Teatteri- ja tanssiala

Johdanto

Teatteri on keskeinen osa maamme kulttuurielämää ja suosittu taidemuoto. Teatteri voi olla keskittynyt esimerkiksi aikuisten puhenäytelmiin, lasten- ja nuortennäytelmiin tai tanssiesityksiin. Suomessa toimii 160 erityyppistä ammattiteatteria, melkein kaikissa 25 000 asukkaan kaupungeissa on oma kiinteä ammattiteatterinsa. Teatteritarjontaa rikastuttavat eri puolilla maata toimivat lukuisat teatteri- ja tanssiryhmät.

Suomalaisen teatterin erityispiirre on laaja kesäteatteritoiminta. Harrastajateatteritoiminta on kaiken kaikkiaan maassamme hyvin suosittua, tässä yhteydessä keskitytään kuitenkin ammattiteattereihin.

Tuotteet ja palvelut

Teattereiden ohjelmistoista 

Suomalainen teatteri on perinteisesti realistista sävyltään. Ohjelmistot koostuvat kansankomedioista ja suomalaisista klassikoista, mutta myös maailmalla tunnettuja teatteriklassikoita esitetään säännöllisesti, mm. Tsehovin, Shakespearen, Strindbergin, Molièren ja Ibsenin näytelmiä.

Teattereiden repertuaarit sisältävät myös maailman parasta uutta draamaa sekä uusia kotimaisia näytelmiä, jotka kuuluvat yleensä enimmäkseen suurten teattereiden ohjelmistoihin.

Teattereiden ohjelmistot vaihtelevat teatterin linjan ja toiminnan tavoitteiden mukaan. Teatteri voi olla keskittynyt aikuisille suunnattuihin puhenäytelmiin, lasten- ja nuortennäytelmiin, musiikkinäytelmiin, nukkenäytelmiin, tanssiesityksiin tai laulu- ja runo-ohjelmiin, performance-esityksiin, improvisaatioesityksiin, miimisiin esityksiin, sirkusesityksiin jne.

Joidenkin teattereiden ohjelmisto saattaa olla kokonaan lasten ja nuorten teatteria, mutta toisilla sellaista ei ole lainkaan ohjelmistossa. Ohjelmisto pyritään aina rakentamaan kokonaisuudeksi, johon kuuluu erityyppisiä näytelmiä, jotka tukevat toinen toisiaan. Puheteattereista vain Helsingin kaupunginteatterin yhteydessä toimii oma kiinteä tanssiryhmä.

Nykyään puheteatterin radikaaleimmat ja innovatiivisimmat teatteriproduktiot toteutetaan yleensä varta vasten perustettujen ryhmien toimesta tai sitten suurissa teattereissa. Pienemmistä kiinteistä teattereista harvemmat lähtevät toteuttamaan niitä taloudellisten riskien vuoksi.

Teatterin tuotantoprosessi

Ennen kuin näytelmä saa ensi-iltansa, sen työstämiseen on osallistunut useita teatteriammattilaisia. Suuressa teatterissa voi olla jopa sata eri työnimikettä, mm. ohjaaja, näyttelijä, pukusuunnittelija, valosuunnittelija ja puuseppä. Pienemmissä teattereissa tehtävänkuvat ovat monipuolisempia.

(Teksti pohjautuu Risto Aution kirjaan Ennen ensi-iltaa ja julkaistaan Teatterin tiedotuskeskuksen luvalla.)

Ohjelmiston valinta

Teatterin ohjelmistosta ja taiteellisesta kokonaissuunnittelusta vastaa teatterinjohtaja. Hän huolehtii siitä, että henkilöstö, tilat ja rahat käytetään tarkoituksenmukaisesti. Teatterinjohtaja päättää taiteellinen toimikunta apunaan, mitkä näytelmät valitaan ohjelmistoon.

Teatterin kannattamiseksi on tärkeää, että ohjelmistokokonaisuus ja yksittäinen näytelmä ovat sekä taiteellisesti että taloudellisesti onnistuneita. Uuden näytelmäteoksen käsikirjoitus saatetaan tehdä tilaustyönä, jolloin tarvitaan näytelmäkirjailijaa.

