Kengitysseppä

Arttu Kammonen, 40 v.

Kengitys lisää eläimen hyvinvointia

Hevonen painaa satoja kiloja. Jos valtava massa asettuu jaloille väärin, syntyy vaurioita. Luontaista asentoa mukaileva kenkä vähentää kulumisia ja helpottaa hevosen liikkumista. Kengitysseppä kengittää hevosta, ei vain kaviota.

Hevonen on kokonaisuus. Kengityksellä vaikutetaan polven yläpuolellekin. Jos kenkä jää vinkuralle, hevosen selkä kipeytyy.Kengityssepän on tunnettava hevosen anatomia ja osattava lukea eläintä.

Ensimmäinen kengityskerta voi olla hevoselle kulttuurishokki. Ravihevosen kengitys aloitetaan vuoden, ratsun kengitys kolmen vuoden iässä. Kengitysväli vaihtelee puolentoista kahteen kuukauteen. Ihannetapauksessa hevosta on varsasta lähtien valmisteltu kengitykseen.

Asiakkaani ovat talleja ja yksityisiä hevosenomistajia. Kierrän työkohteita Pirkanmaan alueella tai otan hevosen kengitettäväksi omalle ratsutilallemme Virroille. Kengitettäviä hevosia on kaikkiaan lähes kaksisataa joista kaksikymmentäviisi omia.

Olen kengitysseppä ja yrittäjä, mutta en markkinoi palveluani. Hyvä työnjälki ja luottamussuhde asiakkaaseen työllistävät.


Perinteinen työ - perinteiset työkalut

Kengitys alkaa tutustumisella. Noin vain en voi tarttua hevosen jalkaan. Haen kontaktia, rapsuttelen, juttelen ja kävelytän. Kävelyttäessäni hevosta kuulostelen kavioääntä. Epätavalliset äänet antavat kengitykselle suuntaviivaa. Tutkin vanhan kengänkin. Sen kulumat kertovat mahdollisista virheasennoista.

Jokainen hevonen on yksilö. Yksi kiukuttelee joutuessaan jättämään kaverit kengityksen ajaksi. Toiselle käy kaikki. Joskus kengitys ei onnistu ilman omistajan läsnäoloa tai eläinlääkärin piikkiä. Rauhaton hevonen on vaarallinen, mutta tutussa ympäristössä se lauhtuu.

Useimmiten kengitys onnistuu vaivatta. Luottamuksen löydyttyä hevonen pysyy rauhallisena, nauttii ja antaa kengittäjän tehdä työnsä.

Kengitysseppä on perinteinen käsityöammatti. Työkalutkin ovat perinteisiä. Käytän vasaraa, talttaa, viilaa ja raspia. Nahkaessun taskuissa ovat puukot. Nostan kavion jalkojeni väliin ja alan muotoilla kaviota.

Sarveiskavio suojaa luuta, niveliä ja jänteitä. Se on kuin ihmisen kynsi, kasvaa ja vaatii huolenpitoa. Kannatinpinnan alla on sälekerros, martokavio ja sen alla kavioluu. Käsittelen sarveista ja siivoan hevosen jalkapohjan, anturan. Puhdistan, vuolen ja taon kengän. Ravihevosen kenkä saattaa olla kevyt ja ohut. Ratsu tarvitsee vahvan rautakengän.


Silmää muodoille ja mittasuhteille

Työautossani on alasin, nestekaasulla toimiva ahjo, taontavälineet ja kenkävarasto. Valitsen kenkäaihion ja kuumennan sen ahjossa. Voisin takoa kengän lattaraudastakin, mutta se ottaisi aikaa.

En ole mittonut kaviota. Taon ja luotan kavion muodosta syntyneeseen mielikuvaani. Sanovat, että hyvällä kengittäjällä on silmää muodoille ja mittasuhteille.

Jäähdytän kengän, sovitan sitä kavioon ja taon lisää. Talvikeleillä lisään kenkään myös hokit. Ne helpottavat hevosen liikkumista jäisessä maastossa.

