Elokuvaohjaaja

Johdanto

Elokuvaohjaajat työskentelevät mm. elokuvien, lyhytelokuvien, dokumenttien ja musiikkivideoiden tuotannoissa. Ohjaaja on samalla sekä taiteilija että työnjohtaja. Tehtäviin kuuluu työryhmän valitsemista, harjoitusten pitämistä, ohjaamista kuvauksissa jne. Elokuvissa ohjaajalla on vastuu kaikista elokuvan luovista puolista. Ammatissa tarvitaan elokuvailmaisun hallintaa, taiteellista lahjakkuutta ja persoonallista näkemystä. Vuorovaikutus- ja johtamistaidot sekä voimakas halu tehdä elokuvia ovat tarpeen.

Työtehtävät

Ohjaajalla on sekä taiteellinen että tuotannollinen vastuu elokuvasta tai muusta audiovisuaalisesta teoksesta. Elokuvaohjaajia työskentelee elokuvien, lyhytelokuvien, tv-draaman ja dokumenttien tuotannoissa. Ohjaustyö voi kohdistua myös elokuvamainoksiin, mainoselokuviin, animaatioihin, musiikkivideoihin jne.

Elokuvaohjaajan taiteellinen näkemys vaikuttaa vahvasti siihen, minkälaiseksi elokuvan kerronnallinen kokonaisuus ja tunnelma muodostuvat. Kuvaus tehdään käsikirjoituksen mukaan kohtaus kerrallaan. Kuvaukset kestävät yleensä 6-10 viikkoa, mutta niitä ennen ja niiden jälkeen on omat työvaiheensa.

Kuvauksissa ohjaaja toimii työryhmän johtajana. Hän ohjaa näyttelijöiden suorituksia mm. houkuttelemalla esiin haluttuja eleitä ja asettamalla heitä haluttuihin paikkoihin. Vastaavasti hän vaikuttaa kameroiden sijainteihin, valaistukseen jne.

Ennen kuvauksia ohjaajan työhön kuuluu näyttelijöiden, pukusuunnittelijan, kuvaajien ja muiden ammattilaisten valintaa yleensä yhdessä tuottajan kanssa. Käsikirjoituksesta keskustellaan käsikirjoittajan ja tuottajan kanssa. Ohjaajat voivat itsekin kirjoittaa elokuvien käsikirjoituksia. Tehtäviin kuuluu myös harjoitusten pitämistä ja kuvauspaikkojen valintaa.

Kuvausten jälkeen elokuva editoidaan ja leikataan, ja siihen lisätään musiikki ja äänitehosteet. Ohjaaja voi näkemyksillään ja valinnoillaan vaikuttaa lopputulokseen myös näiden työvaiheiden kautta.

Elokuvan teko on tuotantokohtaista ryhmätyötä, johon osallistuu lukuisia ammattilaisia, mm. tuottaja, tuotantopäällikkö, käsikirjoittaja, apulaisohjaaja, näyttelijöitä, pukusuunnittelija, lavastaja, maskeeraaja, elokuvaaja, kameramiehet (kuvaajat), äänittäjä, äänisuunnittelija, kuvaussihteeri ja elokuvaleikkaaja.

Apulaisohjaaja vastaa muun muassa aikatauluista, kuvauspaikan järjestelyistä sekä avustajien ohjaamisesta. Apulaisohjaaja huutaa usein kuvauspaikalla ohjauskomennot. Tuotantopäällikkö valvoo tuottajan edustajana kuvauksissa kuvausryhmän toimintaa.

Kuvauspaikat vaihtelevat elokuvan mukaan sisätiloista kaupunkien keskustoihin ja aina ulkosaaristoon asti. Kuvattaessa työajat voivat käytännössä olla mitkä tahansa. Työn ja vapaa-ajan erottaminen ei ole aina yksinkertaista luovassa ammatissa.

Elokuvan on valmistuttava tuotantoaikataulujen puitteissa, mikä voi joskus tuottaa kiireitä. Kuvauspaikoille matkustelu kuuluu työnkuvaan.

Työpaikat

Elokuva- ja tv-tuotantoyhtiöt. Elokuvaohjaajat ovat usein ammatinharjoittajia tai yrittäjiä, joita elokuva- ja tv-tuotantoyhtiöt työllistävät tuotantokohtaisesti.

Työn vaatimukset

Ohjaajan ammatissa tarvitaan elokuvailmaisun kokonaisvaltaista hallintaa, luovuutta, taiteellista lahjakkuutta ja persoonallista näkemystä.

Ohjaajan tärkeitä ominaisuuksia ovat tilan ymmärtäminen, rytmitaju ja kyky vangita asiat oikeista näkökulmista.

