Lastentarhanopettaja, Jerkka

Jerkka Laakkonen, 31 v

Pienten lasten mielenmaisema on kiehtova ja yllätyksellinen. Lapsen ennakkoluulottomuus ja kyky heittäytyä mihin tahansa tilanteeseen ihastuttaa aina.

Työskentelen Helsingin kaupungin päiväkoti Sinivuoressa Pukinmäessä. Yksikkömme on tyypillinen helsinkiläinen päiväkoti, jossa toimii neljä eri-ikäisten lasten ryhmää. Teen töitä 3-5 -vuotiaiden parissa kahden lastenhoitajan kanssa. Vaikka omaan ryhmääni kuuluu kaksikymmentä lasta, päiväkotimme on silti varsin pieni yksikkö, jossa kaikki tuntevat toisensa.

Lastentarhanopettajana minä vastaan lapsiryhmän toiminnasta, kasvatuksellisten tavoitteista ja suunnittelusta, mutta toteutukseen osallistuvat myös ryhmän lastenhoitajat. Arjen suunnittelussa on mukana koko ryhmän kasvatushenkilöstö. Sovimme asioista, yhteisistä pelisäännöistä ja sitoudumme niihin. Toimintakulttuurin ja työskentelytapojen kehittäminen on jatkuva prosessi.

Työ rakentuu sovitun teeman ympärille

Toimintavuoden alkaessa päiväkodissa päätetään yhteisestä teemasta. Kuuntelemme lapsia ja heidän vanhempiaan. Valitsemme aiheen, josta riittää ammennettavaa koko vuodeksi.. Viime vuonna käsittelimme merta ja saaristoa. Tämän vuoden teemana on metsä. Teemaa käsitellään ja pidetään esillä leikissä, liikunnassa, kuvaamataiteessa ja musiikissa. Yhteisiin tilaisuuksiin kutsutaan metsän eläimetkin, Myyrä, Perttu-peikko ja herra Halla.

Kehittelemäni satuolennot pistäytyvät silloin tällöin lasten luona. Myyrä kulkee matkalaukussa, Perttu-peikon voi tavata metsässä. Lumihiutaleita suunnitteleva herra Hallakin asustaa metsässä. Hän saattaa ilmestyä kauttaaltaan valkoisena ja janoissaan. Herra Halla juo lasin vettä, ja muuttaa veden jääpalaksi. Lapset seuraavat henkeä pidätellen, ehtiikö herra Halla matkoihinsa vai sulaako pois.

Rooleja luodessani kuvittelen ne yhden päivän jutuiksi, mutta roolihahmot saattavat elää vuosiakin. Käyvät kylässä tai lähettävät postia. Satuhahmot matkaavat lasten mukana kotiinkin. Nyt ne auttavat retkillä, joilla yritetään synnyttää luontevaa suhdetta luontoon. Käymme metsässä, ja siivoamme alueemme aina ennen leikkiä. Emme ota mukaamme mitään ylimääräistä. Metsäpaikan kepit ja kivet riittävät majaleikkeihin.

Yksilöllistä pienryhmätyöskentelyä

Sinivuoren päiväkoti avataan puoli seitsemältä. Osa lapsiryhmästäni saapuu jo silloin, osa tulee myöhemmin. Myös opettajat ja hoitajat aloittavat työnsä porrastetusti. Päivä alkaa aamupalalla, minkä jälkeen järjestämme koko ryhmälle ohjattua toimintaa. Luemme kuvakirjaa, laulamme tai keskustelemme. Yhteisen hetken jälkeen jakaudumme pienryhmiin.

Pienryhmässä voidaan käsitellä ongelmallisiakin asioita. Kuvaamataiteesta innostunutta lasta ei tarvitse houkutella maalaamaan. Sen sijaan asiaan penseästi suhtautuvan lapsen huomioon ottaminen pienryhmässä on helpompaa. Mielenkiinnon voi herättää vaikkapa pienellä seikkailulla. Voimme porukalla hiipiä hämärään vinttikerrokseen, josta saattaakin löytyä maalipurkki. Mitä sillä voisi tehdä?

Ohjatussa leikissä ja muussa toiminnassa lapsi tottuu työskentelemään kaikkien kanssa. Itsekseen ollessaan hän hakeutuu yleensä vain sen parhaan kaverin seuraan. Ohjaustilanteissa olen läsnä intensiivisesti, vapaan leikin aikana vetäydyn taka-alalle. Seuraan lasten leikkiä, tarjoan tarvittaessa apua ja sovittelen riitoja.

Lapset tietävät, mistä löytyvät lelut, kynät, paperit ja pelit. Henkilökunnan keskeisin tehtävä on tarjota puitteet vapaalle leikille: aikaa, tilaa ja välineitä. Lapsen pitää saada olla ja leikkiä ilman paineita tai oppimisen pakkoa. Taidot karttuvat leikkiessä. Siinä ohessa täyttyvät myös kasvatukselliset tavoitteet. Leikki on lapsen ominaisin tapa tutkia ympäröivää todellisuutta, kokeilla ja oppia. Leikkiessään lapsi ottaa rooleja, neuvottelee ja ratkaisee ongelmia.

