttaminen kansalaisyhteiskunnassa perustuu yleiskielen käyttöön. Siksi nuorten tulisi hallita yleiskieli ja sen keskeiset normit. Äidinkielenopettajana yritän pitää huolta siitä, että seitsemäntoistavuotiaskin ymmärtää ja osaa tuottaa tekstisisältöjä

 

Työskentelen äidinkielenopettajana Tikkurilan lukiossa Vantaalla. Koulussa opiskelee yli tuhat opiskelijaa. Kuudestakymmenestäkuudesta opettajasta seitsemän opettaa äidinkieltä. Lukion opetus perustuu kursseihin.

 

Opiskelija suorittaa lukiossa seitsemänkymmentäviisi kurssia, joihin sisältyy kuusi pakollista äidinkielen kurssia. Useimmat opiskelijat valitsevat itselleen syventäviä kursseja, tavallisesti ainakin ylioppilaskirjoituksiin valmentavia abikursseja. 

 

Äidinkieli väline maailman hahmottamiseen

 

Koulun opintosuunnitelma ohjaa ja normittaa työtäni. Äidinkielen osalta suunnitelmassa korostuvat tekstitaidot. Opiskelijan pitää kyetä tunnistamaan, analysoimaan ja tuottamaan erityylisiä tekstejä. Äidinkieli on väline maailman hahmottamiseen. On tärkeää osata ilmaista itseään kirjoittamalla, koska kirjoittaminen on sidoksissa ajatteluun. Opettaja siis auttaa oppilaita ajattelemaan ja pohtimaan kriittisesti tietoyhteiskunnan viestejä.

 

Opettajan ammattitaidon ydin perustuu opetustaitoon. Luokkahuoneessa tunti on kyettävä vetämään oppimisen kannalta mielekkäällä tavalla, puhumisen ja vuorovaikutuksen avulla. Taito selvitä luokkahuoneessa ei ole kiinni yksinomaan luontaisesta karismasta. Kyse on keinojen hallinnasta, siitä, milloin puhutaan, milloin käydään ryhmäkeskustelua tai milloin toimitaan verkossa. Opettajan tulisi myös osata tunnistaa eniten ohjausta tarvitsevat opiskelijat, jopa säätää opetusta osaamisen tason mukaan. Omasta mielestäni osaan ja hallitsen työni. Saan opettaa parhaaksi katsomallani tavalla.

 

Mediamyllerryksen myötä tekstin käsite on laajentunut. Tekstillä tarkoitetaan kaikkea viestivää informaatiota. Niinpä äidinkielen opetuksessa käsitellään oppiainerajat ylittäviä asiasisältöjä. Aiheet valuvat äidinkielenkin tunneille. Kielioppia ja kielenhuoltoa käydään läpi kulloisenkin aihealueen avulla. Tekstiä tuotettaessa tai sitä analysoitaessa oikeinkirjoitus seuraa kylkiäisenä.

 

Moni äidinkielenopettaja katsoo tehtäväkseen innostaa nuoria kirjojen pariin. Vaikka itse viihdyn kirjallisuuden maailmassa ja opetan kirjallisuutta koulun kansainvälisellä linjalla, en yritä saada opiskelijoita rakastumaan kirjaan. Kirjoja luetaan tunneillani kuin mitä tahansa tekstiä. Kirjallisuus on osa kulttuuritietämystä. Ei ole pakko tykätä, mutta lukea pitää. Nykypäivänä tekstitaidon opetus vie niin paljon aikaa, että viipyilevään kirjallisuuskeskusteluun ei entiseen tapaan ole mahdollisuuksia.

 

Kurssien jälkeisille koeviikoille kasautuu erikoisen paljon työtä. Koeviikot ovat raskasta aikaa niin opettajille kuin opiskelijoillekin. Lukiossa työn tulokset mitataan viime kädessä ylioppilaskirjoituksissa. Äidinkielenopettajana minulla ei ole omia oppilaita. Opiskelijoiden onnistuminen on kollegion, äidinkielenopettajien työn yhteinen hedelmä. 