Teatterissa on yleensä meneillään samanaikaisesti useita eri vaiheessa olevia produktioita, jolloin vanhempia näytelmiä esitetään eri näyttämöillä, kun taas työpajoissa harjoitellaan uusia ja lippuluukuilla myydään tulevia näytelmiä.

Tiedotus- ja markkinointi aloittavat toimintansa heti, kun näytelmä valitaan ohjelmistoon. He suunnittelevat näytelmän markkinoinnin ja vastaavat siihen kuuluvien käytännön asioiden hoitamisesta, kuten esitteiden tekemisestä, mainosjulisteiden ja -valokuvien painattamisesta, käsiohjelmien laatimisesta sekä haastattelujen ja infotilaisuuksien järjestämisestä.

Suunnittelu

Seuraavaksi valitaan näytelmän tekijät, joista keskeinen rooli on ohjaajalla. Hän vastaa näytelmän toteutuksesta ja taiteellisesta lopputuloksesta. Esityksen tanssikohtaukset ja liikunnalliset kohtaukset suunnittelee koreografi, joka toimii itsenäisessä tanssiesityksessä myös ohjaajana.

Näytelmäkohtaisesti saatetaan kiinnittää tuottaja tukemaan teatterinjohtoa rahoituksen hankinnassa sekä ohjaajaa esityksen suunnittelussa.

Valittu näytelmä täytyy ensin sovittaa teatterille sopivaksi, tämän työn tekee dramaturgi yhteistyössä ohjaajan kanssa. Näytelmä saatetaan myös dramatisoida suoraan kirjasta, esimerkiksi romaanista, jolloin dramaturgi luo näytelmän kohtaukset ja dialogin sen pohjalta.

Kun käsikirjoitus on valmistunut, ohjaaja ja teatterinjohtaja päättävät keitä käytetään taiteellisissa tehtävissä. Näyttelijät valitaan oman talon sisältä tai sitten käytetään vierailijoita.

Näytelmän suunnittelussa ohjaajalla on apunaan joukko eri alueiden ammattilaisia. Lavastaja suunnittelee esityksen lavastuksen ja pukusuunnittelija vastaa puvustuksen suunnittelusta. Lavastusta ja puvustusta kutsutaan yhteisnimikkeellä skenografia.

Valosuunnittelija on taiteellisessa vastuussa esityksen valaistuskokonaisuudesta ja äänisuunnittelija äänimaailmasta. Maskeeraajan tehtävänä on suunnitella esityksessä käytettävät maskit, hiussuunnittelija vastaa kampausten suunnittelusta ja toteutuksesta sekä peruukkien valinnasta.

Näytelmään kuuluu yleensä myös musiikki, joko taltioitu tai elävä, jonka säveltäjä toteuttaa tilaustyönä, mikäli käytetään uutta sävellystä.

Ennen varsinaista harjoitusjaksoa ohjaaja tapaa näitä ammattiryhmiä ja kiertää työpajoja. Verstaalla puusepät, maalarit, metallimiehet ja verhoilijat rakentavat näytelmän lavasteita lavastajan ohjeiden mukaan.

Ompelimossa taas valmistetaan pukusuunnittelijan johdolla rooliasuja. Ne tehdään alusta asti itse tai sitten jo olemassa olevien asusteiden pohjalta yhdistelemällä tai sitten ne hankitaan muualta. Ompelimossa työskentelee ompelijoita ja vaattureita, pukuvarastosta huolehtii puvustonhoitaja.

Valosuunnittelijat pohtivat valojen sijoitusmahdollisuuksia esitystilaan sekä kokeilevat niiden ohjausta valaistusjärjestelmästä vastaavan valomestarin kanssa. Äänisuunnittelijat taas tekevät ääniteknillisiä kokeiluja yhteistyössä laitteista vastaavan tehoste- ja äänimestarin kanssa.

Harjoitukset

Harjoitusvaihe kestää kolmesta kuuteen kuukauteen. Se alkaa lukuharjoituksesta, jossa ovat paikalla kaikki keskeiset tahot, ohjaaja, näyttelijät, teatterinjohtaja, dramaturgi, suunnittelijat jne. Siinä työryhmä tutustuu toisiinsa ja keskustelee näytelmätekstistä. Ohjaaja esittelee oman näkemyksensä näytelmästä, lavastaja, pukusuunnittelija sekä valo- ja äänisuunnittelijat taas omat suunnitelmansa mallien ja luonnosten avulla.

