Siivouspalvelut

Johdanto

Puhdistus- ja siivouspalveluilla hoidetaan kiinteistöjä sekä vaikutetaan ihmisten hyvinvointiin lisäämällä ympäristön viihtyisyyttä ja terveellisyyttä. Siivouspalveluiden lisäksi tehtäviin voi kuulua työkohteesta ja työnantajasta riippuen erilaisia oheistehtäviä, kuten esimerkiksi toimisto- ja kokouspalveluita, pienempiä kiinteistönhoitoon liittyviä tehtäviä sekä asiakkaiden avustamista. Siivousalan ammattilaisia työskentelee mm. kiinteistöpalveluyritysten ja kotityöpalveluyritysten palveluksessa.

Tuotteet ja palvelut

Tässä esiteltävä Siivouspalvelut on yksi kiinteistöpalvelujen osa-alue. Katso myös Kiinteistönhoito, Toimitilapalvelut, Tekniset (LVISKA) palvelut, Turvapalvelut ja Isännöinti.

Tilat tarvitsevat säännöllistä puhdistusta

Asuin-, työ- ja muiden ympäristöjen puhtaudella on suuri merkitys sekä viihtyisyyden, turvallisuuden että terveyden kannalta. Varsinkin terveydenhoitoon liittyvillä siivouspalveluilla vaikutetaan merkittävästi myös potilaiden turvallisuuteen.

Siivoustyötä tehdään käytännössä kaikkialla, työkohteita ovat esimerkiksi toimistot, myymälät, hotellit, ravintolat, teollisuuden tuotantolaitokset, sairaalat, laitokset, virastot, urheiluhallit, laivat, lentokoneet sekä taloyhtiöiden yhteiset tilat. Tarjolla on myös esimerkiksi tapahtumasiivousta.

Asiakas tilaa tarvitsemansa siivouspalvelun kiinteistö- tai kotityöpalveluyritykseltä. Taloyhtiölle tarvittavat siivouspalvelut hankkii yleensä isännöitsijä, joka on kiinteistöalan ammattilainen.

Palvelun laajuus perustuu asiakkaan ja palveluntarjoajan väliseen sopimukseen. Siivouspalvelun hinta riippuu sekä palvelun laajuudesta että palveluntuottajasta. Yksityishenkilöt voivat saada ostamistaan siivouspalveluista kotitaloustyön verovähennyksen.

Palveluiden hankkijalta ja tuottajalta edellytetään kiinteistön ominaisuuksien ja sen käyttäjien tarpeiden tuntemusta. Laitoksissa, esimerkiksi sairaaloissa siivous perustuu siivousohjeisiin. Laitokset käyttävät usein myös omia siivoojiaan.

Siivouspalveluita

Siivous on tyypillisesti ylläpito- tai perussiivousta. Tavallisessa puhdistuksessa halutaan vain näkyvä lika pois, mutta erikoisolosuhteissa kuten sairaaloissa ja teollisuuden eri aloilla poistetaan myös näkymätöntä mikrobilikaa.

Pesun, vahanpoiston ja vahauksen lisäksi siivouspalveluihin kuuluu tavallisesti papereiden, saniteettitarvikkeiden, jätesäkkien ym. toimittaminen asiakkaan tiloihin. Muita palveluja ovat mm. ikkunoiden pesu.

Tarjolla on myös allergiasiivousta ja erikoisosaamista vaativia puhdistuksia esimerkiksi tulipalon tai vesivahinkojen jälkeen.

Siivousalalla harjoitetaan myös erilaisten siivousaineiden, tarvikkeiden ja laitteiden myyntiä sekä vuokrausta.

Työtehtäviä siivousalalla

Siivousalan työtehtävät ovat vaihtelevia. Käytännön siivoustyössä tarvitaan puhdistustaitojen lisäksi itsenäistä työskentelyotetta, ryhmätyötaitoja, vastuullisuutta ja palveluhenkisyyttä. Tehtävissä on mahdollisuus vaikuttaa omaan työskentelyrytmiin ja työn päiväkohtaiseen sisältöön.

Siivoojan tehtäviin kuuluu tyypillisesti esimerkiksi imurointia, pölyjen pyyhkimistä ja pintojen puhdistamista. Tehtävät vaihtelevat kohteiden mukaan. Siivous pyritään suorittamaan ergonomisesti, turvallisesti, pintoja vahingoittamatta ja mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittaen. Siivoustyö on keventynyt erilaisten koneiden ja laitteiden myötä.

Siivoustehtävien ohella työnkuvaan voi joissakin kohteissa kuulua myös toimisto- ja kokouspalveluista huolehtimista. Tällöin tehtäviin kuuluu esimerkiksi kopiointia, puhelinkeskuksena toimimista, postin jakoa sekä tilavarauksista, kokoustiloista ja niiden laitteista huolehtimista, kokoustarjoilujen järjestämistä jne.

Kiinteistönhoitoon liittyvät työtehtävät vaihtelevat kohteesta riippuen. Kyseeseen voivat tulla siivouksen ohella esimerkiksi lamppujen vaihdot, piha-alueen puhtaanapito, liputukset ja pienet korjaustyöt.

