Bangladeshista geronomiksi Suomeen

Geronomi on ikääntyneiden hyvinvoinnin asiantuntija
Lutfor Rahman, 34 v, Helsinki


Tuoreena maahanmuuttajana on mielestäni tärkeää heti etsiytyä mukaan johonkin ryhmään ja ottaa selvää löytyykö esimerkiksi oman maan kansalaisista koostuvaa yhteisöä. Alusta saakka kannattaa mahdollisimman paljon lukea lehtiä ja kuunnella uutisia - vaikka jollain muulla kielellä niin kauan kunnes oppii paikallista kieltä. Kun on selvillä yhteiskunnallisista asioista, syrjäytymisen vaara vähenee. Ja kun tietää mitä ympärillä tapahtuu ja mistä puhutaan, se tuntuu muutenkin hyvältä.

Tulin Suomeen Bangladeshista kahdeksan vuotta sitten. Vanhassa kotimaassani on todella paljon ihmisiä ja sen myötä runsaasti myös köyhyyttä ja ongelmia. Mahdollisuudet päästä elämässä eteenpäin ovat varsin rajalliset, joten useat nuoret lähtevät ulkomaille opiskelemaan ja työhön. Vaikka olin itse jo nuoresta saakka kiinnostunut sosiaali- ja terveysalasta, niin opiskelin ensin liiketaloutta ja valmistuttuani olin töissä tietotekniikka- ja toimistoalan tehtävissä. Veljeni, joka on insinööri, muutti jossain vaiheessa Suomeen ja häneltä kuulin millaista täällä on. Etsin myös paljon tietoa internetistä ja sain maasta varsin hyvän käsityksen. Eräs tuttavani totesi minulle, että "Suomi on kaunis kuin kuva".

Kahdeksan vuoden asumisen jälkeen viihdyn Suomessa todella hyvin enkä usko, että palaan enää koskaan vanhaan kotimaahani. Vaikka kesätkin ovat täällä kauniita, pidän kuitenkin melkein enemmän talvista ja olen tottunut lumeen, kylmään ja pimeäänkin varsin hyvin.


Unelma sosiaalialan opinnoista

Minulla oli voimakas halu tehdä työtä ihmisten parissa ja siksi hain Bangladeshista Helsinkiin Arcada-ammattikorkeakouluun sosiaali- ja terveysalalle, mutta en päässyt. Seuraavaksi pyrin ammattikorkeakouluopintoihin Lahteen liiketalouden englanninkieliseen jatkokoulutukseen, johon tulin myös valituksi ja niin muutin Suomeen vuonna 2004. Puolen vuoden opiskelun jälkeen hain uudelleen Arcadan englanninkielisiin geronomiopintoihin ja tällä kertaa sain opiskelupaikan ensimmäiseltä varasijalta.

Vanhustyön koulutusohjelman ryhmämme oli varsin kansainvälinen, sillä opiskelijoita oli useasta eri maasta. Geronomin opinnot kestävät tavallisesti 3,5 vuotta, mutta itse valmistuin noin kolmessa vuodessa, sillä ahkeroin opinnäytetyöni varsin nopeasti valmiiksi. Aiheenani oli suunnitella ikääntyville sopiva puutarha ja tuo projektini myös toteutettiin konkreettisesti Kustaankartanon vanhainkodissa.

Geronomin työ on monelle vielä melko vierasta. Koulutuksesta valmistutaan vanhustyön ja vanhusten hyvinvoinnin asiantuntijaksi. Työtä tehdään erilaisilla nimikkeillä ja se voi olla hyvinkin erilaista työpaikasta riippuen, sillä työkenttä on varsin laaja-alainen. Geronomi neuvoo ja opastaa niin vanhuksia kuin heidän läheisiään, hän voi vetää ryhmiä, kuntouttaa ja järjestää erilaisia aktiviteetteja. Hänellä on usein myös hallinnollisia tehtäviä, hän koordinoi palveluja ja ohjaa vanhusten kanssa työskenteleviä työntekijöitä. Hän voi arvioida vanhuksen toimintakykyä ja joillain työpaikoilla hän osallistuu myös päivittäiseen perushoitotyöhön.

 


Vanhustyö vie mukanaan

Aloitin opintoihini liittyvän työharjoittelun Kustaankartanon vanhainkodissa enkä osannut tuolloin lainkaan suomea. Jännitin puhumista ja pelkäsin sanovani aivan vääriä asioita, mutta kaikki lähti kutenkin hyvin liikkeelle. Minulla oli alussa tosi hyvä ohjaaja, joka näytti aivan kädestä pitäen mitä minun pitää tehdä ja jo ensimmäisen viikon jälkeen pystyinkin työskentelemään huomattavasti itsenäisemmin. Sainkin pian tehdä osastoilla palkkatyötä opintojeni ohella niin paljon kuin vain jaksoin. Suomen kieltäkin aloin oppia paremmin juuri työn avulla ja toki asiaan vaikutti myös suomalainen vaimoni, joka ei puolestaan puhunut englantia ollenkaan. Minulla oli siis kova halu oppia kieltä ja opiskelin sitä hyvin paljon itsenäisesti. Lehdet ja televisio olivat tässä myös tärkeänä apuna.