Seuraavassa ns. tutustumisvaiheessa siirrytään harjoittelemaan näyttämölle tai johonkin muuhun tilaan. Puvustus ja lavastus eivät ole vielä valmiita vaan harjoittelu tapahtuu omissa vaatteissa ja harjoituslavasteissa. Ohjaaja luo jokaiselle kohtaukselle perustan ja näyttelijät tutustuvat omaan rooliinsa.

Tätä seuraavassa syventävässä vaiheessa näytelmää harjoitellaan palasittain ja yhtä kohtausta saatetaan harjoitella kauan. Teknisissä harjoituksissa valmis lavastus pystytetään ensimmäistä kertaa näyttämölle, tällöin myös puvustuksen on oltava valmiina. Näyttämövaihtoja harjoitellaan ja testataan valaistusta sekä äänitekniikkaa.

Pari viikkoa ennen ensi-iltaa on valmistavaa vaihetta. Silloin lavastus, valot ja ääni ovat jo näyttämöllä ja näyttelijöillä on esiintymispuvut. Harjoitukset pyritään viemään jo läpi niin kuin valmiissa esityksessä.

Ohjaaja pääsee nyt testaamaan näkemyksensä toimivuutta käytännössä ja suunnittelijat näkevät luomuksensa yhtenä kokonaisuutena. Kaikki teatteriesityksen osa-alueet hiotaan toimivaksi kokonaisuudeksi ja muutoksia tehdään vielä tarvittaessa. Valmistavia harjoituksia seuraa yleensä kolme kenraaliharjoitusta.

Ensi-ilta

Ensi-illassa kaiken pitää toimia saumattomasti. Näyttelijöiden tulee muistaa vuorosanansa, tekniikan täytyy pelata ja lavasteiden vaihtojen pitää tapahtua sujuvasti. Kuiskaajan tehtävänä on seurata esityksen kulkua pääkirjasta ja tarvittaessa muistuttaa vuorosanat näyttelijän mieleen.

Esityksen aikana näyttämömestari valvoo näyttämön teknisiin toteutuksiin liittyviä toimenpiteitä, kuten lavasteiden vaihtoa. Hän toimii käytännön toteutuksesta huolehtivien näyttämömiesten esimiehenä.

Valojärjestelmän toimivuudesta pitää huolen valomestari yhdessä valo- ja tehostemiesten kanssa. Tehoste- ja äänimestari vastaa esityksen aikana ääniteknillisestä ulosajosta, äänimiesten huolehtiessa kulissien takana siitä, että kaikki toimii.

Järjestäjät huolehtivat monenlaisista työtehtävistä, mm. pystyttävät lavastusta, hoitavat kuulutuksia ja seuraavat esitystä pääkirjasta, jotta kohtaustenvaihdot sujuisivat oikein. Pukijat huolehtivat asustevaihdoista ja pukuhuollosta. Teatterilla saattaa olla myös oma kapellimestarinsa, joka johtaa orkesteria harjoituksissa ja esityksissä.

Yleisöltä toivotaan tietenkin suopeaa vastaanottoa. Katsomossa istuu myös teatterikriitikoita, jotka kirjoittavat arvosteluja lehtiin. Kritiikin toivotaan olevan hyvää. Ensi-iltaa seuraavat uudet esitykset. Ohjaaja tai hänen assistenttinsa on paikalla seuraamassa esitystä ja antamassa siitä palautetta.

Näiden ammattiryhmien ohella teatterin toimistossa työskentelee hallinnon, tuotannonsuunnittelun, taloudenhoidon, markkinoinnin, myynnin ja tiedotuksen työntekijöitä.

Tilat

Teatteritoimintaa harjoitetaan monenlaisissa tiloissa varsinaisten teatterirakennusten lisäksi, mm. kouluissa, monitoimitaloissa, yhdistystaloissa, vanhoissa varastotiloissa, jopa vedenpuhdistamoilla.