Joidenkin työnantajien palveluksessa siivoojan työnkuvaan voi kuulua myös asiakkaiden avustamista. Esimerkiksi päiväkodissa tehtäviin saattaa lukeutua lasten pukemista tai syöttämistä, vanhusten hoivalaitoksessa taas kävelyttämistä, syöttämistä ja pyörätuolin kanssa auttamista.

Kotityöpalveluissa tehtäviin kuuluu tyypillisesti kotisiivouksen lisäksi pyykinpesua, silitystä ja ruoanlaittoa sekä asiointia. Palvelutehtäviin voi kuulua myös pihatöitä, puutarhanhoitoa, kodin pikkuremontteja, ikkunanpesua, pesula- ja ompelupalveluita sekä lastenhoitoa ja henkilökuljetuspalveluita.

Siivousalalla on tarjolla myös johto-, esimies-, kehittämis- ja myyntitehtäviä, joiden vaatimukset vaihtelevat. Esimerkiksi siivoustyönjohtaja toimii siivousalan esimiestehtävissä vastaten työn laadusta valvomissaan kohteissa. Tehtäviin kuuluvat mm. työvuorojärjestelyt, henkilöstön perehdyttäminen työhön ja opastus.

Työpaikat

Siivousalan ammattilaiset työskentelevät kiinteistöpalveluyritysten (siivouspalveluyritysten, kiinteistönhoitoyritysten), teollisuuden, hotellien ja majoitusliikkeiden tai julkisen sektorin tai niiden liikelaitosten palveluksessa. Osa työskentelee itsenäisinä yrittäjinä. Yksityiset kodinhoitopalvelut, kotityöpalveluyritykset ym. työllistävät niin ikään puhdistuspalvelualan ammattilaisia.

Ammatit

Siivouspäällikkö. Siivoussuunnittelija. Siivoustyönjohtaja. Siivousteknikko. Siivoustyönohjaaja. Palveluesimies. Palveluvastaava. Palveluohjaaja. Tiiminvetäjä. Siivooja. Toimitilahuoltaja. Toimistosiivooja. Laitossiivooja. Kerroshoitaja. Hyttisiivooja. Laivasiivooja. Vaunusiivooja. Rakennussiivooja. Ikkunanpesijä. Siivousyrittäjä. Kotityöpalveluyrittäjä. Kotityöpalveluyrittäjä. Kotiavustaja. Sairaala-apulainen. Sairaalahuoltaja. Laitoshuoltaja. Talonmies.

Siivouspalvelualalla työskennellään myös johto-, konsultointi-, koulutus-, työntutkimus-, suunnittelu-, markkinointi-, myynti- ym. tehtävissä.

Koulutus

Toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa voidaan suorittaa kiinteistöpalvelujen perustutkinto. Toimitilapalveluihin suuntautuen tutkintonimike on toimitilahuoltaja.

Toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa voidaan suorittaa myös kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinto. Puhdistuspalveluihin suuntautuen tutkintonimike on toimitilahuoltaja.

Perustutkinnot voidaan suorittaa myös näyttötutkintona, joka on erityisesti aikuisille suunniteltu joustava tutkinnon suorittamistapa.

Näyttötutkintoina voidaan suorittaa myös laitoshuoltajan ja kotityöpalvelujen ammattitutkinnot sekä siivousteknikon ja siivoustyönohjaajan erikoisammattitutkinnot.

Myös oppisopimus tarjoaa mahdollisuuden kouluttautua alalle.

Ammattikorkeakouluissa voi opiskella palvelujen tuottamista ja johtamista. Tutkintonimike on matkailu- ja ravitsemisalan ammattikorkeakoulututkinto restonomi (AMK).

Helsingin yliopistossa voi opiskella kuluttajaekonomiaa. Alempi korkeakoulututkinto on maatalous-metsätieteiden kandidaatti. Ylempi korkeakoulututkinto on maatalous-metsätieteiden maisteri.

Työllisyys

Yksityinen kiinteistöala työllistää noin 115 000 henkilöä. Kiinteistöpalvelut työllistävät yli 90 000 henkilöä, isännöintipalvelut reilut 3 000 ja muu kiinteistöliiketoiminta noin 20 000 henkilöä.

Kiinteistöpalvelualan työllisyyttä ylläpitää jatkuva tarve kiinteistöjen ylläpidolle, jotta esimerkiksi kodit, koulut ja työpaikat olisivat toimivia, terveellisiä, turvallisia ja viihtyisiä ympäristöjä.

Kiinteistöalan yhteiskunnallinen merkitys on huomattava, sillä yli 65 prosenttia suomalaisten varallisuudesta on sidottu kiinteistöihin. Suunnitelmallisella ja ammattimaisella ylläpidolla kiinteistöt pysyvät kunnossa ja niiden arvo säilyy.

Vahvasti kehittyvän ja monipuolistuvan yksityisen kiinteistöpalvelualan työpaikat säilyvät kotimaassa jatkossakin, sillä palveluja voidaan tuottaa vain paikallisesti. Ala työllistää vakaasti talouden suhdanteista riippumatta, eikä työpaikkoja voi siirtää ulkomaille.

