Ympäristösuojelusihteeri

Johdanto

Ympäristönsuojelusihteeri työskentelee kunnan palveluksessa keskeisenä tehtävänään ympäristölautakunnan käsittelyyn tulevien asioiden valmistelu ja esittely. Tehtäviin kuuluu huolehtia myös päätösten toimeenpanosta sekä tehdä itsenäisesti päätöksiä ratkaisuvaltansa puitteissa. Ammatissa tarvitaan mm. ympäristöasioiden ja lainsäädännön tuntemusta, yhteistyötaitoja ja kykyä itsenäiseen päätöksentekoon.

Työtehtävät

Ympäristönsuojelusihteeri (ympäristösihteeri) on kunnan ympäristöviranhaltija, jonka keskeinen tehtävä on ympäristölautakunnan käsittelyyn tulevien asioiden valmistelu ja esittely. Ympäristölautakunta ohjaa ja valvoo ympäristönsuojelua sekä mm. elinympäristön terveellisyyttä ja viihtyisyyttä kunnan alueella.

Kuntien tehtävät ympäristönsuojelussa ovat laaja-alaisia, ja ne painottuvat eri kunnissa eri tavoin mm. kunnan koon, elinkeinorakenteen ja ympäristönsuojeluhenkilöstön määrän mukaan. Ympäristösihteerin työn luonne ja sisältö määräytyvät pitkälti ympäristölainsäädännön ja muun työhön liittyvän lainsäädännön kautta, joita ovat esimerkiksi jäte-, vesi- ja kemikaalilaki.

Tärkeimmät lakisääteiset ympäristönsuojelutehtävät, ja samalla ympäristösihteerin työkenttää ovat ympäristön tilan seuranta, ympäristönsuojelun ohjaus ja neuvonta, jätehuollon valvonta, ilmansuojelulaissa ja vesilaissa määrätyt tehtävät, meluntorjunta, kemikaalivalvonta, luonnonsuojelun edistäminen, maastoliikennelain mukaiset tehtävät ja ympäristölupien käsittely ja valvonta.

Ympäristösihteeri valmistelee ympäristölautakunnan käsittelyyn menevät asiat, esittelee ne ja huolehtii sen jälkeen, että lautakunnan tekemät päätökset pannaan toimeen. Päätökset liittyvät esimerkiksi meluilmoituksiin, jätevesien käsittelyyn, roskaamiseen tai ympäristölupa-asioihin. Päätökset velvoittavat esimerkiksi yrityksiä, kiinteistönomistajia tai maanomistajia toimimaan tietyllä tavalla.

Ympäristösihteerit voivat myös tehdä itsenäisesti päätöksiä ratkaisuvaltansa puitteissa, varsinkin kiireellisissä tapauksissa. Tällaiset asiat liittyvät esimerkiksi meluun tai poikkeuksellisiin tilanteisiin, joissa vaikkapa jätteestä aiheutuu välitöntä vaaraa.

Ympäristösihteerille voi kuulua myös ympäristö- ja maa-aineslupien lupaehtojen noudattamisen valvontaa. Lisäksi hän voi toimia asiantuntijana erilaisissa ympäristöön vaikuttavissa hankkeissa.

Ympäristösihteerin työyhteisöön kuuluu esimerkiksi ympäristötarkastaja ja terveystarkastaja. Ympäristösihteeri voi olla esimiesasemassa. Ympäristösihteerin nimikkeellä tehdään useassa kunnassa ympäristöpäällikön työtä. Suuremmissa kunnissa ympäristösihteeri työskentelee ympäristöpäällikön tai -johtajan alaisuudessa.

Työhön kuuluu sekä sosiaalista että itsenäistä työskentelyä. Työhön kuuluu paljon yhteistyötahojen kanssa pidettäviin kokouksiin osallistumista, esitelmien pitoa jne. Valmistelutyö on itsenäisempää.

Työ tehdään lähinnä toimistossa. Työvälineinä käytetään mm. tietotekniikkaa, puhelinta ja lakikirjoja. Työ tehdään pääasiassa virka-aikana. Usein käytössä on joustava työaika, jolloin työskennellään esimerkiksi klo 8.00-16.00. Iltatöitä on jonkin verran, esimerkiksi lautakuntien kokoukset pidetään iltaisin. Työhön voi kuulua myös jonkin verran liikkumista kunnan tai kuntien alueella.