 

Koulussa tapahtuu niin paljon

 

Työni koostuu suunnittelusta, oppituntien pitämisestä ja yhä enenevässä määrin hallinnollisista tehtävistä. Uudistukset ja jatkuva kehitystyö vaativat kokoustamista. Mietimme pienryhmissä opetussuunnitelmaa, kerhotoimintaa tai vaikkapa tiedottamista. Projekteja riittää, eikä niistä aina seuraa mitään konkreettista. Sellainen voi turhauttaa.

 

Osallistun koulun sisäiseen keskusteluun intranetissä, neuvottelen kollegoiden, oppilaiden ja vanhempien kanssa. Koulussa tapahtuu niin paljon. Vielä kymmenen vuotta sitten opettaja saattoi mennä kotiinsa ja korjailla kokeita omaan tahtiinsa. Nyt opettajat jäävät koululle, istuvat iltaan asti tarkistamassa opiskelijoiden tehtäviä, suunnittelemassa ja monistamassa.

 

Teen töitä kesälläkin. Aineenopettajan täytyy uudelleenkouluttautua ja suunnitella opetusta lomankin aikana. Silti pidän ja nautin työstäni. Minulla on harvinaisen hyvä lähityöyhteisö. Opettajina eroamme tyyliltämme. Koulukulttuurin muutosta kuvastaa, että oppilaat eivät enää kehittele opettajille lempinimiä. Opetan äidinkielen lisäksi teatteri-ilmaisua, joten minua saatetaan pitää jonkinlaisena taidehörhönä.

 

Koulumme äidinkielenopettajat voivat keskenään suunnitella joustavan lukujärjestyksen. Itselläni on kaksi pientä lasta, joten olen halunnut itselleni toistaiseksi ainoastaan minimituntimäärän. Lukujärjestyksen suunnittelulla yritämme pitää opiskelijat saman opettajan ohjauksessa kurssien vaihtumisesta huolimatta.

 

Harvassa työpaikassa pääsee tekemisiin niin monen osaajan kanssa. Käytän hyväkseni muiden aineenopettajien asiantuntemusta ja kerään heidän avullaan sisältöjä omille oppitunneilleni. Pienessä koulussa oppilaille riittää hädin tuskin repaleinen Seitsemän veljestä, omaan kirjastoomme hankitaan materiaalia runsaasti. Sen sijaan opiskelijoiden ryhmäkoossa emme taatusti poikkea muista. 

 

Parasta yhteiset oivalluksen hetket

 

Lukioaikana halusin opiskelemaan kirjallisuutta ja suomen kieltä. Pääsinkin opiskelemaan Helsingin yliopistoon, jossa tuttava houkutteli minut kasvatustieteiden lisäopintoihin, vuoden kestävään opettajakoulutukseen. Valmistuessani kasvatustieteen maisteriksi olin jo mukana työelämässä. Opetin yläasteella Vantaalla ja lukiossa Espoossa. Tikkurilan lukioon tulin kymmenen vuotta sitten.

 

Muutama vuosi sitten tein liikaa töitä, otin vastuulleni kesäleirejä ja muita ylimääräisiä projekteja. Opettajat tekevät herkästi liikaa töitä. Nykyisin osaan paremmin arvioida itselleni sopivan työmäärän.

 

Traagiset koulusurmat ovat raskauttaneet opettajien työtä, lisänneet keskustelua nuorison huonovointisuudesta, jopa pakottaneet opettajat miettimään koulujen turvallisuutta. Oppitunneilla surulliset asiat kuitenkin unohtuvat. Parasta ovat oivalluksen hetket yhteisen asian äärellä.

 

Käsittelimme taannoin Sofokleen näytelmää Kuningas Oidipuksesta. Ensimmäisen kohtauksen tekstianalyysissä huomasimme sokeuden ja näkemisen yhdistyvän osuvasti suomalaisen yhteiskunnan vallankäyttöön.

 

Koululaitosta on totuttu moittimaan milloin mistäkin. Systeemi alistaa, opettajat ovat huonoja tai kouluruoka maistuu pahalta. Vanhat mielikuvat elävät yllättävän sitkeässä ja muokkaavat koulussa olemista. Todellisuus on kuitenkin jotain vallan muuta, huomattavan paljon parempaa.

 

Haastattelu ja teksti: Jukka Vuolle

Kuvat: Rami Marjamäki