Työ tarvitsee oman hetkensä

Erityishoitoa vaativien lasten asioista keskustelemme vanhempien ja erityislastentarhanopettajan kanssa. Tarvittaessa konsultoimme psykologia tai puheterapeuttia. Silloin sovimme tavallista konkreettisemmista tavoitteista. Teemme yhteistyötä myös alueen muiden päiväkotien ja koulujen kanssa. Dokumentoimme lasten leikkejä digikameralla, ja välitämme tietoa ja tunnelmia sähköpostitse vanhemmille ja sukulaisille.

Keskeisin yhteistyötaho ovat tietenkin lasten vanhemmat, joita tapaamme päivittäin. Yhdessä vanhempien kanssa lapselle laaditaan syksyisin hoito- ja kasvatussuunnitelma, esiopetusikäisille esiopetuksen suunnitelma. Suunnitelmien toteutumista arvioidaan keväällä.

Porukkamme on hioutunut yhteen. Jokainen tuo työhön oman osaamisensa. Pienimpien lasten kanssa pysyttelemme päiväkotialueen tuntumassa. Reviiri laajenee iän myötä lähiympäristöön, sitten pidemmillekin retkille. Teemme yhteistyötä yliopiston lastentarhanopettajakoulutuksen kanssa, ja ohjaamme opiskelijoiden opetusharjoitteluita.

Pyrin suunnittelemaan oman työni mahdollisimman tarkasti etukäteen, jotta ehtisin tehdä kaiken mahdollisimman täysipainoisesti. Jokainen työ tarvitsee oman hetkensä. Samaan aikaan en voi kirjoittaa sähköpostia, tehdä toimintasuunnitelmaa, ohjata liikuntaa ja pelata Kimbleä.

Vain harvoin syntyy tilanteita, jolloin lasta ei kiinnosta. Lapsi heittäytyy yleensä kaikkeen, täysillä ja estoitta. Hän näyttää niin myönteiset kuin kielteisetkin tunteensa avoimesti. Päiväkodissa eletään hektistä elämää, joka rauhoittuu hetkeksi keskipäivällä, sillä suurin osa lapsista nukkuu päiväunet.

Vanhemmuus on eri asia

Ammatinvalintani oli sattumien summa. Äitini on ammatiltaan opettaja, mutta minä en halunnut opetus- tai kasvatustyöhön. Minua kiinnosti sosiologia. Ennen armeijaa toimin kuitenkin ohjaajana eräässä Kontulan leikkipuistossa, ja mukava kokemus jäi pyörimään päähäni. Hakeuduin myöhemmin Helsingin yliopiston Opettajankoulutuslaitokseen ja tein samanaikaisesti opettajan sijaisuuksia. Seminaarityötäni varten työskentelin hetken myös tutkimusapulaisena.

Tutkimusprojektin vetäjä Riitta Kauppinen oli niin käsittämättömän innostunut lapsista ja lapsuudesta, että omakin kiinnostukseni heräsi. Näkökulmani sai aivan uusia vivahteita. Valmistuin lastentarhanopettajaksi kuusi vuotta sitten. Valmistumiseni jälkeen työskentelin aluksi Sinivuoren päiväkodissa määräaikaisissa työsuhteissa. Vakituisen toimen sain vuosi sitten. Kun saan kerättyä tarpeeksi akateemista kunnianhimoa, jatkan opintojani ja suoritan maisterin tutkinnon. Toistaiseksi avoimen yliopiston ja työnantajan koulutustarjonta on tyydyttänyt tiedon janoni.

Työskentelen mielelläni pienten lasten kanssa. Saan käyttää omia vahvuusalueitani ja nautin, kun lapset hyväksyvät menetelmäni. Välillä työ väsyttää, mutta motivaatio syntyy työn mielekkyydestä ja tärkeydestä. En välttämättä kaipaa isompien lasten pariin, vaikka esikoulutyötä kovin arvostetaankin.

Itselläni ei ole omia lapsia, mutta ystäväpiirissäni lasten asiat nousevat usein esille.

Minulla on opintojeni ja työkokemukseni kautta tietoa lasten kasvusta, kehityksestä. Osaan työskennellä lapsiryhmässä, tunnen lastenkulttuuria ja lastenkirjallisuutta. Niissä minulla on annettavaa, mutta vanhemmuudesta minulla ei ole kokemusta.

Päiväkodissa lapsi voi olla omatoimisempi ja itsenäisempi kuin kotona. Täällä leikkiessään hän toimii vertaisryhmässä. Hän ilmaisee tunteitaankin kenties toisella tavalla kuin kotona. Tämän vuoksi tarvitaan keskustelua ja yhteistyötä, jotta vanhempien ja päiväkodin toiveet kohtaisivat hedelmällisellä tavalla.

Haastattelu ja teksti: Jukka Vuolle
Kuvat: Jukka Uotila