Kanttori

Sanna Vihervirta, 35 v.

Urkuparvella ja urkuparven ulkopuolella 

Moni luulee, että kanttorin ainoa tehtävä on kavuta sunnuntaisin urkuparvelle ja säestää virsiä. Käsitys on virheellinen. Työtä riittää viikon jokaiselle päivälle. Virsikirja on kirkon virallinen laulukirja, mutta hengellinen musiikki on virsiä huomattavasti laajempi kokonaisuus. 

Musiikin sisällöstä keskustellaan, kun suunnitellaan häitä ja hautajaisia. Mikä tahansa renkutus ei tietenkään sovi kirkkoon, mutta hengellisen musiikin kirjo on monimuotoinen ja vivahteikas. Kevyen musiikin ammattilaisetkin tulkitsevat hengellisiä lauluja. Uusia teoksia syntyy jatkuvasti. Riippuu kanttorista, leviävätkö ne seurakuntalaisten keskuuteen. 

Vastaan seurakuntani lastenmusiikista ja nuoren ikäryhmän kuorotoiminnasta. Haluan tietää, mitä musiikkia kohderyhmässäni kuunnellaan. Seuraan musiikin virtauksia, soitan, laulan ja laulatan. Olen kanttori. Kanttori on kirkkomuusikon ammattinimike. Nimi tulee latinakielisestä sanasta cantor, laulaja. 

Kanttori tekee työstä itsensä näköisen 

Työskentelen Tampereen Harjun seurakunnassa. Seurakuntamme on Tampereen suurimpia. Siihen kuuluu 35.000 jäsentä, ja sen alueella sijaitsevat Teloman, Lielahden ja Pispalan kirkot sekä Lamminpään kappeli. Kirkkomusiikista ja musiikkikasvatustyöstä vastaa neljä kanttoria. Jaamme yhteiset tehtävät keskenämme ja huolehdimme omista vastuualueistamme. 

Teen työtä rippikouluissa ja rippileireillä. Vierailen oppilaitoksissa, päiväkodeissa ja päiväkerhoissa, vedän virsitunteja ja järjestän musiikkikonsertteja. Ohjaan ja johdan lastenkuoroa, varhaisnuorisokuoroa ja nuorisokuoroa. Kolmen kuoron toimintaan osallistuu kahdeksankymmentä lasta tai nuorta. 

Tänä päivänä on muodikasta laulaa kuorossa. Hyvä niin, sillä kuoroharrastus ei koskaan mene hukkaan. Se antaa musiikillista nautintoa ja kehittää vuorovaikutustaitoja. Harjoittelemme, esiinnymme seurakunnan eri tilaisuuksissa, konsertoimme ja yritämme luoda puhdasta, kaunista musiikkia. Lopputulosta tärkeämpää on kuitenkin yhteinen tekeminen ja onnistumisen ilo. 

Johdan kuoroja ja teen perhe- ja kasvatustyötä. Organisoidessani ja harjoittaessani kuoroja tapaan valtavan määrän lapsia ja heidän vanhempiaan. Monelle lapselle olen luotettava aikuinen, joille voi puhua ja uskoutua. Saan voimaa lasten edistymisestä. Lapsen kasvu on kiinnostavaa. Rauhattomastakin lapsesta tulee rauhallinen, kun hän laulaa messussa. 

Osallistun vuorollani kirkollisiin toimituksiin ja jumalanpalveluksiin. Säestän seurakuntalaisia ja esiinnyn mielelläni itsekin. Kuka vain kehtaa kysyä kanttoria laulamaan, minä menen.  Musiikki koskettaa aina, laulettu musiikki erityisen paljon. Teos esitettynä uruilla kiinnostaa sekin, mutta laulu liikuttaa kyyneliin. Hautajaisista ei välttämättä muisteta muuta kuin kanttorin laulu. 

Virallinen toimenkuva ja seurakunnan traditio ohjaavat kanttorin työtä. Ammatti rakentuu kuitenkin aina persoonan ympärille. Jokainen kanttori tekee työstä itsensä näköisen. Ei ole kahta samanlaista tapaa tehdä kanttorin työtä. 

Kanttori on ammatti ja identiteetti 

Kanttorit ovat pappien tavoin kirkon hengellisen työn tekijöitä. Työaikalaki ei koske meitä, olemme aina virantoimituksessa. Seurakuntalaiset soittavat meille silloin, kun tulee asiaa. Jos puhelu tulee iltayhdeksältä ja koskee siunaustilaisuuden musiikkia, keskityn seurakuntalaisen asiaan, vaikka sauna odottaisi. 

