Toimintaterapeutti

Tuija Repo, 41 v

Psykiatrisia ongelmia voidaan lähestyä toiminnan avulla. Terapeuttisesti käytettynä toiminta voi kehittää tunneilmaisua, auttaa kasvukehitystä ja kohentaa vointia. Toimintaterapeutin pitää kuitenkin hallita käyttämänsä menetelmät sekä ymmärtää niiden mahdollisuudet ja rajoitukset.

Työskentelen Hyks Jorvin sairaalan nuorisopsykiatrisella poliklinikalla Espoon Leppävaarassa. Kun sairaalassa potilaita hoidetaan ympärivuorokautisesti, poliklinikalla tehdään vastaanottotyötä. Moniammatilliseen työryhmäämme kuuluvat lääkäri, kaksi psykologia, sairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä, osastosihteeri. ja toimintaterapeutti.

Tapaan työssäni nuoria, joiden ongelmat ovat aina erilaisia ja yksilöllisiä. Nuori voi olla masentunut. Hän voi oirehtia käytöshäiriöisesti, kärsiä pelkotiloista tai syömishäiriöstä. Kun nuori ajautuu elämässään hankaluuksiin, hän saattaa etsiä ulospääsyä itselleen epäedullisin tavoin. Yritän helpottaa nuoren ahdistusta. Haemme yhdessä turvallisia reagointitapoja ja keinoja sietää pahaa oloa.

Terapiasuhde alkaa tutkimusjaksolla

Yksittäinen tapahtuma saattaa myllertää nuoren maailman ja heikentää turvallisuuden tunnetta. Liikenneonnettomuus voi järkyttää mielenterveyttä, mutta jo lyhytaikaisessa hoidossa saadaan hyviä tuloksia. Pitkäkestoiset ja ahdistavat kokemukset edellyttävät pitkäkestoista työstämistä. Syvästi haavoitettu nuori vaatii aikaa. Hänen asiansa ovat saattaneet mennä pahasti sotkuun.

Poliklinikan tutkimusjaksolla selvitetään nuoren ydinongelmat ja hoidon tarve. Tutkimusjakso sisältää kymmenkunta käyntikertaa. Lääkäri tapaa nuoren, ja nuoren vanhemmat käyvät oman työntekijänsä vastaanotolla. Tutkimusjakson lopussa sovimme jatkohoidosta ja työnjaosta.

Toimintaterapiaan ohjautuvat usein nuorimmat asiakkaat, joilla puhuminen, keskustelu ja sanoin pohdiskelu ovat vielä opettelua. Sanat voivat olla hukassa myös vaikkapa masennuksen vuoksi. Kontaktin luominen edellyttää usein toiminnallisten menetelmien käyttöä. Haastattelen, kuuntelen nuorta ja hänen tarinaansa. Tunnustelen ja etsin mielekästä toimintamuotoa.

Lähdemme liikkeelle varovasti. Alussa nuori ei välttämättä tee mitään. Minä yritän hahmottaa tilannetta piirtämällä. Nuori oppii itsekin näkemään syy- ja seuraussuhteita. Hoidon alkuvaiheessa elämänlangat ovat sekaisin. Etsimme yhdessä langanpäät, avaamme solmut ja kerimme langat vyyhdelle.

Nuoren oma kiinnostus, hänen taitonsa ja valmiutensa ratkaisevat. On eri asia tehdä savitöitä kuin koota pienoismallia. Monesti on kyse nuoren uskalluksesta ryhtyä kokeilemaan. Jos hän välttelee kuvan tekemistä, mietimme muuta. Suosittelen usein aluksi toimintamuotoa, jossa nuori kokee olevansa vahvoilla. Valitun toimintamuodon pitää tukea nuorta ja nuoren mieltä.

Joskus teemme sellaista, mitä nuori on halunnut kokeilla, mutta ei ole koskaan uskaltanut. Nuori luottaa terapeutin valintoihin. Jos osoitan epävarmuutta, nuorikin epäröi. Useimmiten tapaamme kerran viikossa. Teen yhteistyötä vanhempien, koulujen, sosiaaliviranomaisten ja muiden hoitavien yksiköiden kanssa. Työskentelen pääsääntöisesti yksin mutta aina yhteistyössä nuorta hoitavan lääkärin ja muun hoitoryhmän kanssa.

Puhe ei synny ilman välinettä

Jo pelkkä puhuminen voi helpottaa nuoren olotilaa. Hoitosuhteessa hänen ei tarvitse enää salailla asioitaan tai väittää voivansa paremmin kuin voi. Hän saa tuntea niin kuin tuntee. Kun toimintaterapia keventää nuoren taakkaa, hänessä syntyy halu selkiyttää tilaansa. Terapiassa nuori määrää tahdin, minä en voi pakottaa lisää vauhtia. Tärkeintä on päästä puhumaan nuorelle merkityksellisistä asioista, mutta puhe ei aina synny ilman välinettä.

