Marjatta Vanhalakka-Ruoho
Kasvatuspsykologian professori
Joensuun yliopisto / Ohjauksen koulutus
Menneinä vuosikymmeninä oletimme, että yksilölle riittää yksi ammatti ja osaamisperusta koko työuran ajan. Tämä työura valittiin nuoruudessa tai varhaisessa aikuisuudessa. Aikuisiän koulutukseksi katsottiin riittävän tietojen ja taitojen päivittäminen ja täydentäminen. Työuralla saatettiin edetä porras portaalta samalla alalla eteenpäin.
Nykyisin ammatin ja työn valitseminen on tapahtuma, jonka voimme kohdata elämänkulun aikana useita kertoja. Muutoksen tarvetta ja pakkoa voi syntyä työelämän pyörteisten tapahtumien seurauksena tai kunkin henkilökohtaisen elämänkulun elämäntapahtumista, muutospaineista ja kriiseistä.
Aikakautta, jota elämme, on kutsuttu jälkiteolliseksi yhteiskunnaksi. Jälkiteollinen yhteiskunta tarjoaa yksilöille runsaasti uusia elämisen mahdollisuuksia ja oman, yksilöllisen ammatillisen polun etsimisen mahdollisuuksia. Se sisältää kuitenkin myös aikuisen elämänkulun kannalta monia epävarmuuksia, uhkia ja työhön liittyviä muutoksia.
Aikakaudelle luonteenomainen epävarmuuden ilmapiiri näkyy työelämässä. Työpaikkoja lakkautetaan ja siirretään, ammatteja häviää ja uusia syntyy. Epävarmuus koettelee monia ja se panee myös epäilemään työnteon mielekkyyttä.
Aikakautta onkin kutsuttu siirtymien palkkatyön ajaksi. Moni meistä aikuisista joutuu tai pääsee siirtymään useita kertoja elämänsä aikana ammatilliseen koulutukseen ja sieltä työelämään uuteen ammattiin tai toisenlaiseen työhön kuin aiemmin.
Uuteen ammattiin siirtyminen voi kokemuksellisesti tuntua hyvinkin monenlaiselta. Toiset kokevat muutoksen enemmänkin jännittävänä, uutena elämänvaiheena, tervetulleena elämyksenä ja uusiutumisen mahdollisuutena. Toisille työhön liittyviin muutoksen kytkeytyy runsaasti uhkaa, pelkoja, epävarmuutta ja rasitusta.
Työelämän riskit ja mahdollisuudet
Työmarkkinoilla perinteisinä riskeinä ovat olleet syrjäinen asuinalue, puuttuva tai alhainen koulutus sekä työ supistuvalla toimialalla. Nämä korostuivat riskitekijöinä erityisesti 1990-luvulla.
Suurin työvoiman rakenteessa tapahtunut muutos liittyy työelämän koulutusvaatimusten kiristymiseen. Työvoimaan osallistuminen edellyttää tulevina vuosikymmeninä vähintään ylemmän keskiasteen tutkinnon suorittamista. On ennakoitu, että pelkkä peruskoulutus ei enää mahdollista käytännössä lainkaan osallistumista palkkatyöhön. Yhtäältä taustalla on teollisen ja muun raskaan työn väheneminen ja automaation lisääntyminen. Toisaalta henkilökohtaisten kompetenssien ja tietoteknisten valmiuksien vaatimukset kasvavat lisääntyvissä palvelu-, terveys- ja sosiaalialan ammateissa.
Suomessa on toteutettu erilaisia aikuisten koulutustason kohottamiseen pyrkiviä toimintaohjelmia. Yhtenä esimerkkinä on Noste-ohjelma. Se antaa opiskelumahdollisuuden henkilöille, jotka ovat 30-59 -vuotiaita ja joilla ei vielä ole ammatillista tutkintoa. Aikuiskoulutuksessa on ollut monia muitakin uusia avauksia, esimerkkinä opetuksen henkilökohtaistaminen sekä työssäoppimisen tukeminen. .