Kun kenkä saa lopullisen muotonsa, naulaan sen kavioon. Lyön kuusi naulaa sarveisen ulkoreunaan, alhaalta ylöspäin.Kavio elää hevosen joka askeleella. Liikkumavaran vuoksi naulaan vain kavion leveimpään kohtaan saakka. Kengän varvaskäänne tukee ja pitää kenkää paikallaan.

Naulauksen jälkeen asetan kavion jalustalle. Katkaisen naulanpäät, käännän ja kotkaan ne. Taivutan kengän takahaaran turvalliseen muotoon. Jos haara jäisi suoraksi, hevonen satuttaisi itsensä.

Lopuksi poistan kaiken ylimääräisen raspilla, siistin ja pyöristän reunat.

Kengän ja kavion väliin jää väkisinkin tyhjää tilaa. Siksi kengitän mielelläni kuumasovitusmenetelmällä. Silloin kenkä poltetaan kuumana kavioon. Savu ja sihinä saattavat hermostuttaa hevosta, mutta kipua ei synny. Kuuma osuu tunnottomaan sarveisaineeseen.

Kengitykseen menee aikaa sen verran kuin siihen menee, joskus tunti, joskus enemmän.


Tekniikkalaji

Kengitys on tekniikkalaji. Kädentaidot ja halu onnistua työssä ratkaisevat. Aloittelevalle kengittäjälle maaseututausta tai tuntuma eläinten maailmaan ovat eduksi. Itse olen lapsesta asti kolunnut navettoja ja talleja.

Työssä tarvitaan voimaa. Työasennot rasittavat lonkkia ja polvia. Kädet ja kyynärpäätkin ovat lujilla. Talvella työolosuhteet ovat kylmät ja karut. Pakkasrajaa alalla ei tunneta.

Ennen kengittäjän ammattia työskentelin puhelinasentajana. Kengitysopintojen jälkeen ryhdyin yrittäjäksi. Asiakaskunnan kasvaessa uuvuin työmäärästä. Nyt viidentoista vuoden jälkeen osaan tyytyä vähempään. Työskentelen enää vain viisi päivää viikossa.

En halua päästää käsistäni mitä tahansa. Asiakkaat luottavat minuun, uskovat kalliit eläimet käsiini, jopa sovittavat omat menonsa minun aikatauluuni. Olisin hullu, ellen yrittäisi kehittyä entistäkin paremmaksi ammattilaiseksi.

Alalle lisää ammattilaisia

Hevosten määrä Suomessa väheni rajusti 1960-70 luvuilla. Kengittäjien ammattikuntakin kutistui. Nuoren polven kengittäjä on tänään harvinaisuus. Alalle kaivataan uusia ammattilaisia. Nykyiset ikääntyvät kovaa vauhtia.

Kengityssepän peruslinja ammatillisessa oppilaitoksessa kestää vain vuoden. Tarvittaisiin jatkokoulutusta, mutta sitä oppilaitokset eivät valitettavasti järjestä. Itse olen hakenut oppia suomalaisen huippuseppien järjestämiltä kursseilta. Ammattitutkinto alalle on saatu, erikoisammattitutkinto vielä puuttuu. Mestari-oppipoika -järjestelmä tuottaisi ammattilaisia tehokkaasti, mutta se ei ole maan tapa.

Suomi ei jää paljon jälkeen hevoskulttuurimaista, mutta aina pitäisi pysyä hereillä. Jos kehitys loppuu, alkaa taantuma. Osallistun aktiivisesti kengitysseppäyhdistyksen toimintaan. Kouluttaudumme ja järjestämme ammattitaitokilpailuja. Kisaamme kehittyäksemme.

Vaimoni hoitaa ratsastustallia, tytär ratsastaa. Minä kengitän hevosia. Hevoset antavat työtä ja tuottavat iloa. Hevostallien väki on täynnä mukavia ihmisiä. Viihdyn asiakkaiden seurassa. Nautin vanhojen hevosmiesten kertomuksista ja vieraanvaraisuudesta.

Hevoset ovat kaiketi elämäntapani. Paras kengitysseppä en ole koskaan halunnut olla, reilusti keskitason paremmalla puolella kuitenkin.

Haastattelu ja teksti: Jukka Vuolle
Kuvat: Rami Marjamäki