 

Työpaikat

Kunnat ja kuntayhtymät.

 

Työn vaatimukset

Ympäristönsuojelusihteerin tehtävien hoito edellyttää monipuolista asiantuntemusta. Työssä ollaan tekemisissä mm. ympäristöasioiden, lainsäädännön ja tekniikan kanssa.

Ympäristönsuojelusihteerin on hallittava oman vastuualueensa lainsäädäntö (esim. ympäristönsuojelu- ja luonnonsuojelulainsäädäntö) ja muut normit sekä osattava soveltaa niitä käytännön tilanteisiin.

Jatkuvaa yhteistyötä on mm. kunnan muiden viranomaisten ja valtion viranomaisten kanssa, joten hyvä yhteistyökyky on tarpeen.

Tehtävien hoito edellyttää kykyä itsenäiseen päätöksentekoon. Pienemmissä kunnissa joutuu yleensä vastaamaan kaikista ympäristönsuojeluasioista yksin. Joillakin alueilla kunnilla on yhteinen viranhaltija.

Ympäristönsuojelusihteeri esittelee ja valmistelee lautakuntaan menevät asiat, joten työssä tarvitaan hyvää suullista ja kirjallista esitystaitoa.

Toisen kotimaisen kielen riittävä hallinta on välttämätöntä kaksikielisissä kunnissa.

Toimialan laaja-alaisuudesta johtuen tehtävän hoito edellyttää jatkuvaa perehtymistä ja kouluttautumista uusiin asioihin. Mikään peruskoulutus ei kata kaikkia ympäristönsuojelun osa-alueita.

Koulutus

Yliopistojen luonnontieteellisellä koulutusalalla voi suorittaa tutkinnon filosofian maisteri (FM). Alempi korkeakoulututkinto on luonnontieteiden kandidaatti. Pääaineena voi opiskella esimerkiksi bio- ja ympäristötieteitä.

Maatalous-metsätieteellisellä koulutusalalla voi suorittaa maatalous- ja metsätieteiden maisterin ja kandidaatin tutkinnot. Pääaineena voi opiskella esimerkiksi ympäristötieteitä.

Yliopistojen teknillistieteellisellä koulutusalalla voi suorittaa diplomi-insinöörin (DI) tutkinnon. Alempi korkeakoulututkinto on tekniikan kandidaatti.

Ammattikorkeakouluissa voi suorittaa tekniikan ammattikorkeakoulututkinnon, insinööri (AMK). Tutkinnossa voi suuntautua esimerkiksi ympäristöteknologiaan. Luonnonvara- ja ympäristöalalla voi suorittaa esimerkiksi tutkinnon ympäristösuunnittelija (AMK).

 


Opintopolku, koulutushaku Ulos

Kelpoisuusehdot

Ympäristönsuojelusihteerin virkaan edellytetään soveltuvaa korkeakoulu-, ammattikorkeakoulu- tai opistotasoista tutkintoa.

Palkkaus

Kuukausipalkka. Kunta-alalla palkkaus perustuu tehtävien vaativuuteen ja henkilökohtaiseen työsuoritukseen. Palkka muodostuu tehtäväkohtaisesta palkasta, henkilökohtaisesta palkanosasta, työaikakorvauksista ja mahdollisista tulospalkkioista. Palkat määräytyvät kunnallisten virka- ja työehtosopimusten mukaan.

Työmarkkinatiedot
Ympäristöala

Ympäristöala työllistää valtiolla, kunnilla, tutkimuslaitoksissa, yliopistoissa ja oppilaitoksissa. Työpaikkoja on lisäksi ympäristöalan yrityksissä, luontoalan yrityksissä ja muiden toimialojen yrityksissä esimerkiksi teollisuudessa. Ala työllistää myös järjestöissä.

Ympäristöalalla työskentelevien kokonaismäärän arvioiminen on vaikeaa johtuen työntekijöiden sijoittumisesta eri sektoreille. Ala työllistää esimerkiksi ympäristön tutkimisen, suunnittelun, käytön, hyödyntämisen ja hoidon tehtäväalueilla.