Työelämää koskevissa analyyseissa tuodaan esille talouden globalisoituminen ja työmarkkinoiden muuttuminen maailmanlaajuisiksi. Korkean kustannustason teollisuusmaissa on mahdollista, että yritykset siirtävät toimintojaan sinne, missä työvoima on halpaa. Seurauksena työpaikat vähenevät ja työehdot kiristyvät niillä toimialoilla, jotka ovat tälle kilpailulle alttiita. Kansainvälinen muuttoliike tuo kilpailua työpaikoista. Moni joutuu yllättävien työmuutosten äärelle yritysten lakkauttamisen, työpaikan siirtojen ja irtisanomisten tapahtuessa.
Joustavat epätyypilliset työsuhteet ovat yleistymässä, vaikka toki edelleenkin enemmistöllä palkansaajista on suhteellisen vakaa ja pysyvä työsuhde. Erilaisia "normaalityösuhteesta" poikkeavia muotoja ovat esimerkiksi määräaikaiset työsuhteet, osa-aikatyö, itsensä työllistäminen sekä freelancerina toimiminen. Aikuisiän uusi ammatti voi joskus merkitä kahdessa ammatissa toimimista. Toinen niistä voi olla hankittu aikuisiässä aiemman ammatin tukiammatiksi (esim. yrittäjä + eräopas, maanviljelijä + taksiautoilija).
Tutkimustulokset osoittavat, että ammatillinen liikkuvuus yleensä vaikuttaa yksilöiden työllisyyteen edistävästi. Ammatillisessa liikkuvuudessa voidaan erottaa eri muotoja, kuten ammatin, toimialan, työnantajan tai työsuhteen vaihtamista.
Ammatin vaihtaminen on yleistynyt 1990-luvulta lähtien. Useimmiten ammatin vaihtaminen liittyy pysyvämmän työsuhteen hakemiseen, työttömyyteen ja uuden koulutuksen hankkimiseen. Usein siirtyminen uuteen ammattiin on ollut vaihtoehtona asuinpaikkakunnan tai -alueen vaihdolle.
Työura onkin entistä enemmän liikettä asemasta toiseen: ammatista toiseen, työllisyydestä työttömyyteen, työllisyydestä koulutukseen ja takaisin. Yksilöt ovat alttiita ja usein itsekin valmiita muutoksille elämänkulussaan. Käsityksemme hyvästä työurasta ja työelämässä menestyksestä lienee samalla muuttumassa. Mukaan arviointiin tulevat myös siirtymisen joustavuus ja työuran monipuolisuus.
Mahdollisuudet muutoksen virittäjänä
Yksilön etsiessä omaa tietään elämän varrella eteen voi tulla tilanteita, jotka johdattavat uuteen ammattiin. Tällaisen muutosmatkan alkuvirittäjänä voivat olla monenlaiset tuntemukset ja elämäntilanteet.
Yksi näistä on se, että yksilö tuntee vahvaa halua muuttua ja saada uutta elämäänsä ja työhönsä. Näin saattaa käydä, vaikka päällisin puolin ulkoiset elämän ja työn asiat ovat kunnossa. Tällainen tilanne on muutoksen etenemisen kannalta usein suotuisa. Yksilöllä itsellään on intoa ja halua etsiä uusia mahdollisuuksia ja työskennellä niiden hyväksi.
Joskus huomaa vasta aikuisena, mikä onkaan "oma ala", jossa tahtoo antaa työpanoksensa ja jonka voisi kokea jopa elämäntehtävänä. On voinut käydä niin, että aikaisempia valintoja on tullut tehtyä enemmänkin muiden ihmisten näkemysten mukaan tai pakon sanelemana kuin kuuntelemalla itseään. Näin voi syntyä tausta siirtymiselle vaikkapa kaupalliselta alalta kasvatustyöhön tai toimistotyöstä tekniikan pariin.
Myös vahva uuden oppimisen ja oman koulutustason nostamisen tarve ja polte voi synnyttää uuteen ammattiin siirtymän. Omassa vakiintuneessa ammatissa ja työssä tarjoutuu siinäkin usein paljon uuden oppimisen mahdollisuuksia. Moni kuitenkin etsii pitkäkestoisemman ja syvemmän koulutuksen mahdollisuuksia. Tämä voi toteutua esimerkiksi opintovapaan tai vuorotteluvapaan kautta. Koulutuspääoman lisäämisen kautta voi aueta tie uuteen ammattiin ja työhön.