Pidin vanhusten parissa työskentelystä heti todella paljon ja valmistuttuani geronomiksi sain välittömästi vakituisen työpaikan sosiaaliohjaajana Kustaankartanossa ruotsinkielisellä osastolla. Pärjäsin ruotsillakin, sillä olin opiskellut sitä Arcadassa ja lisäksi jonkin verran ruotsinkielisessä työväenopistossa. Sosiaaliohjaajana tehtäviini kuului suunnitella osastoni vanhuksille mahdollisimman laadukasta hoitoa, koordinoin mm. toimintakyvyn kartoituksia, tein yhteistyötä lääkärien ja muun hoitohenkilöstön kanssa ja osallistuin itsekin perushoitotyöhön.


Uusia haasteita projektitehtävissä

Jäin sosiaaliohjaajan työstäni keväällä virkavapaalle ja olen nyt toiminut parin kuukauden ajan projektivastaavana Helsingin kaupungin sosiaalivirastossa. Työskentelen hankkeessa, jossa tarjotaan tietokoneen käyttömahdollisuutta ja atk-opastusta niin ikäihmisille ja syrjäytymisvaarassa oleville nuoremmillekin kuin ensi syksystä lähtien myös maahanmuuttajaikäihmisille. Projekti on määräaikainen ja kestää näillä näkymin vuoden 2013 loppuun saakka.

Hankkeessa on mahdollista osallistua maksutta ryhmään, joka kokoontuu ohjaajan johdolla kahden kuukauden ajan, kerran viikossa, noin puolitoista tuntia kerrallaan. Ryhmät ovat pieniä, 3-6 osallistujaa kerralla, joten vuorovaikutus on tiivistä ja ohjauksen on mahdollista olla varsin henkilökohtaista. Toiminnan kantavana ajatuksena on, että hankkimalla tietotekniikan perustaitoja ihmisen on helpompi seurata aikaansa ja pysyä yhteiskunnassa aktiivisesti mukana.

Haasteena on se, miten saamme markkinoitua ryhmiä niin, että tavoitamme juuri oikeat henkilöt. Kunhan toiminta lähtee liikkeelle, uskoisin kuitenkin, että sen jälkeen puskaradio vie viestiä sopivasti tästä mahdollisuudesta eteenpäin. Suurempana haasteena koenkin ehkä vielä sen, miten löytäisimme innostuneita vapaaehtoistyöntekijöitä vetämään ryhmiä - tähän toimintaan halukkaat ovat siis erittäin tervetulleita! Koska yksi ryhmä kokoontuu vain kerran viikossa melko lyhyen aikaa kerrallaan, se ei kuormita ohjaajaa kohtuuttomasti ja toiminta on haluttukin suunnitella myös vetäjälle sopivan rennoksi ja mukavaksi toteuttaa. Itsekin aion elokuusta alkaen ohjata ryhmiä sen verran kuin tarpeelliselta näyttää.


Tulevaisuuden suunnitelmia

Voisi kai sanoa, että olen jäänyt opiskeluun koukkuun. Aloitan nimittäin syksyllä Laurea-ammattikorkeakoulussa ylempään amk-tutkintoon tähtäävät opinnot. Koulutus on monimuotoista ja varsin itsenäistä, joten sen ohella pystyy koko ajan tekemään miltei normaalisti kokopäiväistä työtä. Opinnot johtavat terveyden edistämisen maisterin tutkintoon ja ryhmässämme tulee olemaan erilaisia sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia, mikä on mielestäni suuri rikkaus. Koulutus kestää opiskelijan omasta opiskelutahdista riippuen yleensä puolestatoista kolmeen vuoteen.

Tahdon opiskella ja päästä urallani eteenpäin siksi, että saisin enemmän keinoja ja mahdollisuuksia vaikuttaa ihmisten elämään. Olen hyvin sitoutunut sosiaalialan tehtäviin ja ainakin tässä vaiheessa tunnen, että haluan tehdä koko loppuelämäni työtä juuri vanhusten parissa ja heidän hyvinvointiaan lisäten. Minulle on tärkeää kokea oma työni hyödylliseksi ja että voin siinä auttaa muita.

Eri kulttuureissa suhtaudutaan ikäihmisiin hieman eri tavoin, mutta itse toivoisin, että Suomessa kunnioitettaisiin vanhuksia nykyistä enemmän ja palkattaisiin alan työtehtäviin aina koulutettuja hoitajia. Arvostava suhtautuminen ja kunnioittaminen johtavat automaattisesti laadukkaaseen hoitoon ja tätä asiaa on mielestäni tärkeää korostaa kaikissa hoitoalan koulutuksissa.

Vaikka meillä kaikilla nykyisin tuntuukin olevan niin kovin kiire, mielestäni olisi hienoa, että aikuiset lapset ehtisivät silloin tällöin vanhainkotiin tai palvelutaloon käymään ja tervehtimään omia vanhempiaan. Vaikka ikäihmisillä onkin hyvää hoitoa tarjolla ja sinänsä kaikki perusasiat kunnossa, jokainen kaipaa joskus saada tavata omia läheisiään. Meille itse kullekin voisi olla hyödyllistä miettiä hetkinen sitä, miten haluaisin itseäni kohdeltavan vanhuksena, sillä päivä päivältähän se aika joka tapauksessa lähenee ihan meitä jokaista.

Teksti: Tiina Simola
Kuvat: Linnea Hällström