Työllisyystilanne vaihtelee koulutustaustasta riippuen. Yleisesti ottaen oppilaitoksista on valmistunut enemmän alalle tulijoita kuin työpaikkoja on tarjolla. Työttömyyttä esiintyy erityisesti vastavalmistuneilla. Määräaikaiset työsuhteet ovat yleisimpiä yliopistoissa ja kunnilla.

Valtio, kunnat ja yliopistot palkkaavat uutta henkilöstöä lähinnä eläkkeelle jäävien tai muihin tehtäviin siirtyvien tilalle. Työpaikkojen syntyminen julkisella sektorilla riippuu uusien virkojen perustamisesta tai avoimeksi tulleiden täyttämisestä. Ympäristöalan ja luontoalan järjestöissä on vain vähän henkilökuntaa.

Ympäristöalan yritykset rekrytoivat tarpeen mukaan. Niiden työllisyystilanteeseen vaikuttaa alan palveluiden ja tuotteiden kysyntä, joka riippuu talouden suhdanteista ja investoinneista ympäristöön. Ympäristöteknologia on yksi nopeimmin kehittyvistä tekniikan osa-alueista. Sen tarpeisiin vastaaminen edellyttää riittävästi osaavia työntekijöitä.

Ympäristöalaan liittyvä luontoyrittäjyys on pienyritysvaltaista. Alalla toimivat ovat pääasiassa yhden hengen yrityksiä tai perheyrityksiä. Niiden työllisyydelle on tyypillistä kausiluonteisuus ja sivutoimisuus sekä osa-aikainen ja monialayrittäjyys.

Ympäristönhuolto

Ympäristönhuollossa työskennellään jätteiden keräyksen, kuljetuksen, vastaanoton, käsittelyn ja kierrätyksen sekä jätevesihuollon tehtävissä. Ala työllistää lisäksi pilaantuneen maaperän ja vesistöjen kunnostuksessa. Työpaikkoja on myös ympäristövalvonnassa, jäte- ja kierrätysneuvonnassa, tutkimuksessa ja alan teknologiaa kehittävissä ja tuotteita valmistavissa yrityksissä.

Ympäristönhuollossa työskentelevien kokonaismäärän arvioiminen on vaikeaa, koska työpaikat sijaitsevat eri sektoreiden työnantajilla. Ala työllistää pääasiassa jätehuolto- ja vesihuoltoyrityksissä sekä kunnissa ja kuntayhtymissä. Työpaikkoja on myös valtion hallinnossa ja tutkimuslaitoksissa sekä alan järjestöissä.

Työpaikkoja on niin ikään ympäristöliiketoiminnassa, joka liittyy eri toimialojen yritysten ympäristön pilaantumista estävään tai luonnonvaroja säästävään tuotantoon. Esimerkiksi kone- ja metallituoteteollisuus valmistaa materiaali- ja energiatehokkuutta edistäviä koneita ja laitteita. Palvelualoilla tuotetaan tutkimus-, konsultointi- ja suunnittelupalveluja. Rakentamisessa edistetään puolestaan energiatehokkuutta.

Työllisyyttä ylläpitää alan välttämättömyys yhteiskunnan toimivuuden kannalta sekä lakisääteisyys. Toiminnan on oltava jatkuvaa, sillä muuten ympäristön ja ihmisten terveys sekä luonto vaarantuvat. Kierrätyksessä työllisyyttä ylläpitää tarve säästää raaka-aineita uusien tuotteiden valmistuksessa sekä jätteen hyödyntäminen energiantuotannossa.

Työllisyysnäkymät ovat hyvät jätehuollossa, jätteiden kierrätyksen tehtävissä sekä jäte- ja ympäristöneuvonnassa. Ammattitaitoisia ympäristötyöntekijöitä tarvitaan maa-alueiden ja vesistöjen kunnostukseen. Yritykset, kunnat ja muut alan toimijat rekrytoivat uusia työntekijöitä ja asiantuntijoita tarpeen mukaan.

Lähinimikkeet

luonnonsuojelusihteeri
ympäristöasiantuntija
ympäristösihteeri