Kriisit muutoksen tekijöinä
Toisenlainen tilanne syntyy silloin, jos elämänkulun varrella kohtaa yllättävän sairauden tai tapaturman, joka pakottaa työn ja ammatin muutoksiin. Tällaisissa elämäntapahtumissa uuteen ammattiin edetään tyypillisesti ammatillisen kuntoutuksen kautta. Työntekijä voi olla sairauden tai vamman vuoksi työkyvytön tiettyyn ammattiin tai tehtävään. Hän voi kuitenkin olla hyvin toimintakykyinen jossain toisessa työroolissa.
Siirtyminen uuteen ammattiin on usein pitkähkö tapahtumasarja. Tähän liittyy monentasoista sopeutumista ja uuden oppimista. Ihmisen olisi saatava sopeutua sairauteensa ja vammaansa. Samaan aikaan hänen on päätettävä, mitä hän tulevaisuudelta haluaa ja mitä pystyisi tekemään tulevana työnään. Joillekin ammatillinen kuntoutus osoittautuu täysosumaksi. Osa joutuu näkemään vaivaa tavalla tai toisella, mutta päätyy työn näkökulmasta aivan kelpoon lopputulokseen. Joskus voi käydä niin, ettei uusi ammatti kuntoutumisen jälkeen miellytäkään ja ihminen etsii uudelleen suuntaan elämälleen esimerkiksi työelämän ulkopuolisista elämänalueista.
Ammatillisella kriisiytymisellä tarkoitetaan tilannetta, jossa työntekijä syystä tai toisesta kokee joutuneensa täydelliseen umpikujaan työssään tai ammatissaan. Hänen on paha olla työssä. Hän ei kuitenkaan tiedä, mitä tekisi työhön liittyvien vaikeuksien kanssa.
Tällaisessa tilanteessa ratkaisuksi saattaa avautua työpaikan tai ammatin vaihtaminen. Ammattiauttajien apu on tällöin usein edistämässä ratkaisuun päätymistä. Onnistunut tilanteen laukeaminen antaa mahdollisuuksia uuden oppimiseen ja henkiseen kasvuun. Kriisistä selviytynyt on aikaisempaa vankempi kohtaamaan uusia tehtäviä ja vaikeitakin tilanteita.
Sosiaaliset siteet vaikuttavat
Toisin kuin nuoret useimmiten, aikuiset tekevät työhön liittyviä päätöksiä yleensä moninaisten sosiaalisten siteiden verkostossa. Avo- tai aviopuolison työ saattaa merkitä koko perheen muuttoa uudelle paikkakunnalle. Tämä voi synnyttää tilanteen, jossa toinen puolisoista hakeutuu uuteen ammattiin tai koulutukseen.
Työn, perheen ja muun elämän yhteensovittaminen koskee sekä naisia että miehiä. Suurimmat paineet työn ja perheen yhteensovittamiseen liittyvät pienten lasten vaiheeseen, ns. elämän ruuhkavuosiin. Keski-iässä moni huolehtii ikääntyvistä vanhemmistaan, lapsenlapsistaan tai muista apua tarvitsevista omaisistaan oman ansiotyönsä ohella.
Elämänmuotojen moninaistuessa erilaiset hoivavastuut koskettavat ihmisiä eri-ikäisinä ja eri tavoin. Niin pienten lasten hoidon järjestelyt kuin vanhenevien omien vanhempien huolto ovat sitä arkielämän hoivatyötä, jonka turvaamiseksi aikuinen voi rakentaa itselleen uuden työn tai ammatin. Esimerkiksi, nainen voi toimia perhepäivähoitajana lapsiperhevaiheessa. Tai mies voi siirtyä matkatöitä edellyttävästä työstä kiinteistönhoitotehtäviin voidakseen huoltaa vanhenevaa äitiään.
Erilaisia muutoskokemuksia
Nuoremmat ikäluokat ovat saattaneet jo kasvaa muutosten, siirtymien ja epävarmuuden kulttuuriin. Vanhemmille vakaasta työsuhteesta nauttineille muutokset voivat olla vaikeampi paikka.