Teatterilain piiriin kuuluvilla ammattiteattereilla on omat tilansa, muut teatterit pyrkivät vuokraamaan itselleen sopivat tilat, mutta suurimpana ongelmana on riittävän rahoituksen puute. Tanssille suunniteltuja teatteritiloja, joissa tanssijoiden työturvallisuusasiat (joustolattia) on huomioitu, on maassamme vähän.

Uusia teatteritaloja ei ole viime vuosina rakennettu. Suomen Kansallisoopperan rakennus valmistui 1993, Lahden kaupunginteatterin rakennus otettiin käyttöön vuonna 1982 ja Tampereen Työväen Teatterin uusi osa vuonna 1985.

Teatteritoiminnan rahoitus

Ammattiteattereiden toiminta ei olisi maassamme mahdollista nykylaajuudessaan ilman julkista tukea. Sen avulla rahoitetaan yli 70 prosenttia teattereiden käyttömenoista, loppuosa pääsylipputuotoilla. Teattereiden tärkein ylläpitäjä on kotikunta. Valtiontuki myönnetään joko lakisääteisinä valtionosuuksina tai harkinnanvaraisina valtionavustuksina.

Teatterilain ulkopuolella olevista ryhmistä osa saa valtion harkinnanvaraista toiminta-avustusta. Loput ryhmät perustavat toimintansa valtion, kuntien ja eri kulttuurirahastojen projektiavustuksiin ja omiin pääsylipputuloihin. Kun julkisen tuen kasvu ei ole seurannut tapahtunutta kustannusten nousua, on omien tulojen merkitys teattereiden toiminnassa yhä tärkeämpää.

Työpaikat

Maassamme toimii 160 erityyppistä ammattiteatteria. Lisäksi eri puolilla maata toimii lukuisia teatteri- ja tanssiryhmiä.

Ammatit

Suuresta teatterista löytyy jopa sata eri työnimikettä, kun taas pienemmissä teattereissa ihmiset hoitavat yleensä useampia työtehtäviä (ks. luku Teatterin tuotantoprosessi).

Esimerkkejä teatterialan ammateista: ohjaaja, dramaturgi, näyttelijä, tanssitaiteilija, pukusuunnittelija, lavastaja, näyttämömestari, valaistusmestari, puvustonhoitaja, pukija. kuiskaaja, maskeeraaja, parturi-kampaaja, kriitikko.

Teattereiden henkilökunnasta taiteellisen henkilöstön osuus on keskimäärin 48 prosenttia, teknisen henkilöstön 36, hallinnollisen henkilöstön 13 ja johdon noin 3 prosenttia.

Puheteattereiden vakinaisen henkilöstön ammattikuntien osuudet ovat henkilötyövuosina tarkasteltuna: näyttelijät 75 %, lavastajat 5 %, ohjaajat 4 %, pukusuunnittelijat 4 %, valo- ja äänisuunnittelijat 4 %, muusikot 4 %, dramaturgit 3 % ja tanssijat 1 %.

Koulutus

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa Helsingissä voi opiskella näyttelijäntyötä (myös ruotsinkielinen koulutusohjelma), ohjausta, dramaturgiaa, valo- ja äänisuunnittelua, esitystaidetta ja -teoriaa (Live Art and Performance Studies), teatteriopetusta, pohjoismaista näyttelijäntyötä (NorMa) sekä tanssia, koreografiaa ja tanssinopetusta.

Näyttelijän koulutusta järjestetään myös Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelmassa (Näty). Alempi korkeakoulututkinto on teatteritaiteen kandidaatti. Ylempi korkeakoulututkinto on teatteritaiteen maisteri.

Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa Helsingissä voi opiskella lavastustaidetta. Opinnoissa voi suuntautua näyttämölavastukseen, elokuva- ja televisiolavastukseen ja pukusuunnitteluun. Alempi korkeakoulututkinto on taiteen kandidaatti. Ylempi korkeakoulututkinto on taiteen maisteri.

Ammattikorkeakouluissa voi opiskella esittävää taidetta. Tutkintonimike on kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) tai tanssinopettaja (AMK).

Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa voi opiskella muotoilua suuntautuen esiintymisasusuunnitteluun. Tutkintonimike on kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto muotoilija (AMK).

Ammattikorkeakouluissa voi opiskella myös elokuvaa ja televisiota suuntautuen esimerkiksi teatterin ja tapahtumien ääni- ja valosuunnitteluun. Tutkintonimike on kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto medianomi (AMK).

Toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa voi suorittaa tanssialan perustutkinnon. Tutkintonimike on tanssija.

Toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa voi suorittaa myös sirkusalan perustutkinnon. Tutkintonimike on sirkusartisti.

Perustutkinnot voi suorittaa myös näyttötutkintona, joka on erityisesti aikuisille suunniteltu joustava tutkinnon suorittamistapa.

Näyttötutkintoina voidaan suorittaa myös teatterialan ammattitutkinto ja teatterialan erikoisammattitutkinto.

Myös oppisopimuskoulutus tarjoaa mahdollisuuden kouluttautua alalle.

Ompelijat, vaatturit, hiussuunnittelijat ja maskeeraajat sekä tekninen henkilökunta saavat alalle soveltuvaa ammatillista peruskoulutusta toisen asteen oppilaitoksissa.

Työllisyys

Teatteriala työllistää ammattimaisen teatterin, tanssin ja sirkuksen kentällä yhteensä noin 3 500 henkilötyövuoden edestä. Vakinaisen henkilöstön osuus on noin 2 500 ja tilapäisten osa-aikaisten ja vierailijoiden noin 1 000.

Työnantajia ovat 46 puhe- ja 11 tanssiteatteria, jotka kuuluvat valtionosuuslainsäädännön piiriin, sekä Suomen Kansallisteatteri ja Suomen Kansallisooppera (Teatterin tiedotuskeskuksen TINFO Teatteritilastot 2015).

Teatterit työllistävät henkilöstöä eri tehtäväalueilla, joiden osuus vaihtelee teatterikohtaisesti. Yhteensä näissä ammattimaisissa teattereissa taiteellisen henkilöstön osuus henkilötyövuosista on lähes puolet ja teknisen henkilöstön osuus reilu kolmannes. Henkilöstöä työskentelee myös hallintotehtävissä ja teatterien johdossa.

Teatterialan eri oppilaitoksista valmistuu vuosittain enemmän uusia teatterintekijöitä kuin ala pystyy työllistämään. Etenkin pysyvä työllistyminen on vaikeutunut merkittävästi. Teattereihin työllistytään yhä enemmän vierailijatehtävissä freelance-pohjalta. Tämä tarkoittaa käytännössä usein myös pätkätöitä, joiden lomassa on apurahatyöskentelyä tai työttömyyttä.

Näyttelijät työskentelevät useammin freelanceina kuin vakinaisissa työsuhteissa. Freelanceina työskentelevillä työn määrä vaihtelee eri aikoina. Näyttelijöiden työttömyys on useimmiten vajaatyöllisyyttä.

Tanssitaiteilijoilla ei juuri ole vakinaisia työsuhteita, sillä lähes kaikki työskentelevät freelanceina. He tekevät tyypillisesti myös koreografin ja tanssinopettajan työtä yhtäaikaisesti tai peräkkäisissä työsuhteissa tanssijan työn kanssa. Tanssijoilla esiintyy työttömyyttä, mutta tanssinopettajilla ei juurikaan.

Teatterialan teknisissä ja toimihenkilötehtävissä työllisyys on ollut suhteellisen vakaata, suuntauksena on kuitenkin siirtyminen vakinaisista määräaikaisiin ja pätkätöihin. Teatteri-ilmaisun ohjaajat työllistyvät useimmiten soveltavan teatterin alueelle. Teatterialalla toimii myös ammatinharjoittajia ja produktiokohtaisia työryhmiä.

Valtion ja kuntien määrärahat vaikuttavat teattereiden toiminta- ja työllistämisedellytyksiin niiden myöntämien avustusten ja apurahojen kautta.

Kehitysnäkymät

Teatterilaitosten taloudelliset ja tuotannolliset paineet ovat suuret. Julkisella tuella on merkittävä ohjaava vaikutus niin laitosten kuin ryhmien syntymiseen ja elinvoimaan.