Ohjaajan on tunnettava myös kuvauksen, leikkauksen, äänisuunnittelun, lavastuksen, käsikirjoituksen ja muiden elokuvan osa-alueiden erityisluonteet.

Ammatissa tarvitaan hyviä vuorovaikutus- ja johtamistaitoja sekä kykyä välittää omia ideoita ja näkemyksiä työryhmälle. Taito ohjata näyttelijöitä oikein on erittäin tärkeää.

Elokuvaohjaajalla on oltava voimakas halu tehdä elokuvia. Ammatti edellyttää jatkuvaa kehittymistä, uuden opiskelua ja vaikutteiden hankkimista. Kokeilunhalu on myös tarpeen.

Ohjaaja on enemmän tai vähemmän julkinen ammatti, missä joudutaan ajoittain myös kritiikin kohteeksi. Usko omaan työhön ja hyvä stressinsieto ovat tarpeen.

Koulutus

Aalto-yliopiston Taideteollisessa korkeakoulussa voi opiskella elokuvaohjausta. Ylempi korkeakoulututkinto on taiteen maisteri. Alempi korkeakoulututkinto on taiteen kandidaatti.

Ammattikorkeakouluissa voi opiskella elokuvaa ja televisiota ja suorittaa kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinnon medianomi (AMK).

Opintopolku, koulutushaku Ulos

Palkkaus

Erityispalvelujen Työnantajaliittoon kuuluvien yritysten palveluksessa olevien työntekijöiden palkkaus määräytyy Elokuva- ja TV-tuotantoa koskevan työehtosopimuksen mukaan.

Suomen Elokuvaohjaajaliitto SELO ry on laatinut palkkasuositukset ohjaajille.

Työmarkkinatiedot
Elokuva-ala

Elokuvien tekeminen tapahtuu tuotantoyhtiöiden kautta. Elokuvatuotantoyhtiöitä on Suomessa noin 100. Tuotantoyhtiöissä on jonkin verran vakinaisia työpaikkoja, mutta tuotanto on pitkälti alihankintaa, jossa eri alojen ammattilaiset tekevät tuotantoyhtiön tilauksesta tietyn osan tuotannosta. Elokuva-ala työllistää riippumattomissa av-alan yrityksissä Suomessa noin 2 500 henkilöä (v. 2017).

Elokuvatuotannoissa tehdään pääasiassa projektiluonteista ja tuotantokohtaista työtä. Elokuvanteko kokoaa ammattilaiset määräajaksi yhteen tuotantotiimiksi, jolloin tuotantoyhtiön palkkalistoilla olevien lukumäärä moninkertaistuu tuotannon ajaksi. Yksi kotimainen elokuva työllistää yleensä 50-300 henkilöä määräajaksi, mutta voi työllistää jopa 350 henkilöä eripituisiksi jaksoiksi. Lisäksi elokuvien teko työllistää välillisesti, koska niiden aikana käytetään runsaasti muiden toimialojen palveluita.

Elokuva-alalla yleistä on toimiminen freelancena, ammatinharjoittajana, yrittäjänä tai alihankkijana. Kilpailu alan työtilaisuuksista on kovaa, eikä kaikille alalle kouluttautuneille riitä töitä. Elokuva-alan oppilaitoksista on valmistunut taiteellisiin ja tuotannollisiin tehtäviin enemmän kuin työpaikkoja on tarjolla. Työttömyyskausia voi seurata myös työn projektiluonteisuuden vuoksi. Elokuva-ala houkuttelee silti yhä uusia tulijoita.

Elokuva-ala työllistää myös elokuvien markkinointia ja levitystä hoitavissa levitysyhtiöissä, esitystoiminnassa elokuvateattereissa sekä elokuvatallenteiden myyntiä ja vuokrausta harjoittavissa yrityksissä. Kokopäiväisiä töitä on lähinnä hallinnollisissa sekä markkinointi- ja myyntitehtävissä. Ala työllistää myös huomattavan määrän osa-aikaisia esimerkiksi lipunmyynnissä. Elokuvafestivaalien järjestäminen työllistää projektiluonteisesti.

Elokuva-ala työllistää myös alan järjestöissä sekä opetus- ja tutkimustehtävissä. Yleisesti ottaen vaihtuvuus alan työpaikoissa on vakituisten työsuhteiden osalta vähäistä. Työpaikkoja avautuu lähinnä muihin tehtäviin tai eläkkeelle siirtymisten vuoksi.

Lisäaineistot

Lähinimikkeet

dokumenttiohjaaja
ohjaaja
TV-ohjaaja

Elokuvaohjaaja