1990-luvulta lähtien nuorten työntekijöiden kiinnittyminen ja siirtyminen työmarkkinoille on pitkittynyt ja hankaloitunut. Nuorille työntekijöille saattaa kertyä kokemuksia monenlaisista siirtymistä ja epävarmuudesta. Toisaalta nuorilla työntekijöillä on rakennettavaa yhtä aikaa monilla elämänalueilla. Työn epävarmuus voi heijastua liikaa muuhun elämään, esimerkiksi perheen perustamiseen ja hoitoon. Vanhemmalle työntekijälle muutos saattaa tulla jo rutinoitunutta elämänkulkua virkistävänä uutena mahdollisuutena.
Muutos voi edetä kokemuksena hyvinkin erilaisten tuntemusten ja vaiheiden kautta. Jos muutostilanne tulee yllättäen, ulkoapäin ja pakotettuna, niin hyvin ymmärrettäviä tuntemuksia ovat kieltäminen, suuttumus ja ärtymys ja turvallisuutta hakeva tarttuminen vanhaan. Oma elämä ei ole ennakoitavissa entiseen tapaan. Masennuskaan ei ole tällöin vieras tai outo mielentila. Se on aivan ymmärrettävä yksilön tunteiden tapa kohdata asioita, joita on surtava pois ja joista on luovuttava ennen kuin voi mennä elämässä eteenpäin. Tästä voi sitten edetä hyväksyntään, uusien mahdollisuuksien tutkimiseen, suunnitelmien tekemiseen ja niiden kokeilevaan toteuttamiseen.
Joskus lopputuloksena on arvio, että ensin pakolta tuntuva muutos avautuikin hienoksi kokemukseksi ja uusia näkymiä avaavaksi mahdollisuudeksi. Joskus ihminen taas päätyy tilanteeseen, jossa toteaa, että käyhän tämäkin, mutta ennen oli paremmin.
Vaikka yksilö olisikin itse virittänyt siirtymisen uuteen ammattiin, muutoksen läpikäymiseen liittyy monenlaisia tuntemuksia ja käänteitä. On epäilyä ja pelkoa siitä, onkohan sitä kuitenkaan tehnyt hyvän valinnan.
Merkittävissä elämänvalinnoissa on hyvin tyypillistä se, että valintapäätöksen jälkeen yksilö palaa epäilemään valintaansa ja vielä kerran pohtimaan sen perusteita. Vasta tästä edetään varmistettuun valintapäätökseen ja siihen vakaumukseen, että päätös pyritään toteuttamaan ja sen eri seuraukset elämään läpi hyvine ja mahdollisine harmaine puolineen. Useimmiten elämä osoittaa, että uusilla näköalapaikoilla oppii uutta ja aina enemmän itsestä, työstä, ihmisistä ja tästä maailmasta.
Lähteitä:
Ylöstalo, P. Työolobarometri. Lokakuu 2005. Työpoliittinen tutkimus 311.
Suikkanen, A. 2003. Muuttuvan työelämän haasteet aikuiskoulutukselle. www.ulapland.fi/files/20031211124732.pdf.
Suikkanen, A., Linnakangas, R., Martti, S. & Karjalainen, A. 2001.
Siirtymien palkkatyö. Sitran raportteja 16.
Grönfors, S. & Forma, P. 2003. Lottovoittoja ja harharetkiä. Ammatillinen uudelleenkoulutus kirjoitusaineiston valossa. Kuntien eläkevakuutuksen monisteita 2.
Mäkinen, J., Olkinuora, E. & Rinne, R. & Suikkanen, A. (toim.) 2006. Elinkautisesta työstä elinikäiseen oppimiseen. Jyväskylä: PS-kustannus.
Hutri, M. 2001. Yksilön ammatillisen kriisiytymisen tunnistaminen, stressitekijöiden, työhön liittyvien selitystapojen ja tunteiden perusteella. Työpoliittinen tutkimus 232.
Petäjä, M. & Koponen, E. 2002. Muutosprosessin ohjaaminen. Aikuiskouluttajan opas. Dialogia OY.
Kauppinen, K. & Toivanen, M. 2003. Työ ja perhe. Teoksessa Kauppinen
T, Hanhela R, Heikkilä P, Lehtinen S, Lindström K, Toikkanen J, Tossavainen A. (toim.) Työ ja terveys Suomessa. Työterveyslaitos.