Kanttorille pitää voida soittaa. Soittaessaan seurakuntalaisella on usein tarve puhua muutakin kuin varsinaista asiaa. Kanttori on ammatti mutta myös identiteetti. Kanttori on aina käytettävissä. Toisaalta hän saa seurakuntalaisilta suopean kohtelun. Kanttoria pidetään taiteilijana, ja taiteilijaa ymmärretään. 

Seurakunnan neljä kanttoria muodostavat tiiviin työryhmän. Työnjako toimii. Jokainen voi kerran kuussa pitää vapaan viikonlopun. Teen ammatillista yhteistyötä muidenkin kanttoreiden kanssa, tapaan kollegoita koulutuspäivillä ja ideoin heidän kanssaan tapahtumia erityisryhmille, messuja ulkomaalaisille, vauvakirkkoja jne. 

Esimiehet ja seurakunta luottavat siihen, että kanttori hoitaa hommansa. Saan tehdä työni täysin itsenäisesti. Saamani palaute on ainakin toistaiseksi ollut pelkästään myönteistä. Vaikka kanttorikunta on naisistunut, mielikuva kanttorista voi olla vanha ja miehinen. Nuorta ja innostunutta naista saatetaan pitää… hihhulina. 

Kirkko uudistuu. Minua iäkkäämmät kollegat kertovat, että ennen kanttorit saattoivat keskittyä yksinomaan musiikkiin. Nyt pyöritetään papereita. Minäkin laadin aikatauluja, suunnitelmia, annan lausuntoja ja istun papereitteni kanssa kokouksissa. Kirkko näyttää ottavan mallia yritysmaailmasta ja puhuu asiakkaista tarkoittaessaan seurakuntalaisia. Miksi?  

Olen nopealiikkeinen ihminen. Hitaan hallinnon maailmassa olen kuitenkin oppinut kärsivällisyyttä. Kaiketi työssä pääsisi helpommallakin, mutta haluan tehdä työtäni täysillä ja täydellä sydämellä. Pidän huolta osaamisestani. Käyn laulutunneilla, laulan Tampereen oopperan kuorossa, esiinnyn pianistin kanssa konserteissa ja teen keikkaa kanttorikvartetissa. On harmittavaa, ettei aikaa jää riittävästi lempisoittimelleni uruille. 

Musiikista elinikäisen kipinä 

Innostukseni kirkkomusiikkiin lienee kodin peruja. Meillä laulettiin, ja isovanhempani varsinkin lauloivat virsiä. Ymmärtämättä virsien uskonnollisuutta kuuntelin ja lauloin mukana. Kuusivuotiaana aloitin pianonsoiton. Ala-asteen musiikinopettaja passitti minut huilun pariin, yläasteella Loimaan kaupunkiseurakunnan kanttori houkutteli esiintymään kirkossa ja lapsikuorossa. 

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen opiskelin Tampereen konservatoriossa, sitten Sibelius-Akatemiassa, jonka kirkkomusiikin koulutusohjelmasta valmistuin musiikin maisteriksi. Sibelius-Akatemian jälkeen lähdin vielä Hampuriin opiskelemaan laulua ja kuoronjohtamista. Palattuani tein töitä Loimaalla ja pääkaupunkiseudulla ennen valintaani Tampereelle Harjun seurakunnan kanttorina olen toiminut nyt neljä vuotta. 

Kanttori on musiikin ammattilainen, jonka työssä korostuvat sosiaaliset taidot. On urkureita, jotka liitelevät omissa sfääreissään, mutta minä teen töitä lasten kanssa. Yritän tunnustella, mistä lapset innostuvat ja tartun siihen. Toivon, että lapset kokisivat kirkon turvapaikakseen ja saisivat musiikista elinikäisen kipinän. 

Valitettavan moni suhtautuu kirkkoon kielteisesti ja vierastaa virrenveisuuta, mutta voidaanhan kirkkoa lähestyä rennollakin asenteella. Tänä päivänä kodeissa ei lauleta. Sääli, sillä maailma on raaka ja raju. Musiikki saattaisi virittää uskon ja luottamuksen parempaan. 

Haastattelu ja teksti: Jukka Vuolle
Kuvat: Jukka Uotila