Kiinteistöpalveluala tarjoaa rajattomasti uramahdollisuuksia, ja alan töihin voi kulkea monta erilaista polkua. Alalla tarvitaan osaajia kaikilta koulutusasteilta niin asiakkaalla työskentelevistä kiinteistöpalvelualan ammattilaisista erilaisiin liiketoiminnan kehittämisen ja hallinnon asiantuntijoihin. Tyypillisiä toimenkuvia ovat esimerkiksi toimitilahuoltaja, kiinteistönhoitaja, monipalvelutyöntekijä, palveluohjaaja, palvelupäällikkö ja aluejohtaja.

Alalla kansainvälisyys on arkipäivää ja monikulttuurisuus nähdään vahvuutena. Kiinteistöpalveluyritykset ovat edelläkävijöitä monimuotoisten ja -kulttuuristen työyhteisöjen johtamisessa.

Kehitysnäkymät

Kiinteistöpalvelualan tulevaisuudennäkymät ovat hyvät, koska kiinteistöjen hoidolle on jatkuva tarve. Asuin- ja muiden rakennusten on säilyttävä kunnossa, joten kiinteistöjä on hoidettava kaikissa talouden suhdanteissa, muuten seuraisi niiden arvon laskua ja asumis- tai työolosuhteiden muuttumista epäviihtyisiksi, epäterveellisiksi ja jopa vaarallisiksi. 

Kiinteistöihin sijoitettu varallisuus ja sen hoitaminen halutaan jättää näihin tehtäviin erikoistuneiden kiinteistöpalvelualan toimijoiden käsiin. Palveluja voidaan tuottaa vain paikallisesti, joten ala työllistää kotimaassa jatkossakin. 

Rakennuskannan vanhenemisen myötä rakennusten, asuntojen ja toimitilojen ylläpidon ja korjauksen tarve kasvaa nopeasti. Korjausrakentamisella ja ylläpidolla voidaan parantaa myös vanhojen rakennusten energia- ja ympäristötehokkuutta, mikä auttaa pienentämään energian kulutusta ja ilmastonmuutoksen torjunnassa. 

Kiinteistön käyttäjien vaatimukset liittyen ylläpitoon, terveellisyyteen ja turvallisuuteen ovat lisääntyneet. Uudentyyppisten palvelujen tarve on niin ikään kasvanut, esimerkkeinä toimitilapalvelut, turvapalvelut ja muut käyttäjien tarvitsemat palvelut. 

Kiinteistöpalveluala on nopeasti kehittyvä ala, jolla tarvitaan erityisesti asiakaspalvelutaitoisia moniosaajia. Etenkin kiinteistönhoitajien koulutuksessa painottuu asiakaslähtöinen palveluosaaminen. 

Monipalvelukulttuuri luo työntekijöille haasteita, sillä työnkuva voi olla hyvinkin laaja-alainen. Teknistymisen myötä työntekijän on hallittava yhä useampia teknisiä laitteita. Automaation ja tietotekniikan yleistyminen kiinteistöissä edellyttää niiden hallintaa. 

Alalla edellytetään hyvien perustietojen lisäksi valmiuksia elinikäiseen oppimiseen. Tavoitteena on, että kiinteistöissä työskentelevät eri alojen osaajat ymmärtävät, miten kunkin työ vaikuttaa kiinteistövarallisuuden kunnon ja arvon säilymiseen. 

Kiinteistöpalvelualalla kansainvälisyys on arkipäivää, ja monikulttuurisuus nähdään vahvuutena. Kiinteistöpalveluyritykset ovat edelläkävijöitä monimuotoisten ja monikulttuuristen työyhteisöjen johtamisessa. 

Alan yritykset käyttävät entistä enemmän myös omia voimavarojaan sekä alalle hakeutuvien työntekijöiden että jo palveluksessaan olevan henkilöstönsä kouluttamiseen. Kiinteistöpalvelualan tulevaisuuden kannalta on tärkeää löytää keinoja alan tunnettuuden, arvostuksen ja vetovoimaisuuden lisäämiseksi.

Lähialat

Muut kiinteistöpalvelualat: kiinteistönhoito, toimitilapalvelut, tekniset palvelut (LVISKA), turvapalvelut. Kiinteistöjohtaminen. Isännöinti. Kotityöpalveluala.

Kotityöpalvelu on kehittymässä oleva ammatti- ja elinkeinoala. Se tuottaa palveluja, joilla tuetaan ihmisten ja perheiden selviämistä jokapäiväisessä elämässään omissa kodeissaan tai kodinomaisissa laitoksissa. Kotityöpalvelun tarjoamia palveluja ovat esimerkiksi kotisiivous, vanhushoiva, huolto-, korjaus- ja kunnossapito, piha- ja puutarhatyöt sekä ostos- ja asiointipalvelu. (Ks. Ammattinetistä myös Kotityöpalveluala).

Siivouspalvelut