Toimintaterapia pyrkii itseilmaisua lisäämällä tukemaan nuoren kasvua ja kehitystä. Keinovalikoima on laaja. Käytän usein piirtämistä, mutta en tulkitse nuoren piirroksia. Riittää, kun kysyn niistä. Nuori antaa kuvissa vihjeitä maailmastaan. Voimme myös tehdä savitöitä, silkkimaalausta, nahkatöitä, pienoismalleja tai valmistaa ruokaa.

Olemme käyneet sulkapalloilemassa ja viettäneet aikaa ratsastustalleilla. Joskus käyn nuoren kanssa ostoksilla. Silloin äiti ei valitsekaan farkkuja, vaan nuori ottaa itse selvää oman kokonsa ja tekee hankinnan itsenäisesti. Jos nuori ei uskalla matkustaa bussilla, hän jumiutuu kotiin ja jää pois harrastuksista ja ikäistensä seurasta. Siispä harjoittelemme bussilla matkustamista.

Erään nuoren kanssa pelasin jalkapallopeliä. Hän sanoi sanan silloin, toisen tällöin. Vuoden futispelien aikana puhekontakti kehittyi. Ryhdyimme painamaan t-paitaa, johon nuori halusi lempibändinsä kuvan. Paidan työstö vei keskustelun nuoren arkeen, pyykinpesuun, puhtauteen ja murrosiän hygieniaan. Pääsimme puhumaan nuoruusikään kuuluvista asioista ja nuorisokulttuurista.

Toimintaterapeutin tulee ymmärtää välineiden mahdollisuudet ja rajoitukset. Toimintaterapiassa tekemisen hetki palauttaa mieleen muistoja ja merkittäviä asioita. Yksilöllisten tapaamisten lisäksi ohjaan myös toimintaterapiaryhmiä.

Hoitosuhde on tutkimusmatka

Hoitosuhde on toimintaterapeutin ja asiakkaan yhteinen tutkimusmatka. Sitä, loppuvatko voimavarat kesken matkan, ei voi tietää. Terapeutin ja asiakkaan pitää luottaa siihen, että tekemisellä saavutetaan tulosta. Jos hoitosuhde päättyy ilman näkyviä tuloksia, en koe epäonnistuneeni. Ehkä vielä ei ollut hoidon aika.

Minulla on noin kolmekymmentä asiakasta. Suuren työmäärän vuoksi en ehdi riittävän usein pysähtyä miettimään asioita työryhmäni kanssa. Joskus kotonakin työasiat muistuvat mieleen, mutta en murehdi niitä. Hoitotyössä nuoret säilövät asioitaan terapeutin kovalevylle. Kone saattaa kaatua, jos terapeutti ei ole tarkkana. Työnohjaus on tärkeä tapa huoltaa tärkeintä työvälinettä, omaa persoonaa. Myös jatkuva kouluttautuminen ylläpitää ammattitaitoa.

Olin tehnyt mielisairaanhoitajan työtä lähes kolme vuotta, kun innostuin opiskelemaan toimintaterapeutiksi. Toimintaterapeuttina olen tehnyt töitä monenlaisissa työpaikoissa. Olen työskennellyt palovamma- ja plastiikkakirurgianyksikössä, sotavammasairaalassa ja lasten neurologisissa yksiköissä. Pidin yksityisvastaanottoakin monta vuotta.

Aiemmista työkokemuksistani on valtavasti hyötyä nykyisessä työssäni. Nuori on saattanut viillellä itseään, mutta sellainen ei säikäytä minua. Olen hoitanut arpia ja haavoja. Kun hoidan nuoren arpia, pääsemme puhumaan nuoren voinnista. Minulle viiltohaavasta syntynyt arpi on oire jostakin, oire ymmärrystä kaipaavasta asiasta.

Tällä hetkellä opiskelen toimintaterapiaa Jyväskylän yliopistossa. Opintojen päätteeksi valmistun terveystieteiden maisteriksi pääaineena toimintaterapia. En vielä tiedä, miten se tulee vaikuttamaan työhöni. Tykkään hirvittävästi tästä työstä. Arvostan toimintaa ja leikkiä. Minulla on tekemisen mieli, mutta en tiedä kauanko olen nuorten silmissä katu-uskottava. Mahtavatko kulkea kanssani, kun olen mummoiässä?

Haastattelu ja teksti: Jukka Vuolle
Kuvat: Jukka Uotila