Suomalainen teatterikenttä on rahanjako- ja työllisyysnäkökulmasta jakautunut kolmeen alueeseen: kansallisiin instituutioihin, alueellisiin laitosteattereihin ja vapaaseen ammattiteatterikenttään. Nämä toimintamuodot tunnistaa myös teatterin valtionrahoitusjärjestelmä.

Nykyinen Teatterilaki, jonka piiristä säännölliset toiminta-avustukset tulevat, astui voimaan 1993. Lain piiriin ei ole otettu uusia teattereita vuoden 2004 jälkeen. Kansalliset ja alueelliset instituutiot ovat pysyneet tuen suhteen samalla tasolla, mutta kehitys on vienyt rahaa pois vapaalta ammattiteatterikentältä, joka on voimakkaimmin kasvava teatterin osa-alue.

Kansallisten ja alueellisten teattereiden ongelmaksi on koitunut henkilötyövuosijärjestelmään pohjautuva rahoitusjärjestelmä, joka suosii epäsuorasti hallinnon kasvattamista ja polkee palkkatasoa, koska määrärahat vähenevät, jos pienemmälle joukolle maksetaan parempaa palkkaa.

Rahoitusjärjestelmän muuttaminen paremmin taiteen kenttää tuntevaksi tulee vaatimaan suurta poliittista tahtoa sekä teatterikentän yhteistyötä. Keskustelua onkin jo käyty, rajuimpia esityksiä ovat olleet ehdotukset muuttaa suomalaisen teatterikentän rahoitus kaupalliseen, taiteelliseen ja yhteisöteatteriin perustuvaan toiminta- ja tukijakoon.

Jos teatterialan työllisyysnäkymiin ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota, työttömyyden kasvun lisäksi on vaarana, että korkeatasoisimmat teatterin- ja tanssintekijät lähtevät pois Suomesta. Erityisesti työpaikkojen puuttuminen vaivaa tanssitaidetta.

Vaikuttaa siltä, että laitosteatterit ovat jo saavuttaneet kiinteän taiteellisen ryhmän minimitason. Vapaiden ryhmien määrän kasvu tuntuu myös hieman laantuneen varsinkin pääkaupunkiseudulla ja erityisesti Helsingissä. Sen sijaan muualla Suomessa on vielä nähtävissä sekä freelancejen että ryhmien määrän kasvua.

Maakuntateattereiden julkinen tuki on laskenut tai pysynyt ennallaan, mikä johtaa aikaa myöten ongelmiin palkkausrahojen ja työllisyyden suhteen. Kunnallisenkaan teatterilaitoksen tilanne ei näytä hyvältä ilman julkisen tuen korotusohjelmaa.

Tulevaisuudessa työpaikat luodaan vapaan ammattiteatterikentän sisällä, jolla on jo valmiina kevyen organisaation rakenteet, toimintatavat ja taiteellinen osaaminen.

Näyttelijän työn luonne ja työnkuva on muuttunut 1990-luvulla ja tulevaisuudessa tämä muutos tulee näkymään varmasti laajemmin. Näkyvin ja merkittävin muutos on draamaa soveltavien teatteritekniikoiden yleistyminen ns. kolmannen sektorin (sosiaaliala, sivistystoimi, yrityselämä jne.) alueella.

Soveltava draama pitää sisällään foorumteatteria, tarinateatteria, museodraamaa, matkailudraamaa, elämysmatkailua, yrityskoulutusta, draaman psykologisia sovelluksia ym. Tämä työnkuvan laajentuminen lisää osaltaan sekä freelancejen että vapaiden ryhmien määrää ja työtilaisuuksia ja mahdollisesti yrittäjyyden kasvua.

Lähialat

Teatteri ja tanssi liittyvät läheisesti muihin kulttuurialoihin kuten kirjallisuus, kuvataide, taideteollisuus, musiikki ja valokuvaus.

Lisäaineistot

Julkaisu: Ennen ensi-iltaa. Tekijöitä teatterin tuotannossa.
Risto Autio (yhteistyössä teatterin tiedotuskeskuksen kanssa)   (1994)

Teatteri- ja tanssiala