TULEVAISUUDEN TYÖT
Millaista on lähihoitajan ja rakennusmestarin työ tulevaisuudessa?
Entä ajoneuvonkuljettajan? Mitä tekee biolääkäri?
Ammattinetistä löytyy myös ammattien tulevaisuudenkuvia verkkomultimediana.
Kuvauksia on tällä hetkellä tehty kolmelta alalta. Alojen nimeä napsauttamalla
pääset katsomaan multimediaesityksiä.
Multimediaesitysten tavoitteena on antaa ajatuksia ja virikkeitä ammattia ja uraa suunnitteleville.
Ne on tarkoitettu käytettäväksi Ammattinetin yhteydessä, koska ne täydentävät sen muita tietosisältöjä.
Multimediaesityksissä on erityyppistä tietoa:
- Kuvitteellisia tulevaisuuden työtilanteita ja näissä tilanteissa esiintyvien ammattilaisten uratarinoita,
– niin ikään kuvitteellisia.
- Kuvauksia ja tietoiskuja alalla tapahtuvasta kehityksestä (työvälineissä, materiaaleissa, työtavoissa
tms. asioissa). Tietoiskut perustuvat tämän päivän tietoon ja selvityksiin.
- Tausta-aineistoja, joissa kuvataan laajemmin kunkin alan näkymiä ja perustellaan esityksissä tehtyjä
valintoja.
Multimediaesitysten käytössä on muistettava, että niiden sisältämät tulevaisuudenkuvaukset ovat tämän
päivän tietoon perustuvia arvauksia tulevasta. Niitä ei voi ottaa varmana totuutena. Vasta aika näyttää,
miten hyvin arvaukset ovat onnistuneet.
Esitykset on tuottanut työ- ja elinkeinoministeriö. Niiden suunnittelussa on ollut mukana lukuisia
asiantuntijoita. Ministeriö vastaa kuitenkin ohjelman sisällöstä. Multimediat on laadittu Euroopan
Sosiaalirahaston tuella.
Multimediaohjelmista – kuten Ammattinetin muustakin sisällöstä – toivotaan palautetta.
Ohjelmissa on oma palautesivunsa. Linkki siihen löytyy ohjelmien alapalkista.
Toivomme mielenkiintoisia hetkiä multimediaohjelmien parissa.